Miltä se oikeen tuntuu kun raskaustesti näyttää positiivista?

Tyrmistyttävä hetki, vaikka toivottu.

Minä tuijotin sitä testiä varmaan täydet 30 sekuntia silmät selällään ihan epäuskoisena. Ja purskahdin sitten itkunsekaiseen nauruun... :D

Riippuu todella paljon tilanteesta ja ihmisestä. Tunne voi olla mitä tahansa euforisen riemun ja lamaannuttavan kauhun väliltä.

Minulle tuli semmoinen olo että ei helvetin paska vittu. Raskaana oleva oli 17 ja itse 20, eikä seurusteltu.

Ei suostunut aborttiin vaikka kuinka yritin suostutella. "Onneksi" tuli keskenmeno tytöllä.

Jos lapsi olisi syntynyt niin olisin kumminkin yrittänyt olla paras isä hänelle vaikka sitä aborttia halusinkin. Lapseni olisi nyt n. 1,5vuotias.

Ei se tuntunut erityisen järisyttävältä. Jännittävältä, pelottavalta ehkä ja vähän kivalta. Olen varovainen ihminen enkä uskaltanut heti innostua asiasta. En esim. itkenyt.

Vierailija kirjoitti:

Minä tuijotin sitä testiä varmaan täydet 30 sekuntia silmät selällään ihan epäuskoisena. Ja purskahdin sitten itkunsekaiseen nauruun... :D

Eikä! Ihana :D

No riippuu siitä, onko raskaus toivottu vai ei.

Omalla kohdallani positiivinen testi -> mielenterveydellisten ongelmieni pahentuminen. Olisin mielummin ottanut negatiivisen testituloksen.

Vierailija kirjoitti:

Minulle tuli semmoinen olo että ei helvetin paska vittu. Raskaana oleva oli 17 ja itse 20, eikä seurusteltu.

Ei suostunut aborttiin vaikka kuinka yritin suostutella. "Onneksi" tuli keskenmeno tytöllä.

Jos lapsi olisi syntynyt niin olisin kumminkin yrittänyt olla paras isä hänelle vaikka sitä aborttia halusinkin. Lapseni olisi nyt n. 1,5vuotias.

Olet siis kuitenkin jäänyt asiaa miettimään kun pohdit mahdollisen lapsesi ikääkin. Mutta joo.. Plussaa siitä, että olisit kuitenkin ollut isä lapselle!

Tuijotin sitä testiä ikuisuudelta tuntuvan ajan ja sen jälkeen nauroin (ja itkin) vaikka kuinka kauan.

Mulla oli kapseli ja lapsi ei ollut missään nimessä haluttu eikä ollut edes mitään raskausoireita. Tein testin ystäväni tueksi, hän oli jo pidempään yrittänyt lasta ja "pelkäsi" sitä raskaustestin tekemistä koska aina tuli negatiivinen. Olin siis ihan hänen tuekseen jo pariin kertaan tehnyt testin.

Ei tuntunut oikein miltään. Tunteet hyökyi päälle sitten kun ekan kerran ultrassa sitä katottiin ja se oli konkreettisesti siinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä tuijotin sitä testiä varmaan täydet 30 sekuntia silmät selällään ihan epäuskoisena. Ja purskahdin sitten itkunsekaiseen nauruun... :D

Eikä! Ihana :D <3

Niin siinä kävi. ja parin päivän päästä uusi testi ja siinä olikin miehelle joululahjaa... :)

Mulle ei tullut onnen tunteita vaan lähinnä kauhun tunteita, vaikka lapsi oli sinänsä toivottu. Tulin heti raskaaksi, kun jätin pillerit pois. Pelotti tuleva. Oli ollut niin helppoa aiemmin ja nyt oli tulossa eka lapsi.

Kun tulin toisen kerran raskaaksi, fiilis oli aikalailla sama, semmoinen pelästynyt että nyt kaikki tuttu ja turvallinen muuttuu.

Oli toivottu raskaus mutta silti kun se testi sitten näytti positiivista niin hoin vaan "voi vittu voi vittu" Olin kuvitellut että raskaaksi tulemiseen menisi kauemmin eikä tärppäis heti ekalla.

Lasta oli yritetty jo pari vuotta ja pelkäsin jo olevani hedelmätön. Alkoi menkat jotka eivät loppuneet, joten tein testin tietäen että jos kaksi viivaa tulee on se jo kesken. Kaksi viivaa tuli ja ei tullut suurta tunnetta, lähinnä että ok, se siitä. Oli muuten kohdunulkoinen, ei keskenmeno. Kun siitä toivuin ja rupesimme taas yrittämään ja kaksi viivaa pärähti, oli tunne että ok,kiva. Ei taaskaan suuria tunteita. Seuraavankaan lapsen kohdalla ei tunteet ryöpsähdelleet. Sinänsä jännää koska muuten olen todella räiskyvä luonne ja lapset oli todella toivottuja ja odotettuja.

Raskaustestistä en tiedä, koska sellaista en ole tehnyt. Silloin, kun lääkäri kertoi minun olevan raskaana, ensimmäinen ajatus oli "Miten se on mahdollista?" Taisin toistella tuota kysymystä aika monesti lääkärillekin.

Ja kyllä, tiedän miten raskaaksi tullaan, olin vain luullut, ettei se ollut mahdollista. Miehelle oli sanottu jo useita vuosia sitten (ennen meidän tapaamistammekin), ettei hän voi saada lapsia. Itsellänikin oli samansuuntainen "tuomio" joskaan ei ihan 0% luokkaa. 

Kesti päiväkausia ennen kuin alkoi todella uskoa, että kyllä sitä raskaana ollaan. Sitä ennen oli lähinnä sellainen "Tuijottaa suu auki tyhjää"-tunnelma. Kun vauvan ensimmäinen potkaisu tuntui, vasta täysin tajusin tilanteen. Silloin purskadin lähes hysteeriseen itkuun. Onnen kyyneleitä olivat.

Pitkän yrittämisen ja monen pettymyksen jälkeen tunne oli aika epäuskoinen, vaikka oma keho oli asian jo pari päivää aikaisemmin kertonut.

Tein sitten perään toisen testin. Halusin varmuuden.

Vaikka toivottu raskaus onkin maailman onnellisin juttu niin moni varmaan jakaa sen kokemuksen, että positiivisen tuloksen jälkeen sitä vasta alkaakin huolestua. Sitä ei haluaisi iloita täysillä vielä siinä vaiheessa, kun raskaus on aivan alussa.

Lapselle oli annettu mahdollisuus tulla, mutta ei erityisesti yritettykään.

Kun testi näytti plussaa menin paniikkiin ja ajattelin että voi vittu, mitä mä oon tehnyt! En mä voi ottaa vastuuta jostain lapsesta!

Olin silloin 24 ja 13-vuotiaasta asti hoitanut paljon eri-ikäisiä lapsia 😄

Kyllä se sitten iloksi muuttui lopulta 😊

Siinä vaiheessa kannattaa aina alkaa etsiä henkaria.

Koin todella suurta inhoa, oksensin. Sitten rauhoituin ja puhuin lääkärin kanssa ja sain abortin. Pillerit heitin mäkeen ja olin ilman seksiä (lateksi/kumiallergia) nyt mulla on mies joka ei voi saada lapsia.

Oltiin yritetty lasta yli 2 vuotta. Ei olisi pitänyt olla yllätys positiivinen tulos... no, epäilin jo kun itketti, väsytti, nauratti, itketti ja väsytti niin pirusti, että nyt on menny akka sekasin tai vihdoin saan vauvan.

Miehelle kerroin epäilyksestäni ja hänkään ei meinannut uskoa kun yritetty on, niin miten nyt just sattus onnaamaan kun oli lomat tulossa jne.

Menin vessaan ja tein testin... tuijotin sitä heti alusta ja testiin alkoi tulemaan toinenkin viiva hiljalleen tummuen selväksi positiiviseksi.

En muista mitä huusin, kirosin ja nauroin, itkin ja nauroin samaan aikaan, menin ympäri kämppää ilon ja kauhun vallassa. Tätä kesti ehkä 30 min. Kunnes en enää uskonutkaan sen olevan varmasti totta... ajattelin, että teen aamulla toisen ja sitten jos on positiivinen, uskon. No, tuntemukset muutenki oloineen päivineen vahvisti uskomukseni lopulta ja onnellinen olin tuloksesta:) lopputulos nukkuu tyytyväisenä nyt sängyssään.