Lue keskustelun säännöt.
2v 9kk ei vieläkään oikein osaa hypätä
29.07.2017 |
Pitäisikö huolestua, kun meillä on kohta 2v 9kk ikäinen poika, joka ei oikein vieläkään osaa kunnolla hypätä? Ei siis hyppää tasajalkaa, vaan sillälailla hypähtää ihan hieman ilmaan niin, että jalat nousee maasta eri tahtiin ehkä muutaman sentin korkeudelle? Ei myöskään oikein uskalla eikä halua hypätä mistään vähänkään korkeammalta alas kuten esim. sohvalta. Joko haluaisi, että joku tulee pitään käsistä kiinni ja sitten harppaa sieltä toinen jalka edellä ja kurottaa sen lattiaan ja "hyppää" eli käytännössä astuu alas. Tai jos kukaan ei suostu antamaan kättä ja käsketään vain hypätä/tulla alas itse, istuutuu laidalle ja pudottautuu alas.
Hän syntyi neljä viikkoa ennenaikaisena ja oppi kävelemään vasta 1v 4kk iässä. Serkullaan on eräs mahdollisesti perinnöllinen neurologinen sairaus todettu koulun aloitusiässä ja hän pelkäsi/pelkää kovasti korkeita paikkoja. Vai onko normaalia, että tässä iässä ei vielä kaikilla hyppäämiset oikein luonnistu?
2,5v neuvola on vasta elokuussa, kun on kovat ruuhkat ja terkkareiden lomat/henkilöstövajausta. Edellinen neuvola oli 1,5v.
Kommentit (17)
Onko lapsi muuten kehittynyt normaalisti? Puhuuko miten hyvin? Ja ymmärtääkö puhetta, esim ohjeita?
Itselläni on lievästi kehitysvammainen lapsi ja tuo hyppääminen oli yksi asia mitä hän ei osannut tiettyyn ikään mennessä. Mutta hänellä oli paljon muutakin ongelmaa. Kerran eräs lääkäri sanoi, että puheen ymmärtäminen on se tärkein juttu. Jos lapsesi on muuten ikätasollaan, niin en sinuna huolehtisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on aivan sama tilanne, pojalla on viivettä ollut motoriikassa ja puheessa ja nyt kun ikää on melkein 2v9kk ei hyppiminen onnistu millään. Olen aikalailla rauhallisin mielin, poikaa on tutkittu erikoissairaanhoidossa miltei koko ikänsä eikä mitään ole löytynyt. Fysioterapiakin loppui joku kuukausi sitten. Jotkut, etenkin pojat, kuulemma vaan kehittyvät hitaammin ilman mitään syytä.
Meilläkin poika syntyi rv35, mutta tuohon ei kukaan lääkäri ole tarttunut.
Hyppikää sohvalla. Siitä saa helpommin sitä fiilistä, mutta ei jousta niin paljoa kuin tramppa. Ja se on tuttu ja turvallinen, omassa kodissa. Pidä käsistä/kainaloista kiinni ja auta aluksi itse ilmaan.
Se, ettei uskalla hypätä korkealta, liittynee luonteeseen, jos on arka muutenkin.
Meillä vanhempi lapsista tarttee enemmän tukea (kädestä pitämistä), jos hyppää korkealta. Nuorempi sit hyppäisi vaikka miten korkealta, kun on muutenkin rohkeampi.
Miksi lapsen pitäisi osata hyppiä? Onko se ihmiselle jokin elintärkeä taito, kuten esimerkiksi kissalle?
En minäkään aikuisena hyppäisi vaikka tuolilta lattialle, en missään tapauksessa. Pelkäisin loukkaavani itseni. Ihan rauhallisesti laskeudun alas, ensin toinen jalka maahan jne. En oikein keksi mitään tilannetta, missä joutuisin hyppimään.
Ymmärtää kyllä puhetta mun mielestä aika hyvin. Tosin välillä tuntuu, että ei tajua aina... Puhetta on alkanut tulla kevään ja kesän aikana enenevissä määrin. Nyt tulee jo 5-melkein 10-sanaisia lauseitakin. Puheesta olen kyllä välillä miettinyt, onko jutut vähän, noh, joskus erikoisia. Tai siis siihen nähden, että vasta opettelee, on varmaan ok. Puhuu kyllä järkeviäkin, mutta aika paljon hokee joskus samoja asioita. Joskus selittää jotain ja yks kaks heittää väliin jonkin ihan irrationaalisen jutun (esim. kerran rakennettiin legoilla ja sanoo "äiti tekee lehmän", sitten perään "ei saa mennä yksin autotielle". Puhe on kyllä hyvin epäselvää ja on paljon äännevirheitäkin.
Olen jo aiemminkin, ehkä jo yli vuosi sitten, pelännyt, että voisikohan olla jotenkin kehityksessä vikaa. Mies aina kuittaa ne höpöhöpönä. En oikein tiedä, miksi mulla on usein sellainen tunne. Olen miettinyt sitäkin, tarkkailenko vain liikaa... Listaan nyt joitain asioita:
- Hänellä on ollut aina vähän erikoisia mielenkiinnon kohteita. Pienempänä oli palovaroittimen sisällä oleva valo, myöhemmin vieressä olevan kauppakeskuksen yritysten mainoskyltit, liikennevalot...
- jonkinlaista aistiyliherkkyyttä tuntuu olevan: äänet, toisten lasten kosketus (ei siedä sitä/ahdistuu; ollut jo vauvasta niin)
- muutenkin vähän kömpelö/siten että kompuroi jalkoihinsa ihan tasaisella ja törmäilee huonekaluihin mun mielestä aika usein. Tosin meillä on aika pieni asunto (kaksio). Toisaalta kotona on muuten aika ketterä ja kiipesi sohvalle ennenkuin osasi kävellä.
- vasta tänä kesänä innostunut kunnolla laskemaan liukumäkiä ja kiipeämään telineisiin kovalla draivilla. Ennen pelkäsi niitä eikä oikein halunnut edes niihin, paitsi ihan pieniin liukumäkiin, mutta niihinkin piti yleensä auttaa
- viime syksynä oli vaihe, kun pelkäsi tuulta ja kaikkea mikä lepatti tuulessa (esim. lehdet, oksat)
- vierastusvaiheet oli hyvin kovat aikoinaan, nykyään ei vierasta enää aikuisia yleensä. On alkanut kovasti kiinnostua muista lapsista kesän aikana ja heidän touhuistaan. Jos puistossa ei ole ketään, kyselee "missä lapset?". Kuitenkin jos joku koskee, saattaa pelästyä ja alkaa itkeä hysteerisenä. Pienemmät lapset ja kovasti riehuvat / "iholle tulevat" isommat pelottaa. Pystyy kuitenkin hienosti olemaan vieressä, jos kokee olonsa turvalliseksi ja on rauhallisia kavereita.
- rattaissa, ostoskärryissä tai kävelyllä ollessa saattaa usein huudella toisille lapsille jotain omaa älämölöään: "höö!" tms. Sellaista vähän vihaisen oloista huutelua. En ole oikein ihan varma mitä se on. Ollaan koitettu kieltää ja sanoa, että voi vain olla rauhassa ja ei tarvi huudella kellekään. En tiedä, onko se jotain kontaktin ottoyritystä, pelkoa, onko liikaa kotona kielletty pitämästä turhaa älämölöä ja purkaa sen tavallaan muihin ulkona vai mitä ihmettä. Vai onko ihan normaalia tän ikäisiltä? Tosin en ole muilla saman ikäisillä tuollaista huomannut.
- saattaa joskus yhtäkkiä sisällä (tai joskus rattaissakin ulkona) alkaa huudella täysiä jotain ihme irrationaalisia juttuja kuten esim. "HYVÄÄ PÄIVÄÄ!!", huutaa siis suoraa kurkkua sitä ja hokee. Onneksi aika harvoin kuitenkin.
Tässä nyt äkkiseltään joitain, mitkä on mieltä askarruttanut. On kieltämättä käynyt mielessä kaikki autismit, tourettet ja mitä näitä nyt on? En tiedä. :-/ Vai onko itselläni joku luulosairaus vain?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko lapsi muuten kehittynyt normaalisti? Puhuuko miten hyvin? Ja ymmärtääkö puhetta, esim ohjeita?
Itselläni on lievästi kehitysvammainen lapsi ja tuo hyppääminen oli yksi asia mitä hän ei osannut tiettyyn ikään mennessä. Mutta hänellä oli paljon muutakin ongelmaa. Kerran eräs lääkäri sanoi, että puheen ymmärtäminen on se tärkein juttu. Jos lapsesi on muuten ikätasollaan, niin en sinuna huolehtisi.
2, mua kiinnostaisi vielä se, minkälaisia muita juttuja teillä oli? t. ap
Lue kirja aistimusten aallokossa, mulla on myös isompi lapsi, joka oli pienempänä aika lailla lapsesi kaltainen. Meillä lievää autismin, si-terapia on auttanut.
Aika usein äidin tuntemukset osuvat kohdilleen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävisin lapsen kanssa otm-fysioterapeutilla tai kiropraktikolla/naprapaatilla. Itse opin kävelemään kunnolla vasta 2-vuotiaana ja sen jälkeen nilkutin vuoden ennen kuin mummoni vei mut kiropraktikolle. Mun lonkkani oli ollut koko elämäni sijoiltaan, enkä sen vuoksi oppinut kävelemään. Vastaanotolta juoksin innoissani pois ja hihkuin, että pystyn hyppimään! Vieläkin muistan jossain selkäytimessäni tuon tunteen. Harmittaa vaan, ettei vikaa huomattu aikaisemmin, koska selkärankaani ehti luutua aika paha skolioosi.
Vierailija kirjoitti:
Tässä nyt äkkiseltään joitain, mitkä on mieltä askarruttanut. On kieltämättä käynyt mielessä kaikki autismit, tourettet ja mitä näitä nyt on? En tiedä. :-/ Vai onko itselläni joku luulosairaus vain?
Kuulostaa toistaiseksi ihan normaalilta alle 3-vuotiaalta huomiohakuiselta tylsistyneeltä penskalta :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapsen pitäisi osata hyppiä? Onko se ihmiselle jokin elintärkeä taito, kuten esimerkiksi kissalle?
En minäkään aikuisena hyppäisi vaikka tuolilta lattialle, en missään tapauksessa. Pelkäisin loukkaavani itseni. Ihan rauhallisesti laskeudun alas, ensin toinen jalka maahan jne. En oikein keksi mitään tilannetta, missä joutuisin hyppimään.
Ohis, mut aikuisenakin voi joutua hyppäämään. Esim oon pari kertaa joutunut hyppäämään taaksepäin kun joku on kaahannut suojatielle. Ja luonnossa maastossa mennessä, joskus kun pienillä kallioilla olen ollut, niin olen sopivassa kohdassa ja korkeudella hypännyt alas.
Meitsivain kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapsen pitäisi osata hyppiä? Onko se ihmiselle jokin elintärkeä taito, kuten esimerkiksi kissalle?
En minäkään aikuisena hyppäisi vaikka tuolilta lattialle, en missään tapauksessa. Pelkäisin loukkaavani itseni. Ihan rauhallisesti laskeudun alas, ensin toinen jalka maahan jne. En oikein keksi mitään tilannetta, missä joutuisin hyppimään.
Ohis, mut aikuisenakin voi joutua hyppäämään. Esim oon pari kertaa joutunut hyppäämään taaksepäin kun joku on kaahannut suojatielle. Ja luonnossa maastossa mennessä, joskus kun pienillä kallioilla olen ollut, niin olen sopivassa kohdassa ja korkeudella hypännyt alas.
Niin ja hyppynarulla olen treenaillut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi lapsen pitäisi osata hyppiä? Onko se ihmiselle jokin elintärkeä taito, kuten esimerkiksi kissalle?
En minäkään aikuisena hyppäisi vaikka tuolilta lattialle, en missään tapauksessa. Pelkäisin loukkaavani itseni. Ihan rauhallisesti laskeudun alas, ensin toinen jalka maahan jne. En oikein keksi mitään tilannetta, missä joutuisin hyppimään.
Oletko ihan tosissasi? Vähän sama kuin kysyisit, miksi lapsen pitäisi osata kirjoittaa tekstaten...
Vierailija kirjoitti:
Lue kirja aistimusten aallokossa, mulla on myös isompi lapsi, joka oli pienempänä aika lailla lapsesi kaltainen. Meillä lievää autismin, si-terapia on auttanut.
Aika usein äidin tuntemukset osuvat kohdilleen
Kiitos kaikille vastauksista ja erityisesti tästä. Laitoin heti tämän kirjan varaukseen. Kirjan kuvaus netissä oli kuin meidän lapsesta. :-/
Mahdatkohan vielä olla kuulolla? Kuulisin mielelläni, minkälainen teidän lapsi oli pienenpänä ja millainen isompana. Miten lievä autismi näkyy arjessa?
Miten olette päässeet tutkimuksiin? Onko neuvolassa otettu huolenne tosissaan ja olette päässeet sitä kautta vai oletteko joutuneet kiertämään eri yksityisillä lääkäreillä?
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun piti alunperin tehdä toinen aloitus näistä muista aiheista, kun en tajunnut, että tämä hyppäämishomma voisi liittyä tällä tavalla kokonaisuuteenkin. Nyt on siis vähän tyhmä otsikko, kun kyselen kaikkea tässä ketjussa...
En siis lastamme halua mitenkään väkisin saada diagnosoitua, mutta olen miettinyt, että mistä erottaa sen, onko oikeasti jotain vialla, jos siltä vahvasti tuntuu vai onko kaikki vain omassa päässä? Toisaalta on hyvä kun lapsi aloittaa ihan kohta päivähoidossa ja on siellä alkuun vain kolmena päivänä viikossa max 5 tuntia kerrallaan. Mulla alkaa työt vasta parin kuukauden päästä, niin saamme kevyemmän laskun. Kuvittelisin, että se olisi sikäli hyvä, kun sitten on ammattilaisten kanssa ja hekin pääsevät näkemään ja muodostamaan mielipiteensä. Mietin, että pitäisikö ottaa tämä aihe suoraan puheeksi ekan viikon aloituskeskustelussa ja pyytää, että kertovat heti, jos epäilevät jotain. Vai olisiko hyvä odottaa ja antaa heidän aloittaa kuin "puhtaalta pöydältä" ilman mitään ennakkoluuloja? Tai tarkoitan siis, että kun tietävät, niin eivät sitten suurennuslasin kanssa katselisi? Katsoisi, että huomaavatko mitään, kun eivät tiedä mitään?
Se, mikä tällä hetkellä eniten huolettaa hyppäämättömyyden lisäksi on tuo muiden lasten liian lähelle tulon ja riehuvien lasten pelko ja toisille lapsille huutelu/"ärhentely". Se on jännä, miten saattaa joskus olla suht ok muiden lähellä ja joidenkin kanssa itsekseen leikkien ja vähän kiinnostuen katsellen, mitä muut tekee, mutta usein jos tilanne on hänelle liikaa (jos muut leikkii vaikka littaa ja joku yrittää ottaa hänetkin kiinni, jotkut kiljuvat, kiipeilytelineeseen tulee joku ylös, hänelle tulee kova kiire alas tms.), tulee yhtäkkiä hysteerinen parku. Toisaalta taas on kumma, kuinka vaikka sieltä rattaista huutelee muille kuin haluaisi pelästyttää toiset tai jotain. Joskus on kyllä ihan nätisti eikä välitä, kun lapsia menee ohi. Joskus taas jos vaikka teinit kiljuu keskenään, hän saattaa joskus innoissaan kiljua mukana ja matkia. Kuulostaako nämä normaalilta? On siis välillä tosi pelokas ja ujo, mutta välillä rattaissa tms. riehakas ja "muita komenteleva".
Ap
Ei välttämättä diagnoosi lapsi...aistisäätelyyn viittaavia haasteita nyt jutun perusteella....tasapaino_,tunto_,kuuloherkyydet voisi olla. Tällaiset lapset kontrolloivat hyvin voimakkaasti ympäristöään ja tähän liittyen sekundaarisia oireita....
Vierailija kirjoitti:
Ei välttämättä diagnoosi lapsi...aistisäätelyyn viittaavia haasteita nyt jutun perusteella....tasapaino_,tunto_,kuuloherkyydet voisi olla. Tällaiset lapset kontrolloivat hyvin voimakkaasti ympäristöään ja tähän liittyen sekundaarisia oireita....
Kuulostaa hyvin paljon meidän lapselta. Luin muuten juuri, että matala rauta voisi aiheuttaa myös tällaisia? Mulla on itselläni ollut "aina" ihan ok hb, mutta ferritiini ihan tosi matala. Käytännössä rautavarastot siis tyhjät. Oon syönyt rautaa aina välillä, mut se ei vain millään nouse. Raskausaikanakin oli ferritiini matala, lopussa myös hb oli vähän matala ja lääkäri käski rautakuurille. Lapselta mitattiin hb:t vauvana ja nyt kesällä, mut ne oli ok eikä tarvinnut rautalisää, vaikka syntyi kuukauden ennenaikaisena. Mitenkähän häneltä saisi ferritiinin mittautettua?
Onko tällaisiin oireisiin/ominaisuuksiin saatavilla mitään apua? En mitään diagnoosia siis kaipaa, mutta välillä tuntuu, että jotain tukea kaipaisin siinä miten tukea lasta oikealla tavalla ym.
Se unohtui mainita, että olemme kyllä siis jo kauan koittaneet kannustaa hyppimään. Ollaan koitettu leikkiä ja riehua yhdessä niin sisällä kuin ulkona, hyppineet trampoliinilla puistossa käsi kädessä ja erikseen, koitettu näyttää mallia ja yritetty, että leikitään sammakoita, pupuja, hevosia ja ties mitä, mitkä pomppii ja loikkii eri juttujen yli. Lapsella on hyvin hauskaa ja nauraa melkein tikahtuakseen, kun äiti ja isi pomppii kuin heikkopäiset. Yrittää perässä hekottaen, mutta ei vain irtoa jalat maasta yhtä aikaa.
Alas hyppäämisessä on tosi vakava ja selkeästi pelottaa se.
Viime kesänä putosi sohvalta ja löi päänsä lattiaan, mutta pitäisi olla ok. Tai ei kyllä kuvattu lääkärissä mitään. Kova itku silloin tuli heti, joka kyllä pian laantui sylissä ja puhalteluilla. Oli ihan pirteä ja normaali heti sen jälkeen. Voikohan siitä olla jäänyt jotain?
ap