Ärsyttää, kun olin 3 viikkoa karkki yms. mättölakossa
Enkä huomannut mitään vaikutusta. Ei hyvää eikä huonoa. Nyt sitten syön karkkia kun tuntui melkoisen turhalta😶
Kommentit (5)
Mulla sama! En ymmärrä tätä sokerittomuus-hehkutusta, olo on aivan sama olin ilman sitä tai en. Kokeiltu myös pitkällä ajanjaksolla.
Sokeri on myrkky, mutta kerranhan täällä vain eletään joten olen aina pistellyt poskeen makeaa ja pistelen jatkossakin.
Minäkään en huomaa koskaan eroa. Sama veden juonnin kanssa, ei parane iho tai mikään muukaan. Ärsyttävää.
Minä lopetin sokerin syömisen noin neljä vuotta sitten lähes kokonaan ihan vahingossa. Sitä ennen söin makeita herkkuja ison määrän ainakin kerran tai pari kertaa viikossa. Tuon lopettamisen jälkeen olen syönyt niitä pienen määrän ehkä 6-10 kertaa vuodessa. Ja painan 30 kiloa enemmän kuin silloin kun söin sokeria. Entiseen verrattuna edelleen liikun yhtä paljon ja juon alkoholia yhtä paljon, syön myös edelleen hyvin monipuolisesti. Mutta jostain syystä ruoan annosmäärät karkasivat sokerin jättämisen myötä järjettömiksi. Mieli ei tee mitään mitään sokeripitoista, ei ole tehnyt koko sokerittomana aikana. Osaisiko joku kertoa, mistä tässä on kyse?
Mullakaan ei vaikuta ; ei tule ihmeellisen hyvä olo runsaasta kasvissyönnistä, karkista tulee kyllä jano mutta ei muuta.