Suvussamme on tapana, ettei sisarukset juurikaan ole tekemisissä.

Meillä on ihan sama. 

Siksi en ymmärräkään kun aina toitotetaan että lapsella pitäisi olla sisaruksia. Minun sisarukset ovat todella etäisiä, kateellisia ja katkeria paskiaisia, joiden kanssa en ole ollut enää 10 vuoteen missään tekemisissä. 

Sisarukset ei todellakaan ole mikään tae elinikäisestä ystävyydestä.

Moukan merkki.

Ikävä myöntää, mutta meidänkin suvussa eristäydytään vuotuisen joulujuhlan ulkopuolella omasta perheestä.

Perhe ja sisarukset voisi olla myös voimavara, mutta se ei sovi muille.

Vierailija kirjoitti:

Siksi en ymmärräkään kun aina toitotetaan että lapsella pitäisi olla sisaruksia. Minun sisarukset ovat todella etäisiä, kateellisia ja katkeria paskiaisia, joiden kanssa en ole ollut enää 10 vuoteen missään tekemisissä. 

Sisarukset ei todellakaan ole mikään tae elinikäisestä ystävyydestä.

Sama! :D Ollaankohan sisaruksia. ;)

Ap

Niinpä - sisko ei ota yhteyttä kuin silloin, kun tarvitsee jotain, josta saa taloudellista hyötyä. Ja sinne kun on yhteydessä, niin alkaa vaan lapsivapaista koohkaaminen - eli ei kovin rakentavaa...

Kenelläkään ei ole velvollisuuksia toista ihmistä kohtaan sillä perusteella että on sattunut syntymään sisarukseksi.

Millaisia tuollaiset sisarussuhteet ovat olleet lapsuudessa?

Mietin että voiko minunkin lapseni joskus vieraantua toisistaan, nyt ovat kuin paita ja peppu, parhaat kaverit (10 v ja 12 v).

Vierailija kirjoitti:

Kenelläkään ei ole velvollisuuksia toista ihmistä kohtaan sillä perusteella että on sattunut syntymään sisarukseksi.

Ei kyllä.

Meidän perheessä sama juttu, en muusta suvusta niin tiedä. On kyllä sääli, sillä olisi ihanaa mikäli sisarukset olisivat samalla hyviä ystäviä.

Minulla olisi kaksi fiksussa iässä olevaa isoveljeä. Toinen heistä on viimeisen vuoden sisällä avautunut hieman, mutta toinen veljeni on edelleen mysteeri. Tapaamme veljien kanssa lähinnä tuurilla vanhempieni luona tai pakollisissa perhejuhlissa (esim. joulu).

Tämä etäisyys luonnollisesti johtuu siitä, ettei perheessäni olla koskaan avoimesti puhuttu asioista taikka ongelmista. Pyrin tulevan muksuni kanssa siihen, ettei ole olemassa asiaa, mistä ei voisi vanhempien/perheen kesken puhua.

Meidän lapsuuden perheessä oli kireä tunnelma. Mummo ja isän siskot eivät tykänneet äidistäni. Lähinnä siksi kun he kaikki olivat liian samanlaisia mm. esittivät parempaa kuin olivat. Kaikki oli hirveän teennäistä.

Kateutta myös.

Omien siskojen kanssa vaikeaa - vanhimmalla siskolla persoonallisuushäiriö ja hänen tempaukset vaikeuttivat suhteita. Hän uteli ja kertoi kaikille kaiken ja haukkui ihmisiä (ja sai muutkin haukkumaan) ja samalla kumminkin kertoi kaiken eteenpäin. Tosin unohti, että hän itsekin haukkui ja oli todella ilkeä. En tajunnut, että rajatilapersoona oli kaiken käytöksen pääasiallisin syy.

Mikään perhesuhteitani ei ole Ok. Enkä edes tiedä mitenkä toimia ihmisten kanssa.

Miehen suku on myös teennäinen. Tavatessa pitäisi puhua ja kehua. Ongelmia "ei" ole ja niistä ei saa puhua. Tabuja.

Miehen veli on käytökseltään täysin ääliö ja oppinut käytöksen äidiltään. Appi pelkää anoppia ja peesaa tätä. Miehen veli saattaa soittaa ja käskeä meitä tekemään jotain (ihan kuin oltaisiin alamaisia).

Anoppi on itsensä mielestä täydellinen. Tekee kumminkin outoja ja puhuu outoja ihmisten kuullen. Esim kerran suureen ääneen kailotti kunnolla nähnyt sukulaislasten uivan nakuna. Alkoi puhua lasten pippeleistä ja vertasi kokoa apen vehkeeseen. Ihan pokkana lasten kuullen.

Nähtävästi joidenkin kanssa ei voi olla tekemisissä. Ei pysty enkä halua.

Muhun oltiin yhteydessä niin kauan kuin tarvittiin lapsenvahtia, mutta muun muassa ristiäisiin, synttäreille tai muuten vaan kylään ei kutsuta. Itse koitin vähän aikaa olla yhteydessä oma-aloitteisesti ja lähetin lahjoja, mutta lopulta alkoi ärsyttämään ja annoin olla. En ole nähnyt sisarustani muutamaan vuoteen. Kyllähän se sääli on, ettei ole läheistä sisarussuhdetta ja harmittaa, mutta kun toisia ei kiinnosta niin en jaksa tyrkyttää seuraani.

Meillä eriytyminen alkoi yläasteella. Sitä ennen lapsena leikittiin aina yhdessä - meitä oli 3 veljestä, parin vuoden ikäportain.

Yläasteella alkoi kullakin oma kaveripiiri sanella liikaa ja esimerkiksi pikkuveljen kaverit ottivat minut jonkinlaiseksi silmätikukseen.

Välit ovat nyt aikuisenakin asialliset, mutta etäiset. Tavataan lähinnä itse kunkin lasten syntymäpäivillä, mutta ei sielläkään keskustelua synny.

Koskaan emme soittele.

Tämä on vähän sääli. Lapsena ja vielä teininä ihmettelin kun isämme piti niin vähän yhtä sisaruksiinsa verrattuna äitiin, jonka sisarusten kanssa kävimme usein päivämatkoillakin.

Lopulta meille kävi kuten isälle...