Lue keskustelun säännöt.
Naiset...äidit...vaimot... kun voimat loppuvat
26.08.2017 |
Olen niin kyllästynyt tekemään aina niiiin paljon enemmän kotona kun mieheni. Minulla on ns.kaksi työtä. Rankka työ ja sitten tämä koko koti. Mietin joskus että olisi helpompaa elää lasten kanssa yksi vaan siksi että tämä tilanne vie niin paljon energiaa, siis että koko ajan huomaan että kotona on hiirvee passitusta koko ajan ja minä juoksen kun sekonut kana kaikkien muiden hyväksi. Onko kenelläkään sama tilanne. Olen vaan niin väsynyt. En kuitenkaan halua olla se nalkuttava vaimo mutta punasesta langasta pitämisestä ja valtavasta työmäärästä on tullut liian raskaaksi minulle.
T. Väsynyt
Kommentit (9)
Ymmärrän ja koen noita tunteita myös välillä. Teen kaikki kotityöt myöskin. Jostain sitä voimaa vaan silti aina löytyy. Koita saada nukuttua kunnon yöunet. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En oikein osaa auttaa enkä edes sääliä, koska ihan itse olette ajaneet itsenne nurkkaan, ja itse sieltä on myös pois päästävä. En hyväksyisi epätasa-arvoista kohtelua kotitöissä, enkä hyväksyisi laiskaa puolisoa, joten minulle ero olisi ihan varteenotettava vaihtoehto tuossa tilanteessa.
Äiti kirjoitti:
Ymmärrän hyvin. Itse teen liikaa. Teen kaikki kotityöt. Mies vie joskus biojätteet. Yhden pienen vauvan kanssa vielä ok, mutta jos ja kun tulee toinen ja palaan työelämään? Asutaan kuitenkin isossa talossa.
Sinänsä en sano mitään. Mies tekee paljon töitä ja kun on hetki hengähtää hän lyssähtää sohvalle ja taas jäi nurtsi ajamatta. Tiedän että häntäkin harmittaa. Ärsyttää elää kuin porsaat karsinassa kun mikään ei edisty eikä muutu eikä itse pysty kaikkeen.
Ei lapsia nykyään vaan tule. Älä missään nimessä tee lisää tuollaiseen suhteeseen, jossa mies osallistuu viemällä joskus biojätteen. Omani on sairas, ja pystyy silti enempään.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ja koen noita tunteita myös välillä. Teen kaikki kotityöt myöskin. Jostain sitä voimaa vaan silti aina löytyy. Koita saada nukuttua kunnon yöunet. Tsemppiä!
Niin että on vaan parempi alistua kohtaloonsa, eikä yrittää parantaa tilannetta. Juupa juu.
Sellaiset äitimyytit ja uhriutumiset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuttu tunne. Meillä tosin kaksi jo vähän isompaa lasta (3v ja 7v) ja töissä olen ollut jo kaksi vuotta nuorimmaisen jälkeenkin. Meillä mies on kyllä omien töidensä ja työnkuvansa vuoksi enemmän kotona, mutta juurikin nuo kotityöt ja niiden jääminen minun harteille on tuttu juttu. Johtuen syistä että;
- Miestä ei häiritse vaikka kämppä olisi kaatopaikka, hänen mielestään se olisi edelleen "ihan siisti". Mies on totaalisen sokea lasten sormien jäljille ikkunoissa, rasvajäljille keittiön kaapinovissa, kusitahroille (jotka on hänen omiaan) vessanpöntön posliinireunalla, uunin roiskeille, täyttyville vessan roskiksille jne.
- Mies ei vaan yksinkertaisesti tunnu edelleenkään tajuavan, että edes puolia ei ole kotihommista tehty, kun hän on mielestään siivonnut; pitää edelleen ne lakanat vaihtaa, jääkaappikin perata läpi, pestä vessat, lattiakaivot, roskakaapit, lieden alus siivota jne. Ei siis aina, mutta tasaisin välein.
- Mies ei osaa laittaa ruokaa. Ainoastaan makkarakeittoa. Jota inhoan. Olen kasvissyöjä kaiken hyvän lisäksi. Minä en vaadi häntä minulle ruokaa laittamaan, mutta olisihan se kiva, että edes lasten vuoksi opettelisi tekemään muutakin; vaikka makaronilaatikkoa, kiusauksia tmv.
Meillä suurin helpotus on ollut se, että olen aivan todella suurella kädellä karsinut tavaraa - myös niitä miehen "aarteita". On vaatinut aikaa ja vaivaa, mutta palkinnut sillä, että siisteyden ylläpito on helpompaa. Aina tasaisin välein pidän kotona iventaarion ja laitan turhaa pois. Ottaa vain tosiaan päähän, että tämä jako on näin epätasainen. Kunpa vaan osaisi olla suurpiirteisempi.
Minä voisin varmasti 24/7 hinkata meidän taloa viikon, ennen kuin minulle tulisi olo, että nyt on oikeasti siistiä. Ja tämä siis vaatisi sen, että muu perhe olisi evakossa, eikä sotkisi toisesta päästä uudestaan koko ajan.
Eräänä kauniina aamuna minä lähdin poikani kanssa uuteen elämään enkä ole päivääkään katunut.Eihän elämä ruusuillatanssimista ole kaiken aikaa ollut mutta tuhat kertaa helpompaa kuin piikana/talonmiehenä ok-talossa täysin kädettömän miehen kanssa.Olen lapsen äiti ,mutta ison lapsen kaikkinainen hoitaminen vuosikymmeniä ei ole minun tehtäväni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuttu tunne. Meillä tosin kaksi jo vähän isompaa lasta (3v ja 7v) ja töissä olen ollut jo kaksi vuotta nuorimmaisen jälkeenkin. Meillä mies on kyllä omien töidensä ja työnkuvansa vuoksi enemmän kotona, mutta juurikin nuo kotityöt ja niiden jääminen minun harteille on tuttu juttu. Johtuen syistä että;
- Miestä ei häiritse vaikka kämppä olisi kaatopaikka, hänen mielestään se olisi edelleen "ihan siisti". Mies on totaalisen sokea lasten sormien jäljille ikkunoissa, rasvajäljille keittiön kaapinovissa, kusitahroille (jotka on hänen omiaan) vessanpöntön posliinireunalla, uunin roiskeille, täyttyville vessan roskiksille jne.
- Mies ei vaan yksinkertaisesti tunnu edelleenkään tajuavan, että edes puolia ei ole kotihommista tehty, kun hän on mielestään siivonnut; pitää edelleen ne lakanat vaihtaa, jääkaappikin perata läpi, pestä vessat, lattiakaivot, roskakaapit, lieden alus siivota jne. Ei siis aina, mutta tasaisin välein.
- Mies ei osaa laittaa ruokaa. Ainoastaan makkarakeittoa. Jota inhoan. Olen kasvissyöjä kaiken hyvän lisäksi. Minä en vaadi häntä minulle ruokaa laittamaan, mutta olisihan se kiva, että edes lasten vuoksi opettelisi tekemään muutakin; vaikka makaronilaatikkoa, kiusauksia tmv.
Meillä suurin helpotus on ollut se, että olen aivan todella suurella kädellä karsinut tavaraa - myös niitä miehen "aarteita". On vaatinut aikaa ja vaivaa, mutta palkinnut sillä, että siisteyden ylläpito on helpompaa. Aina tasaisin välein pidän kotona iventaarion ja laitan turhaa pois. Ottaa vain tosiaan päähän, että tämä jako on näin epätasainen. Kunpa vaan osaisi olla suurpiirteisempi.
Minä voisin varmasti 24/7 hinkata meidän taloa viikon, ennen kuin minulle tulisi olo, että nyt on oikeasti siistiä. Ja tämä siis vaatisi sen, että muu perhe olisi evakossa, eikä sotkisi toisesta päästä uudestaan koko ajan.
Mies on varmasti ollut tuollainen jo ennen liittoanne. Sinä valitsit hänet siitä huolimatta. Ja valitset joka päivä uudelleen. Katso peiliin.
Ymmärrän hyvin. Itse teen liikaa. Teen kaikki kotityöt. Mies vie joskus biojätteet. Yhden pienen vauvan kanssa vielä ok, mutta jos ja kun tulee toinen ja palaan työelämään? Asutaan kuitenkin isossa talossa.
Sinänsä en sano mitään. Mies tekee paljon töitä ja kun on hetki hengähtää hän lyssähtää sohvalle ja taas jäi nurtsi ajamatta. Tiedän että häntäkin harmittaa. Ärsyttää elää kuin porsaat karsinassa kun mikään ei edisty eikä muutu eikä itse pysty kaikkeen.