Minkä ikäisistä miehistä/naisista suhteessa omaan ikääsi olet huomannut yleensä kiinnostuvasi? Onko muutosta asiassa tapahtunut iän karttuessa?
Tykkäätkö nuoremmista, vanhemmista vai saman ikäisistä? Oletko esim. joskus tykännyt lähellä omaa ikääsi olevista mutta alkanutkin kiinnostua nuoremmista? Mainitse sukupuolesi.
Kommentit (28)
Ihastumiset oman ikäisiin. Seksi-ihastumiset vanhempiin ja joskus harvemmin myös nuorempiin. Samaa ollut aina paitsi ihan nuorena ei tietenkään nuorempiin.
Olen 18v tyttö. Saman ikäiset kiinnostaa. Poikaystävä myös 18. Yhdessä ollaan oltu reilut 2v
Oon aina tykännyt itseäni nuoremmista miehistä. Nyt olen rakastunut 22-vuotiaaseen mieheen.
N26
Olen aina viehättynyt itseäni reilusti vanhemmista miehistä (20–30+ vuotta itseäni vanhemmista). Iän karttuessa olen huomannut katselevani vähemmän vanhempia, eli siis niitä 20 vuotta vanhempia. Esimerkiksi teininä pidin jopa melkein 40 vuotta itseäni vanhempia miehiä haluttavina.
Hyvin harvoin tapaan oman ikäiseni tai jopa nuoremman miehen, joka sytyttää.
Olen nainen, 27 vuotta.
Lukioikäiseksi asti ihastuin yleensä suunnilleen samanikäisiin. Sen jälkeen oli vaihtelua paljonkin, nuorempia, vanhempia joiden kanssa tuli harrastettua seksiä ja ihastuttuakin. Oli jonkinnäköinen etsimis- ja kokeiluvaihe kai. Nyt viime vuosina on ollut pari syvää ihastusta, miehet ovat olleet 9 ja 10 vuotta vanhempia. N28
Vähän vanhemmista naisista.
sinkkum
Lukioikäisenä jo huomasin tykkääväni vähän nuoremmista, tuolloin katselin yläastelaisia. Iän myötä ero on vain kasvanut ja nyt kolmekymppisenä kiinnostun ikähaarukalla 18-29. Joo ja tiedän hyvin että tästä syystä en koskaan tule vakavaa suhdetta löytämään mutta mihinkäs se puuma juovistaan pääsee :(
Aina vähän vanhemmista, iän karttuessa myös ikäero on kasvanut.
Kaikki pitkäaikaisemmat miesystäväni ovat olleet minua 14-vuotta vanhempia.
Nyt haluaisin kovasti löytää/ihastua lähemmäs itseni ikäiseen, oppia sellaistakin, ehkä tasa-arvoisempaa.
Olen 30-vuotias.
Ikäistäni vanhemmista aina. Nyt nelikymppisenä edelleen siistit pukumiehet sytyttää, varakkuus ei ole huono asia
Nuorena 18-22vuotiaana kiinnosti 4-6 vuotta vanhemmat, sitten 30 vuotiaaksi asti seurustelin 2-4vuotta nuorempien kanssa. Nyt 33vuotiaana miehen täytyy olla vähintään yli 35-. En jaksa mieslapsia enää. -Nainen
Vähän itseäni nuoremmat miehet kiinnostaa. Nyt kun olen 35, 28-vuotias mies olisi paras.
23-26v. Ovat viehettäviä ja on vielä aikaa ennen kuin pitäisi alkaa lapsia tekemään.
m30
Aikaisemmin aina mulla oli reilusti vanhempia miehiä. Nyt parisuhteen päätyttyä olen tapaillut 3-5 vuotta nuorempia miehiä.
N 47v
Nuorempana itseäni vanhemmat miehet kiinnostivat, nykyisin eivät niinkään (mieskunto tuntu miehillä alkavan laskea nopeasti neljänkymppin jälkeen). ikävuosia tärkeämpää on kuitenkin kunto ja fyysinen habitus sekä henkinen ikä. N41
Monet keski-ikäiset miehet näyttävät ikälopuilta minun silmissäni. On vatsaa, tukka lähtee. Itse ajattelen olevani ihan eri tasoa. Heh. Mulla taitaa olla (palsta)miesaivot... t.keski-ikäinen nainen
Olen 43 vuotias ja nuorena olin kiinnostunut noin 2-6 vuotta vanhemmista miehistä ja sen ikäisten kanssa myös seurustelin. Mieheni ja lasteni isä on minua kaksi vuotta vanhempi.
Jos nyt sinkkuilemaan alkaisin, niin luultavasti katselemani miehet olisivat noin 42-50 vuotiaita. Tunnen useita sen ikäisiä miehiä ja heistä löytyy todella mukavia tapauksia. En voisi edes ajatella alkaa olemaan miehen kanssa, joka haluaisi vielä lapsia tai jolla on pienet lapset. Omat lapseni ovat 11-16 vuotiaita, niin pikkulapsiaika on ollut ja mennyt, ei kiitos sitä enää muuten kuin aikanaan mummona.
Olen aina pitänyt suurin piirtein itseni ikäisistä tai korkeintaan muutaman vuoden vanhemmista. Näin 43- vuotiaan silmiin alle 35- vuotiaat näyttävät ihan poikasilta ja jotenkin samanlaisilta. Heissä ei ole särmää. Muutenkin on hyvä, että elämäntilanne ja kokemus on suurin piirtein samalta ajanjaksolta, niin yhteistä löytyy enemmän. Tosin koska olen itse urheilullinen ja hyvin säilynyt, niin miehenkin pitää olla samanlainen.
Saman ikäisistä. Olen 40 v. nainen ja olen ollut kunnolla kiinnostunut vain +-2 vuoden ikäerolla olevista. Tämä on siis ihan sattumaa, olen tutustunut miehiin livenä ja useinkaan en ole ikää tiennyt ennen kiinnostumista. Jos nettideittailisin, en toki noin tiukkaa ikähaarukkaa laittaisi, paperilla kiinnostaa ehkäpä 35-45-vuotiaat ainakin.