Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten kestää elämänmittainen yksinäisyys?
31.07.2017 |
Varhaisimmat muistot on päiväkodista jossa jätettiin leikkien ulkopuolelle, peruskouluaika kiusatuksi tulemista, lukiossa syrjintää. Jopa oma perhe syrji, sisaruksia suosittiin räikeästi ja itse olin lähinnä kotipiian roolissa.
Uskottelin itselleni että yliopistossa asiat muuttuu, ehkä löydän ystäviä tai jopa toisen syrjityn ja yksinäisen puolisoksi. No pieleen meni, välillä oli vaikeuksia päästä kursseja läpi kun en saanut työparia/ryhmää ja opettaja ei hyväksynyt yksin tehtyä projektia. Työelämässä sama meno jatkunut.
Nyt olen 30v enkä näe enää syytä elää. Pariskuntien ja perheiden näkeminen ulkona on lähes sietämätöntä. En ymmärrä miksi minulle kävi näin, en ole ulkomuodoltani mitenkään massasta poikkeava ja olen aina pyrkinyt olemaan iloinen ja ystävällinen kaikkia kohtaan. Vertaistukea, neuvoja?
Kommentit (16)
Vierailija kirjoitti:
Oletko kokeillut nettideittailua, ystävä"markkinoita" Facebookissa? Entä oletko käsitellyt kaltoin kohtelun traumasi terapiassa siihen pisteeseen, että pystyt itse lähestymään ihmisiä?
Jos sinulla ei ole enää elämänhalua, suosittelen keskusteluapua muutoinkin. Tsemppiä!
Olen kokeillut nettideittailua, ei johtanut mihinkään kun useimmat miehet lopettivat yhteydenpidon heti kun kuulivat ettei aiempaa kokemusta miehistä/seurustelusta ole. Tuohon toiseen vaihtoehtoon pitää perehtyä.
On huonoja kokemuksia ihmisten lähestymisestä. Terapiassa en ole käynyt mutta mt-hoitajan ja psykiatrin juttusilla kyllä, lääkkeitä on tarjottu mutta en koe että niitä tarvitsisin.
Kiitos tsempeistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ekana, ei kukaan jaksa itsesäälissä rypevää. Toisekseen, kehitä sosiaalisia taitojasi, mene vaikka jonnekin ilmaisukurssille.
Yritä vielä! Outoja miehiä olet tavannut jos kokemattomuus on katsottu huonoksi asiaksi. Yleensä miehet haluavat juuri sellaisen naisen joka on "puhdas" muista miehistä.
Sä olet ihana. Keskity siihen nyt. Sä olet ainutkertainen ihminen, koskaan ei ole ollut ennen SINUA eikä koskaan tule toista SINUA! Tsemppiä kovasti elämään!!!
t. entinen lohduton
Hyväksymällä se ja lopettamalla sisäinen puhe että pitäisi olla mies, kavereita tms.
Itsekin olin kauhean kärsivä johonkin kolmekymppiseksi tai vähän yli. Aina kun vaihdoin työpaikkaa tai muutin tms, ajattelin että nyt alkaa uusi elämä, löydän sosiaalisia piirejä ja ystäviä. Mutta aina toistui se mikä lapsesta asti: minusta ei vaistomaisesti pidetä, olen jotenkin erilainen. Lapsena kiusattiin, aikuisena vaan hiljaa ohitettiin.
Jossain vaiheessa kuitenkin opettelin nauttimaan elämästä itsekseni. Aloin harrastaa, matkustaa, laittaa kotia sellaiseksi että siellä on mukava vaan nautiskella elämästä. Tausta-ajatuksena vielä tosin oli, että löydän esim. harrastuksista tai matkoilta miehen tai ystävän. Mutta jossain vaiheessa, ehkä 33-35 vuotiaana huomasin, että hetkinen, enhän minä oikeasti kaipaa elämääni ketään - olen onnellinen näin. Nyt olen 43 eikä minulla ole lainkaan ihmissuhteita. Edelleen olen hyvin tyytyväinen cityerakko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No ekana, ei kukaan jaksa itsesäälissä rypevää. Toisekseen, kehitä sosiaalisia taitojasi, mene vaikka jonnekin ilmaisukurssille.
toisaalta, olet varmaan huomannut että tosi harva myöskään jaksaa Sun asennettasi, eli sua ihmisenä.
sori
Kiitos tsemppaavista viesteistä, etenkin kohtalotoverilta vaikuttava numero 6. :) Olen jo jonkin verran matkustellut yksinäni, kotona viihdyn ja pidän kodin puunaamisesta. Harrastan myös paljon mutta vain neljän seinän sisällä, pitäisi yrittää laajentaa kodin ulkopuolellekin.
Ehkä voisin vielä muutaman verkon heittää vesille=nettipalstoille mutta ei tunnu ihan maailmanlopulta vaikka yksin jäisinkin. Onneksi nautin luonnon rauhasta ja siitä että voi katsoa leffoja ilman jatkuvia keskeytyksiä. -ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yritä vielä! Outoja miehiä olet tavannut jos kokemattomuus on katsottu huonoksi asiaksi. Yleensä miehet haluavat juuri sellaisen naisen joka on "puhdas" muista miehistä.
Tämä on ihan tuubaa. Itselläni samoja kokemuksia. Silloin harvoin, kun joku mies edes vaivautui keskustelemaan kanssani ja tuli puhetta existä, juttu päättyi siihen. Olisi varmaan pitänyt keksiä joku valhe, että olisin päässyt normaalien kirjoihin.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos tsemppaavista viesteistä, etenkin kohtalotoverilta vaikuttava numero 6. :) Olen jo jonkin verran matkustellut yksinäni, kotona viihdyn ja pidän kodin puunaamisesta. Harrastan myös paljon mutta vain neljän seinän sisällä, pitäisi yrittää laajentaa kodin ulkopuolellekin.
Ehkä voisin vielä muutaman verkon heittää vesille=nettipalstoille mutta ei tunnu ihan maailmanlopulta vaikka yksin jäisinkin. Onneksi nautin luonnon rauhasta ja siitä että voi katsoa leffoja ilman jatkuvia keskeytyksiä. -ap
missä päin olet matkustellut? se vaatii paljon rohkeutta lähteä matkaan itsekseen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen myös cityerakko. Käytännössä myös olen joutunut itse irtisanomaan vähiä ihmissuhteita hyväksikäytön ja tietynlaisen narsismin vuoksi. Ilmeisesti se yksinäisyys vaikuttaa myös siten, että tulee helppo saalis kaikenlaisille hyväksikäyttäjille.
Isommassa kaupungissa, kuten Helsinki, on ehkä vähän sallivampi ilmapiiri. Itse teen asioita paljon yksin. Tuntuu helpottavalta kun muut eivät kiinnitä yksinäisyyteeni huomioita. En koe olevani sen vuoksi "outo".
Satsaan kotiin ja teen asioita, joista tykkään. Minulla on lemmikki, joka vaikuttaa todella positiivisesti.
Minä etsin ensin syyn ulkopuolisuudelleni (asperger) ja sen jälkeen hyväksyin asian ja opettelin nauttimaan yksin kaikesta muusta mitä elämällä on tarjolla. Olisihan sellainen "dream team" kaveriporukka kiva, mutta en näe syytä surkutella asiaa enää kun sitä ei luultavasti tule koskaan tapahtumaan. Tykkään kyllä ihmisistä, mutta annan heidän tulla minun luokseni jos uskaltavat, sen sijaan että tyrkyttäisin itseäni. Ei kaikki tarvitse kavereita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä kohtalotoveri. Mäkin olin aina ennen kiva ja kohtelias kaikille, mutta ei se riitä. Pitää olla sosiaalisesti taitava jollakin sellaisella tavalla, jota minä en vain ymmärrä. Vuosikausiin en sitten ole edes jaksanut yrittää. Itsetunto nollissa, kun yritykset menneet aina ihan pieleen. Yksinoloon myös tottuu ja turtuu niin, ettei enää oikein edes osaa kaivata kenenkään seuraa...
9: Kurjaa että samoja kokemuksia, toisaalta ymmärrän sen ajatusmallin että jos ei ole aiempia suhteita niin oletetaan että on jotain pahasti vialla mutta epäreilua se on. Voisipa löytää toisen samanlaisen tai sellaisen joka ei heti epäilisi pahinta.
10: Olen matkustellut lähinnä Euroopan ulkopuolella, eksoottisin kohde ehkä Nepal. Matkoilla on jotenkin kevyempi olla kun ei se Suomessa kertynyt "luuseritaakka" paina. Viime vuodet on menneet lähinnä kotosalla kun kaikki ns. bucket list-maat on nähty.
11: Muutin itsekin Helsinkiin muutama vuosi sitten ja nyt koitan rohkaistua lähtemään harrastamaan kodin ulkopuolelle. Tuntuu kyllä hieman helpommalta olla täällä kuin pienemmissä kaupungeissa. Hienoa että saat lemmikistäsi apua. :)
12: Olen itsekin haaveillut vähän jostain "omituisten otusten kerhosta" jossa me kaikki sosiaaliset hylkiöt voisimme saada toisistamme seuraa, ei vaan ole kovin helposti järjestettävissä. Yksinolo on kuitenkin parempi kuin monet muut vaihtoehdot, esim. hyväksikäyttösuhde.
13: Tuon olen myös huomannut että ei normikohteliaisuus riitä. Jotkut vaan on niitä supliikkimiehiä/naisia ja sujahtavat mihin tahansa sosiaalisiin piireihin kuin kala veteen. Koita silti pitää itsetunnostasi kiinni, ei yleisen hyväksynnän tarvitse ketään määrittää. Koitetaan olla iloisesti yksin ja pitää silmät auki jos osuisi kohtalotoveri vastaan.
Kiitos vielä vastanneille, ei tietenkään ole kiva että teitä muita yksinäisiä löytyy mutta kyllä se tietynlaista lohtua tuo. Koitetaan kaikki pitää pää pystyssä ja löytää niitä kivoja asioita joista voi nauttia etenkin yksin. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä kohtalotoveri. Mäkin olin aina ennen kiva ja kohtelias kaikille, mutta ei se riitä. Pitää olla sosiaalisesti taitava jollakin sellaisella tavalla, jota minä en vain ymmärrä. Vuosikausiin en sitten ole edes jaksanut yrittää. Itsetunto nollissa, kun yritykset menneet aina ihan pieleen. Yksinoloon myös tottuu ja turtuu niin, ettei enää oikein edes osaa kaivata kenenkään seuraa...
Hyvin sanottu.
Alue: Aihe vapaa
Oletko kokeillut nettideittailua, ystävä"markkinoita" Facebookissa? Entä oletko käsitellyt kaltoin kohtelun traumasi terapiassa siihen pisteeseen, että pystyt itse lähestymään ihmisiä?
Jos sinulla ei ole enää elämänhalua, suosittelen keskusteluapua muutoinkin. Tsemppiä!