Vanhempien kateus aikuista lasta kohtaan
Oletteko muut törmänneet siihen, että omat vanhempanne olisivat teille kateellisia esim. omaisuudesta, taidoista ja mistä vain muusta? Omalle isälleni tuntuu suht uusi autoni olevan varsinainen piikki perseessä. Olen siis nainen, mikä tekee asiasta mielestäni omituisen. Isäni esim. päästää koiransa kusemaan auton renkaisiin ja kertoo asiasta minulle naureskellen. Muutenkin olen huomannut, että isääni ärsyttää se, että itse pidän autostani. On muitakin esimerkkejä kateudesta, mutta tuossa nyt viime aikoina pinnalla ollut.
Kommentit (7)
Yllättävän yleistä. Äitini on minulle kateellinen aviomiehestäni (hänellä ei aikoinaan ollut oikein onni myötä). Minkäs teet.. Aikani katsoin, kun yritti saada meidän välille riitaa aikaiseksi (liekö kateudesta?), sen jälkeen on otettu etäisyyttä. On muitakin asioita, mistä kateus näkyy, mutta välien viilenemiselle pääsyynä toki ihan käytökseen liittyvät asiat, ei pelkkä kateus.
Meillä kyse ei ehkä ole suoraan kateudesta, mutta vanhempiani jotenkin risoo se, että olen kimpassa suhteellisen varakkaan miehen kanssa. Olettavat, ettei minulle sitten tarvitse aikanaan jättää mitään perintöä tms, puhuvat siihen sävyyn. Helkkari sentään, varallisuus on mieheni nimissä, emme edes ole naimisissa, jos meille tulee ero, niin eipä minulla sitten paljon iloa enää ole mieheni tuloista.
Isääni ja tätiäni ketutti kun muutin "lupaa kysymättä" täysi-ikäisenä ulkomaille töihin.
Voi, vielä vanhanakin äiti hakee minusta jotain mistä saisi ilkeillä. Jos minulla oli vaikka joku kiva vaate, hän ei sietänyt että minulla on jotain missä viihdyn.
Hän saattoi sitten heittää parhaan paitani vaikka roskiin. Hän oikein hakemalla haki mikä olisi minulle tärkeää, jotta löytäisi minusta haavoittuvan kohdan ja saisi omaa pimeää vinttiään tuuletettua. Mutta en provosoidu, olen harmaahiiri enkä välitä tavaroista. Kerään elämyksiä, matkustan ja luen. Äiti ei voi sietää että luen. Sitten hän ihmettelee miksi muutin kauas ja käyn harvoin.
Sillä oli sisko ja kai sieltä nuoruudesta oli jäänyt jotain, että täti oli muka saanut enemmän. Myös täti oli äkäinen.
Äidillä on ollut vähän tuollaista, lähinnä kai häntä on jäänyt vaivaamaan ettei saanut käydä kouluja, niin hän vähän väheksyy minun tutkintoani, sen sijaan että näyttäisi arvostavansa sitä.
Kateuttahan ei itse huomaa, ei voi myöntää itselleen että se v****tus olisi kateudesta johtuvaa.
Olen lukenut narsistisista vanhemmista mm. sellaista, että he yleensä ovat hyvin kateellisia omalle jälkikasvulleen. Dysfunktionaalisissa perheissä on tyypillistä se, että kehumisen ja kannustamisen sijaan, narsistivanhempi yrittää kateuksissaan kilpailla lastensa kanssa. Tämä ilmiö on erittäin surullinen, ja valitettavan yleinen. Tällainen vanhempi/vanhemmat siis eivät kykene olemaan aidosti iloisia kenenkään puolesta, eivät edes omien lapsiensa. Heidän menestymisensä koetaan olevan jollakin tavalla heiltä pois.
Onpa outoa jos vanhempi ei iloitse lapsensa menestyksestä.