Lue keskustelun säännöt.
Taapero lyö päällään
22.07.2017 |
Isokokoinen hieman alle 2v poikani yrittää usein sylissä ollessaan lyödä päällään, eli iskee nopeasti takaraivoaan vanhemman kasvoihin. Itsellä on mennyt huuli halki useampaan kertaan ja muuten sattunut vaikka kuinka usein. Tämä on ärsyttävää ja pyytäisin apua tämän tavan kitkemiseen. Itsellä alkaa sen verran ärsytys nousta että on käynyt mielessä napata niskavilloista kiinni sen perinteisen kieltämisen ohella.
Kommentit (6)
En tiedä, sillä minulla on samanikäisen tytön kanssa sama ongelma. Tai sitten saattaa huitaista kädessä olevalla lelulla ihan arvaamatta tai jotain vastaavaa. Aika monesti sattunut minuunkin.
Lapsi ei ole mitenkään aggressiivinen, vaan päinvastoin iloinen ja rauhallinen taapero jonka elämässä pitäisi kaiken olla mallillaan. Lasta huomioidaan paljon muttei anneta kuitenkaan pompottaa meitä. Lyöminen ei myöskään liity mitenkään suuttumiseen tai hermostumiseen vaan tuntuu olevan ihan leikkiä tai voimien testausta. Joka ikinen kerta kielletään napakasti mutta rauhallisesti silmiin katsoen ja niin edelleen. Kyllähän tämä jo vituttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei näköjään sanominen auta. Nappaa niskavilloista.
Pahoinpitele sinä lastasi. Sivistyneemmät kasvattavat toisin.
Meillä ollut ja on joskus samaa, kun nyt 2,5v poika on oikein innoissaan, jekkupäällä ja hänellä menee vähän liian lujaa. Yleensä on kyllä tosi kiltti ja rauhalliseksikin sanottu... Liittyy yleensä tilanteisiin, joissa on kiire ja pitäisi esim. pukea äkkiä ja istuu sylissä (osaa kyllä pukea melko ok ja pukeekin yleensä itse, mutta aina ei ole aikaa odotella niin kauaa...). Luulen, että se oma kiire mieliala ja pienikin peitelty ärtyneisyys tarttuu lapseen ja alkaa silloin tuon häröilyn. Paras lääke meillä on ollut oma rauhallisuus (sitä opetellessa :-D) ja se, että jos yrittää alkaa heiluttaa päätään, kielletään jämäkästi, mutta asiallisesti ja sanon, että muhun sattuu, jos teet noin. Usein ei riitä ja sit otan vaikka päästä lujasti kiinni (mut hellästi) ja puristan koko pojan itseäni vasten ja estän vallan, ettei pääse satuttaan ja paukuttaan ja puhutaan.
Uskomattoman ärsyttävää ja mieli tosiaan voi ymmärrettävästi tehdä napata niskavilloista kiinni, mutta sitä ei missään nimessä pidä eikä kannata lähteä toteuttamaan. Siinä alentuu tavallaan samalla tasolle tai oikeastaan vielä pahemmalle. Lapsi tuskin ei halua satuttaa ja itse tarkoituksella satuttaa lasta. Se olisi lapsen pahoinpitelyä. Tuosta omasta ajatuksesta ei kuitenkaan pidä potea huonoa omaatuntoa. Kunhan ei sitä ajatusta pidemmälle mene. Luulen, että tuollaisia tulee monella (ehkä kaikilla?) vanhemmalla mieleen joskus? Se kannattaa ottaa silti ottaa vakavasti ja varoituksena. Nyt on aika opetella itsehillintää lisää ja etsiä uusia tapoja rauhoittaa lasta. Täällä vauva.fi:n artikkeleissa taisi olla just eilen artikkeli, jossa sanottiin, että taaperon kuuluukin testata vanhempiensa hermoja. On osa kehitystä. :-)
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, sillä minulla on samanikäisen tytön kanssa sama ongelma. Tai sitten saattaa huitaista kädessä olevalla lelulla ihan arvaamatta tai jotain vastaavaa. Aika monesti sattunut minuunkin.
Lapsi ei ole mitenkään aggressiivinen, vaan päinvastoin iloinen ja rauhallinen taapero jonka elämässä pitäisi kaiken olla mallillaan. Lasta huomioidaan paljon muttei anneta kuitenkaan pompottaa meitä. Lyöminen ei myöskään liity mitenkään suuttumiseen tai hermostumiseen vaan tuntuu olevan ihan leikkiä tai voimien testausta. Joka ikinen kerta kielletään napakasti mutta rauhallisesti silmiin katsoen ja niin edelleen. Kyllähän tämä jo vituttaa.
Kuulostaa hyvin tutulta ja on ihan kuin meillä. Poika ei myöskään ole ikinä esim. puistossa tai missään ollut ketään muuta kohtaan mitenkään väkivaltainen. Ennemminkin vähän arastelee muita (kääntää esim. pään pois, jos joku katsoo), mutta leikkii silti muiden rinnalla ja on nyt alkanut kiinnostua pikkuhiljaa enemmän muista. Joskus on itsellä käynyt mielessä, onko tällainen normaalia. Mutta mitä olen lukenut, niin sitä sanotaan, että just tän ikäiset on väkivaltaisimmillaan ja kuuluu kehitykseen. Niin kai se sit niin on... On vaan kiellettävä tiukasti joka kerta, puhuttava ja jankattava. Toistettava miljoona kertaa uudestaan ja uudestaan, ja yrittää estää, ettei pääse satuttaan ketään. Harjoiteltava nätisti olemista, ohjattava miten voi koskea ja miten ei ja ollaan toisten kanssa nätisti. Puhuttava siitä mistä toiselle ja itselle hyvä mieli ja mistä taas paha mieli. Meillä on ehkä aiheesta kertovat kuvakirjatkin auttaneet vähän.
Itselläkin on kerran huuli ollut vielä seuraavanakin päivänä aavistuksen turvoksissa ja kieleen olen purrut aika monta kertaa niin, että on verta tullut, kun poika on pamauttanut päällänsä mua leukaan. Välillä naurattaa ja välillä vituttaa (ei saisi näyttää kumpaakaan).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, sillä minulla on samanikäisen tytön kanssa sama ongelma. Tai sitten saattaa huitaista kädessä olevalla lelulla ihan arvaamatta tai jotain vastaavaa. Aika monesti sattunut minuunkin.
Lapsi ei ole mitenkään aggressiivinen, vaan päinvastoin iloinen ja rauhallinen taapero jonka elämässä pitäisi kaiken olla mallillaan. Lasta huomioidaan paljon muttei anneta kuitenkaan pompottaa meitä. Lyöminen ei myöskään liity mitenkään suuttumiseen tai hermostumiseen vaan tuntuu olevan ihan leikkiä tai voimien testausta. Joka ikinen kerta kielletään napakasti mutta rauhallisesti silmiin katsoen ja niin edelleen. Kyllähän tämä jo vituttaa.
Kuulostaa hyvin tutulta ja on ihan kuin meillä. Poika ei myöskään ole ikinä esim. puistossa tai missään ollut ketään muuta kohtaan mitenkään väkivaltainen. Ennemminkin vähän arastelee muita (kääntää esim. pään pois, jos joku katsoo), mutta leikkii silti muiden rinnalla ja on nyt alkanut kiinnostua pikkuhiljaa enemmän muista. Joskus on itsellä käynyt mielessä, onko tällainen normaalia. Mutta mitä olen lukenut, niin sitä sanotaan, että just tän ikäiset on väkivaltaisimmillaan ja kuuluu kehitykseen. Niin kai se sit niin on... On vaan kiellettävä tiukasti joka kerta, puhuttava ja jankattava. Toistettava miljoona kertaa uudestaan ja uudestaan, ja yrittää estää, ettei pääse satuttaan ketään. Harjoiteltava nätisti olemista, ohjattava miten voi koskea ja miten ei ja ollaan toisten kanssa nätisti. Puhuttava siitä mistä toiselle ja itselle hyvä mieli ja mistä taas paha mieli. Meillä on ehkä aiheesta kertovat kuvakirjatkin auttaneet vähän.
Itselläkin on kerran huuli ollut vielä seuraavanakin päivänä aavistuksen turvoksissa ja kieleen olen purrut aika monta kertaa niin, että on verta tullut, kun poika on pamauttanut päällänsä mua leukaan. Välillä naurattaa ja välillä vituttaa (ei saisi näyttää kumpaakaan).
olin siis nelonen
Ei näköjään sanominen auta. Nappaa niskavilloista.