Kuvitellaan että ollaan taas 16-17 v ja verrataan

Asiat on aikalailla samalla tavalla.

T. 18-vuotias

Reality TV -ohjelmat ja se, että jotkut tyhjäpäät saavat miljoonia seuraajia sosiaalisessa mediassa. Ennen sentään piti olla jotain järkevää sanottavaa että kukaan edes noteerasi julkisuudessa mitenkään.

Vierailija kirjoitti:

Että Trumpista tulee pressa ja tänne tulee kauheasti mamuja.

Tarkoitin henk.koht.asioiden kannalta. Politiikka nyt menee uusiksi koko ajan.

Olin juuri alkanut seurustella maailman cooleimman pojan kanssa! Pojasta on kasvanut mies ja ollaan nyt naimisissa. :)

Ei ollut kännyköitä tai muutenkaan ei oltu koko helvetin ajan jonkin laitteen kimpussa ellei oltu poikia ja rassailtu monkeya. Oli kyläkulttuuria kun kavereita piti mennä tapaamaan ihan livenä eikä se suinkaan tarkoittanut että oltaisiin piriä vedetty vaan hengailtiin yhdessä ja okei joskus otettiin vähän orange lonkeroo ja poltettiin tupakkaa mutta se oli useimmiten juhlapyhinä. Muuten meillä oli ihana jengi. Poikaystävälle piti soittaa kotipuhelimeen ja oli ihanan kamalaa jos sen äiti vastaskin! Saati toisinpäin. Riitti että tukka oli siisti, vähän ripsarii ja levikset. Ihan sama mitä paitoja käytti. Oltiin aitoja ja aidon näkösiä.

Siinä muutama. Ihanaa aikaa ❤

Lisätkää jos jotain unohtui. Täähän oli tietenkin 90-luvulta.

Vierailija kirjoitti:

tähän päivään. Mikä on totaalisesti eri tavalla? Mikä on paremmin ja mikä huonommin? Mitä et olisi silloin uskonuttatapahtuvaksi?

En uskonut löytäväni kumppania jota voi kutsua parhaaksi kaveriksi. Olin kateellinen kun kaikissa tv-sarjoissa (Beverly Hills, Party of five pahimpia:Djätkät kohtelivat muijia niin hyvin ja itselle sattui kohdalle pelkkiä kusipäitä jotka halusivat vaan seksiä:( Ja kavereilla oli poikaystävät ja he olivat niin ihastuneita. Olin kateellinen 16-vuotiaana.

Vierailija kirjoitti:

tähän päivään. Mikä on totaalisesti eri tavalla? Mikä on paremmin ja mikä huonommin? Mitä et olisi silloin uskonuttatapahtuvaksi?

Elettiin vuotta 1987. Asuin kotona, lukio meni päin helvettiä ja piti nähdä kauheasti vaivaa, että löysi tyttöystävän. Kavereiden kanssa vetelehdittiin viikot ja biletettiin viikonloput.

Ei ollut somea eikä kännyköitä, vaan piti soittaa tai käydä kavereilla. Muuten elämä oli aika samanlaista kuin nykyisinkin. Tuohon viimeiseen kysymykseesi on vaikeaa vastata. En minä nytkään pohdi, mikä ei todennäköisesti tapahdu tulevaisuudessa vaan että mikä saattaisi toteutua. Sitäkää  ei tule usein pohdittua.

1985-1986, ajelin kevarillani ja umpirakastunut poikaystävääni josta tulikin esikoiseni isä 9v myöhemmin. Kesätöitä sai, toisin kuin nykyään omat nuoret. Mutta omillani muuten asiat taloudellisesti paremmin.

Mulla oli hullut kontrollifriikit vanhemmat, en saanut elää mitään normaalia nuoruutta. Kotiin klo 19 iltaisin, viikonloput mökillä jne.

Oma lapseni saa mennä kavereiden kanssa, olla itsekseen kotona, eikä ole ainakaan jäänyt kiinni mistään typerästä.

2000-2001. Kesätyötilanne oli jo silloin minusta heikko meidän paikkakunnallamme ja perustui sukulaisuussuhteisiin. Itse taisin olla tämän kesän ilman töitä, mutta seuraavana töissä.

Älypuhelimia ei tietenkään ollut vielä, mutta kännykkäkulttuuri oli erittäin vahva. Kaikilla ikäisilläni oli matkapuhelimet ja monet jo tuolloin päivittelivät niitä aina uusimpiin malleihin. Itse en jaksanut, vaan jatkoin hyvin pitkään samalla vanhalla "luurillani" (aikalaissana!).

Somen virkaa toimitti irc sekä IRC-galleria, ensimmäinen keskusteluun ja jälkimmäinen (esim. digikameralla otettujen) kuvien jakamiseen. Siellä oli vain nuoria ihmisiä, mietimme käyttävätkö vanhemmat polvet nettiä ollenkaan. Oli yleistä, että varoiteltiin kertomasta liikaa itsestään netissä - minusta tämä varoittelu on vähentynyt todella paljon.

Maailmantilanne muuttui kertaheitolla arvaamattomammaksi 11.9.2001. Muistan tuoreena lähetetetyt TV-uutiset terrori-iskusta, miten lentokoneet iskeytyivät tornitaloihin. Nykyäänhän terrori-iskut ovat arkipäivää maailmanuutisissa.

Nuorisolla oli tapana röökata, ryypätä ja rellestää paljon enemmän kuin nykyään (tutkimusten mukaan). Mutta ainakin meillä päin tämä oli rauhoittunut jo paljon lukioon mennessä. Oltiin oikeastaan aika fiksuja lukiolaisia.

Pukeutuminen oli aika tavallista meillä päin. Itse asiassa kalliita merkkivaatteita pidettiin hieman huvittavinakin. Mutta eivät nykynuoretkaan minusta niin erilaisia tässä asiassa ole.

Monet seurustelivat jo lukiossa. Itselleni kumppanin löytäminen oli vaikeaa ja onnistui vasta sitten yliopistossa v. 2004. Enpä silti osannut olla kauhean kateellinen, mulla oli paljon harrastuksia ja aktiivinen elämä muutenkin.

Harrastuksista, tietokonepelaaminen oli paljon vähemmän hyväksyttyä sosiaalisesti kuin nyt. Sitä pidettiin pelkästään poikien harrastuksena ja jollain lailla epäilyttävänä. Asenteita tähän muuttivat kunnolla vasta Angry Birdsin kaltaiset menestystarinat. Itsehän olin siis peliharrastaja, mutta tein kaikkea muutakin, maalasin, luin, urheilin.

Nuorten keskuudessa oli syrjäytyneitä silloinkin, vaikka sana ei ollut vielä käytössä.

Yleisesti nuoret olivat kuitenkin tosi positiivisia tulevaisuuden suhteen, meille tuntui maailma olevan avoin. Vuoden 2008 lama vaikutti paljon mentaaliseen maisemaan tässä suhteessa. Tunnustan, että joskus nostalgisena haluaisin palata tuohon vuoden 2000 tulevaisuusoptismiin ja lillua siinä hetken, suunnitellen, mitä kaikkea hienoa ja uskomatonta tuleva minä tekisikään elämällään.

Sellaisia muisteloita.

80-luvun loppupuoli ja kavereiden kanssa vaan kesäviikonloppuisin kierreltiin festareilla, äidille soitettiin puhelinkopista, että kaikki ok. Taidettiin jotain taikajuomaakin maistella.

Oma 16-vuotiaani on tuommoinen kaupunkilainen, älylaitteiden vanki, joka ei ole edes kiinnostunut maistelemaan olutta tms., mutta tietää kaikesta ihan h-vetin paljon. Koska #internet.

Olin tuon ikäinen vuosina 1976-1977. Asuin tuolloin Helsingissä, kävin lukiota ilmaisoppilaana, koska vanhempani olivat juuri eronnet, joten elettiin pientä palkkaa saavan yh-äitini varassa.

Poliittisesti oltiin järkyttyneinä seurattu muutamaa vuotta aikaisemmin tapahtunutta Chileen sotilasvallankaappausta ja juntan tekemiä raakoja murhia. (Ei mitään uutta auringon alla siis siinä, silloin oli Pinochet ja nyt on Isis.) Silloin tuntui vaan että suomalaiset olivat solidaarisempia, esim. syntyi voimakas solidaarisuusliike Chilen kansan puolesta, muistaakseni Outokummun kuparityöntekijät menivät tukilakkoon kun Chilen kuparikaivosten työntekijöitä sorrettiin, jne. Suomeen otettiin myös pakolaisia Chilestä.

Myös Vietnamin sota oli vaikuttanut voimakkaasti siihen milta minusta nuorena maailma näytti, eli edellinen sukupolvi oli ihaillut USA:sta, meidän sukupolvi suhtautui siihen aika kriittisesti. Muistan että ajattelin itse paljon Hiroshiman ja Nagasakin pommituksia -- muistan ajatelleeni, että meidän vanhempien sukupolvi oli saannut syntyä ydinasevapaaseen maailmaan, me taas maailmaan, jossa oli aseita, jotka pystyisivät tuhoamaan hetkessä koko maapallon.

Euroopassa oli (eurooppalaisia) terroristiliikkeitä ja rautaesirippu jakoi Euroopan tiukasti kahtia. Vaikka olin vasemmistolaisuuteen taipuvainen, en missään nimessä hyväksynyt Neuvostoliiton ja Itä-Euroopan maiden ihmisoikeusloukkauksia. Kaikki nuo maat kuulostivat pelottavilta (ja Venäjän osalta tuntuu että aika vähän on lopulta muuttunut demokratian suhteen!) Mun sukulaiset matkustivat työtehtävien takia Neuvostoliitossa, joten tiesimme aika hyvin miten karmeaa siellä oikeasti oli. Sukulaiset veivät sinne käytettyjä farkkuja ja naisten sukkahousuja ja purukumia, vaihtoivat paikallisten kanssa aivan mihin mitä heillä oli tarjota. Mullakin oli käytössä sitä kautta saatu Neuvostoliiton armeijan hyvä nahkavyö :)

Aika pelottava maailma siis (kuten nuorilla tänäänkin), mutta silloin oli kuitenkin se tunne että voimme tehdä asialle jotain, ja myönteistä kehitystä tapahtui eli Suomessa oli huippukokous 1970-luvulla, jossa USA:n ja NL:n johtajat tapasivat, ja joka oli osa lientyvää kylmää sotaa. Suomessakin tuntui, hyvinvointivaltiota koko ajan rakennettiin, joten tuli lisää tukia ja etuja ja oli tunne että asiat paranevat koko ajan vuosi vuodelta. Silloin oli toivoa paremmasta -- toisin kuin nyt kun kaikki ajetaan alas. Aika masentavaa nykynuorille.

Olin teininä siis kiinnostunut politiikasta ehkä enemmän kuin nykynuoret(?), meillähän politiikka ja demokratia tuli kouluihinkin. Muuten olin varmaan aika tavallinen nuori, tykkäsin musiikista ja kävin festareilla sekä bändikeikoilla ja matkustin maailmalla, tietenkin Interreilillä - silloin harva nuori sai paljon rahaa vanhemmiltaan saati matkoja. Kävin kesätöissä ja säästin rahaa matkoihin ja kaikkeen ylimääräiseen itse.

jatk...

V. 1985-86, käytiin koulua ja inhottiin sitä, ihan siis samalla tavalla kuin nykyäänkin kai suurin osa? Oltiin kiinnostuneita vaatteista ja meikeistä, mutta se oli kyllä pientä nykymenoon verrattuna. Silloin piti olla micmac girl stretch-farkut, lepakkohihainen paita ja sähkönsinistä ripsaria, kampauksena kiharapöheikkö. Aniharva värjäsi hiuksiaan. Kenelläkään ei ollut muita lävistyksiä kuin korvikset, joillakin peräti kaksi toisessa korvassa. Kukaan teini ei pukeutunut koskaan paljastavasti, ei ollut avonaisia kaula-aukkoja, vesirajaminareita, oltais varmaan kuoltu nauruun, jos jollain olis ollut vatsan paljastava paita! Eipä silti, naurattaa se nytkin. Näistä kaikista naamaan lätkittävistä erilaisista meikkivoiteista ja mitä ihmeitä niitä onkaan, ei tietenkään tiedetty mitään. Hiuksiin panostettiin kyllä ja lakkaa kului ;D.

Rahaa oli vähän, mutta kesätöihin pääsi, ainakin jos oli sukulaisilla firma tai sukulainen pystyi muuten ottamaan työpaikalleen töihin. Pitkään nukkuminen tarkoitti, että herättiin vasta klo 11, nythän se tarkoittaa, että herätään tuossa klo 15. Siis jos herätetään. 

Discossa käytiin perjantaisin ja lauantaisin mentiin jotain bändiä katsomaan. Ja tämä joka viikonloppu, viikolla käytiin elokuvissa ja kylän uudessa pizzeriassa, kavereilla kyläiltiin ja järkättiin kotibileitä. Tutustuttiin myös alkoholiin. Ihastuksia ja lyhyitä seurusteluita tuli ja meni. Nykyään ollaan kai lähinnä kotona, pojat ainakin, koneen ääressä. Elokuvateatteria tai mitään nuorten menopaikkoja ei täällä enää ole. Ei edes sitä pizzeriaa, jotain turkkipitsapaikkoja kyllä, joista haetaan lättyjä kotiin. Kavereilla käydään vähemmän.

Mitään ei mistään tiedetty, kirjoja luin paljon, mutta en seurannut uutisia tai lukenut sanomalehtiä. Nykynuoret tietävät "kaiken" ehkä jo vähän liiankin varhain. Nykyisin on kuitenkin onneksi vapaampi ilmapiiri ja nuoret voivat paremmin olla sitä mitä ovat. Olisin ehkä mieluummin nuori nyt kuin omana aikanani. 

jatkuu

Nuoret lukivat silloin enimmäkseen Aku Ankkaa ja Suosikkia, mutta myös kirjastossa käytiin hakemassa kirjoja joka viikko, itse luin hyvinkin aikuista kirjallisuutta 17-vuotiaana, runoja, klassikkoja, jne. Radiosta kuunneltiin popmusiikkiohjelmia, joita oli vain muutama tunnin ohjelma viikossa! Musiikissa oli suurin juttu punkrock. Kävin itse heti kesällä '77 interreil-matkalla Lontoossa punkkeikalla. Punkissa vallankumouksellista oli se että se oli nuorten itsetekemää kriittistä musiikkia eikä mitään levy-yhtiöiden keski-ikäisten setien juonimaa hittikamaa. Tv:ssä ei ollut paljon nuoria kiinnostavaa, itse muistan lähinnä seuranneeni Roots-sarjaa.

Nykyään suurin ero on se, että nuoret itse pääsevät tekemään vaikka mitä esim. Youtuben avulla. Ennen elettiin tiukemmin säädelyssä yhteiskunnassa, jossa selvästi keski-ikäiset ja vanhemmat ikäluokat dominoivat kaikkea. Sitä vasten ymmärtää miten merkittävää ei ollut vaan joku punk vaan opiskelijaliike ja Vanhan valtaukset, punk sun muut.

Perheessäkin vanhempien asenne oli aika erilainen kuin nykyään, eli heti kun täytti 15-v alettiin vihjailla että pitäisi muuttaa kotoa pois eikä ajateltu että vanhempien kuuluu kustantaa mitään erityistä lapsilleen. Silloin 1970-luvulla vanhemmat elivät seksuaalivallankumouksen aikaa, eli vanhemmat bilettivät paljon, oli kaikenlaisia suhteita, tuli aika paljon avioeroja ja me lapset ja nuoret oltiin usein pitkiä aikoja yksin kotona tai kaverien kotona ilman aikuisia. Lapsia ei kovin hyvin suojeltu saati lellitty. Jokainen 70-luvun nuori tiesi että pitää mennä töihin tai koulutukseen, en usko että silloin oli paljon nuoria jotka putosivat täysin kelkasta. Mun aikana oli kuitenkin tullut vaikeaksi päästä yliopistoon tai korkeakouluihin, joten muistan että mun lukiokavereilla oli monella suunnitelma että "haen 4:nä vuonna kauppakorkeaan/oikikseen, jos en sitten pääse, luovutan." Etukäteen siis varauduttiin siihen ettei kaikki mene kuin Strömsössä. Ei odetettu että mikään olisi ollut helppoa ja itsestäänselvää.

Kuitenkin oli helppo saada töitä kesäksi tai vaikuitsta työtä nuorena ilman koulutusta, jos suostui tekemään duunarihommia, eli tsuppariksi eli juoksulähetiksi pääsi, ja myös tehtaista sekä kaupoista sai töitä. Mun eka virallinen työpaikka oli 15-vuotiaana. Kun olin 17-vuotias olin kesätöissä pesulassa, oloissa joissa nyt ei varmaan pidettäisi eläimiäkään. Oli vaan pakko kestää, että sai rahaa. Tämä erosi myös mun vanhempien elämästä, koska heidän sukupolvensa oli ollut tavallaan etuoikeutettu, pääsivät minne vaan hyviin töihin tai jopa yliopistoon pelkällä yo-todistuksella.

En muista että silloin olisi ollut kauheasti ulkonäköpaineita. Helsingissä koulussa oli alettu rennon hippiaikakauden mentyä ohi korostaa merkkivaatteita ja permanenttikampauksia. Hiusten piti olla lyhyet, sellainen lyhyeksi leikattu sateenvarjokampaus oli muotia -- mulla ei ollut varaa kampaajaan, joten mulla oli edelleen epämuodikkaasti pitkät, suorat hiukset. Joillakin oli rahaa vaatteisiin ja ostivat ne himoitut MicMacin farkut. Mulla ei ollut niihin varaa, mutta sain jostain MicMacin mainostarran (kaksi enkeliä) ja liimasin sen äidin vanhaan 50-luvun iltalaukkuun, sitä monet ihailivat Hurriganesin keikalla kun luulivat sen olevan aito MicMac-tuote :D

Sori, siis pitkä viesti, toivottavasti ap sai tästä mitä halusi, innostuin vähän muistelemaan :)