Lue keskustelun säännöt.
Miten sitä oikein osais lopettaa tän itsesäälissä rypemisen?
25.08.2017 |
Järjellä tajuaa että tää on vaan naurettavaa ja olis paljon kannattavampaa nauttia siitä mitä on.
Isoin syy, miksi surkuttelen koko ajan itseäni ja "kamalaa elämääni" on yksinäisyys. Mä olen aina ollut aika yksinäinen, tällä hetkessä mun elämässä on vain pari luottoihmistä ja hekin asuu monien satojen kilometrien päässä. Olen muuttanut uuteen kaupunkiin enkä tunne täältä ketään.
Yhden mun ystävän oli tarkoitus tulla viikonlopuksi luokseni, mutta joutui perumaan (ties monennenko kerran). Iltapäivän mä itkin kotona sitä, että miten joudun taas olemaan yksin. Olen kuitenkin jo viikot yksin, viikonloppuisin olis kiva saada seuraa.
No mä päätin, että en makaa koko iltaa yksin kotona vaan teen jotain. Nyt mä istun elokuvateatterissa odottamassa näytöksen alkua ja tekis vaan mieli vieräyttää pari kyyneltä kun olen niin yksinäinen ja säälittävä tän pienen popcorn -laatikkoni kanssa.
Oikeesti mitä hittoa? Miksen voi olla positiivinen ja hymyillä vaikka yksin olenkin?
Kommentit (6)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi mukava olla sinun kanssa siellä elokuvissa. Yksinäinen ilta täälläkin.
Meinasin myös mennä elokuviin mutta siellä ei ollut mitään kivaa menossa. Itken, syön suklaata ja valitan AV:llä elämän kuruutta. Wau mikä elämä!
Mulla on ollut elämässäni paljon haaveita ja ihme virityksiä, mutta tällä hetkellä suurin unelmani on, että joku pyytäisi elokuviin. En halua enää käydä missään, vaikka yksin menemistä harrastin vuosikaudet. Loputtomiin ei vaan jaksa aina olla joka paikassa yksinään.
Mulla on vielä se ongelma, että tunnen itseni yksinäiseksi silloinkin, kun en ole yksin. En osaa nauttia ihmisten seurasta, mutta toisaalta yksinkin tulee tylsää. Tuntuu etten uusissa paikoissa (työpaikka, opiskelupaikka jne) saa yhteyttä muihin ja haluaisin vain kotiin, mutta en ole siihenkään sitten tyytyväinen vaan haluaisin samanhenkistä seuraa. Ihmeellinen ongelma ja jatkuu vuodesta toiseen, tosin välissä on joskus vaiheita jolloin en tunne olevani hukassa ja olen tyytyväinen.
Voi ei! Tsemppiä! Haluaisin kirjoittaa vaikka mitä kannustavaa. Oon ollut itse samassa tilanteessa ja se on kurjaa. Nykyään on vähän paremmin. Käyn oikein mielelläni yksin elokuvissa. Oon aina ollut elokuva ihmisiä. Elokuvan jälkeen ois niin kiva jutella jonkun kanssa nähdystä. Keskustelupalstoilta ja elokuva-arvioista oon saanut vähän helpotusta. Kaikkea hyvää sinne poppareiden ääreen :)