Miksi ei lusmulle isälle voida sanoa suoraan??

Eli, olemme eronneet. Pidin viikko-viikkoa itsestäänselvänä, sillä mies oli osallistuva isä asuessamme yhdessä ja pidän tärkeänä että molemmat vanhemmat kantaa vastuunsa (niin kipeää kuin erovkot lapsesta minulle itselleni tekivätkin).
Mutta! Mies hoidatti viikot lastaan mummolassa, ei hoitanut, ei jaksanut, ei ollut kiinnostunut lapsestaan vaan uudesta vapaudestaan. Haukuin hänet tietysti pystyyn. Olen kuulemma katkera ämmä.
Lapsi nyt pääasiassa minun luona. Käytiin perheneuvolassa juttelemassa, koska oli itse vaikea hahmottaa että onko lapsen parempi nähdä isäänsä enemmän vai vähemmän, kun hänen läsnäolo oli mitä oli.
Sosiaalityöntekijä hymisteli, että olet sinä ihan hyvä isä vaikka näetkin vaan kerran vkossa ja tärkeintä on se hyvä suhde.
Joo, tietytsti. Mutta miksei kukaan muu voi sanoa miehelle, että se on väärin! Väärin lasta kohtaan, joka odottaa enemmän. Väärin minua kohtaan, joka aina joustaa. Miksei ihmiseltä voi odottaa vastuunkantoa ollenkaan!
En tiedä mitä haluaisin. Että mies kasvattaisi pallinsa takaisin ja toimisi kuin aikuinen?
Argh. Ja kun minä sanon sen ääneen, niin olen hankala. Just.