Miksi monet ihmiset ovat niin kärsimättömiä?

Työelämä on nykyään varsin hektistä ja toisilla nyt vain on tulisempi temperamentti ja he reagoivat stressiin voimakkaammin. Ei siihen tiuskimiseen kukaan kuole, tärkeintä on korostaa, ettei tarkoita sillä mitään henkilökohtaista.

Kun korjailee seitsemännen kerran saman päivän aikana toisen työntekijän tunaroinnin jälkiä, alkaa hiljalleen hermo kiristyä.

Ehkä heillä on henkilökohtaisia huolia ja he purkavat pahan olonsa muihin? Ei heistä kannata välittää ap, ongelma on heidän, ei sinun.

Olen myös huomannut saman ilmiön. Se alkaa jo ihan lapsista. Olen töissä koulussa (en ole opettajana) ja jo lapset tuntuvat olevan kovin kärsimättömiä. Esim. jonossa seisominen ja odottaminen on monille vaikeaa. Kaiken pitäisi tapahtua heti tässä paikalla. Aikuisissa ihmisissä kärsimättämyys ja itsehillinnän puute ilmenee muille tiuskimisena ja ilkeinä sanoina tilanteissa, jotka olisi asiallisella käytöksellä voitu hoitaa toisin. 

Ehkä en ymmärrä, koska minulla sattuu olemaan kultaisennoutajan hermot ja en pienistä hötkyile. 

Joku vanha mustavalkoelokuva, mies vain seisoi paikoillaan ja tuijotti leijonaa silmiin, elukka menetti hermonsa ja kääntyi pois.  Päällekarkaaja voi olla semmoinen ihmisenäkin, odottaa että kohde reagoi tietyllä tavoin.

Kuvittelepa vaikka tilanne, että sinulla on kiire ja monta asiaa hoidettavana ja toinen vain jankkaa vieressä jostain täysin epäoleellisesta asiasta, vaikka olisit sanonut asiasta tusina kertaa rauhallisesti ja ystävällisesti. Eikö ole ihan luonnollista ja inhimillistä, että siinä voi hieman hermo kiristyä?

Juuri tästä syystä teenkin mieluiten etätyötä. En tiedä, onko vika minussa vai muissa, mutta tulen oikeasti toimeen melko harvan ihmisen kanssa. Onneksi olen alalla ja työpaikassa, missä on mahdollista tehdä työnsä etänä.

Mahdollisesti työstressiä?

Olen huomannut täysin saman. Ja vielä ihmetellään, miksi en viihdy ihmisten seurassa. Miksi ihmeessä viihtyisin, kun suurin osa ihmisistä tuntuu olevan niin itsekeskeisiä ja pahantuulisia? Aitoa lämpöä ja välittämistä on kovin harvassa, ainakin meidän suomalaisten joukossa.

Mä olen luonteeltani varsin kärismätön MUTTA myös vihaan kaikkea draamailua ja huonoa käytöstä. Niinpä hengittelen rauhallisesti, lasken kymmeneen, ja käyttäydyn kohteliaasti. Ainoastaan jos kohtelias käytös ei auta sanon tiukemmin jos tilanne sitä vaatii, mutten silloinkaan ala räyhäämään tai haukkumaan. Siitä ei ole mitään hyötyä, ja olen huomannut että itsenikin kannalta on parempi jos en anna kiihtymykselle valtaa. Ärtymys menee nopeammin ohi jos en menetä hermojani, vähän kuin sammuttaisi sytytslangan ennen kuin raketti pamahtaa.

Harjoitusta tämä on vaatinut, mutta ilmeisesti tuottanut tulosta kun tosi monet ovat ihmetelleet miten voinkin olla niin pitkäpinnainen :D

Vierailija kirjoitti:

Olen myös huomannut saman ilmiön. Se alkaa jo ihan lapsista. Olen töissä koulussa (en ole opettajana) ja jo lapset tuntuvat olevan kovin kärsimättömiä. Esim. jonossa seisominen ja odottaminen on monille vaikeaa. Kaiken pitäisi tapahtua heti tässä paikalla. Aikuisissa ihmisissä kärsimättämyys ja itsehillinnän puute ilmenee muille tiuskimisena ja ilkeinä sanoina tilanteissa, jotka olisi asiallisella käytöksellä voitu hoitaa toisin. 

Ehkä en ymmärrä, koska minulla sattuu olemaan kultaisennoutajan hermot ja en pienistä hötkyile. 

Sinulla on aktiivisen noutajan hermot? :D Anteeksi nyt, mutta koiraihmisenä huomio kiinnittyi heti tuohon, elokuvista saadusta mielikuvasta huolimatta kultainennoutaja ei ole mikään erityisen rauhallinen vässykkä tai ei pitäisi olla, tietysti siinäkin on se pullamössö-näyttelylinja ja sitten se käyttölinja jota ei tavalliset edes kultsuksi tunnista.

Kiire ja stressi? Ikäkriisi? Riittämättömyyden tunne? Lapsuuden traumat? Ongelmia parisuhteessa ja/tai lasten kanssa? Huoli iäkkäistä vanhemmistaan? Pelko työttömäksi joutumisesta? Rahahuolet? Syitä voi olla vaikka kuinka paljon. Tärkeintä on olla välittämättä muiden tiuskimisista ja ottamatta niitä henkilökohtaisesti.

Ehkei kyse ole välttämättä niinkään kärsimättömyydestä, vaan kenties he ovat pohjimmiltaan introvertteja luonteita ja siten väsyvät ja kuormittuvat herkemmin muiden ihmisten seurassa? He eivät taida olla ihan oikealla alalla, mikäli heidän työssään on paljon muiden ihmisten (työkavereiden ja/tai asiakkaiden) kanssa tekemisissä olemista.

Juu, olen myös havainnut saman. Nämä räyskijät ovat lisäksi varsin usein myös hyvin itsekeskeisiä persoonia, jotka ovat muille ystävällisiä vain, mikäli nämä ovat hänen kanssaan samaa mieltä.

Minusta on käsittämätöntä, että jopa monet lääkärit ja hoitajat tuntuvat olevan varsin ikäviä ja itsekeskeisiä ihmisiä. Luulisi noissa ammateissa vaadittavan myös jonkinlaista välittämisen taitoa ja empatiakykyä. Ja eikös ainakin hoitajille ole jonkinlaiset soveltuvuuskokeetkin?

Ehkä heillä vain on kaikki kerta kaikkiaan ns. liian hyvin, toisin sanoen heillä ei ole kokemuksia todellisista vastoinkäymisistä, jolloin pikkuasiatkin saattavat tuntua suunnilleen maailmanlopulta.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä heillä vain on kaikki kerta kaikkiaan ns. liian hyvin, toisin sanoen heillä ei ole kokemuksia todellisista vastoinkäymisistä, jolloin pikkuasiatkin saattavat tuntua suunnilleen maailmanlopulta.

Tai sitten ovat katkeroituneet kohdattuaan elämässään jatkuvasti erilaisia vastoinkäymisiä.

Kun joutuu työssä hoitamaan vittumaisia ja vaarallisiakin asiakastilanteita vain siksi, että on harvoja miespuolisia. Palkka on kuitenkin sama, mutta ikävät hommat kasautuu, kun kollega ei uskalla tai ihan vaan kertakaikkiaan pysty. Mitään kompensaatiota ei kuitenkaan vaikka vähempinä kirjallisina tai vastaavina töinä saa. Se on saanut joskus pipon kiristymään ihan asiasta työryhmässä kivahtamiseen saakka. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, vaan sama jatkui. Mitä nyt joku alkoi pillittää kun huomasi,että on yksi näistä ikävistä, toimeen kuuluvista tehtävistä vapautuksen saanut. Ehdotin, että ota tilistäs vaikka 50 egee kuussa pois ja paiskaa tonne mun paskapalkan päälle, niin jatketaan kuten ennenkin, enkä mainitse asiasta enää kertaakaan. Ilme oli aivan priceless...ai mää vai?