Kun sinua oikein harmittaa tai olet mokannut, niin miten käsittelet tunteitasi?

Älä ota elämää turhan vakavasti. Tai omia mokia, kaikki mokaa, joskus. Virheiden tekeminen on merkki siitä, että elää oikeasti. Ajattele, että huominen voi olla elämäsi paras päivä. Kyllä se siitä.

Yksi: Tunnistan, että tunteet ovat vain tunteita, eli vellovat omaan tahtiinsa, ja niitä on turha ottaa liian vakavasti.

Kaksi: Annan mielelle muuta vatvottavaa. Käyn avannossa, tanssin ripaskaa, naurujoogaan. Se nyrjäyttää mielen uudelle radalle.

Kirjoitan asioista, kerron ystäville, avaudun netissä, tai jos en jaksa niitä tunteita niin keksin muuta tekemistä kuten liikuntaa tai tv-sarjojen katsomista jolla saan asiat hetkeksi sivuun

En mene kauppaan kolmeen päivään.

No sinä vuonna, kun Karalahti menetti sopimuksensa Kärppien kanssa ja ja mokasin  töissä niin, että oli ihan fyysistä tuntemusta joulupyhinä, mutta sitten ajattelin, että Karalahtea harmittaa kuitenkin enemmän.

Kerron ja itken asian hyvälle ystävälle. Käymme läpi mitä tapahtui, totean itse oman osuuteni asiaan vaikuttamisesta ja saan ystävältäni sympatiaa. Tämän jälkeen yleensä helpottaa ja seuraavaksi voi alkaa miettiä miten voisi tehdä jälkikorjausta asialle. Mutta käsittely ensin on tärkeää jotta saa asian purettua.

Käpristyn sänkyyn ja ajattelen, että tämäkin menee siihen paskakasaan, jossa kaikki tuskani on. Välillä myös huuhdon ahdistusta ja tuskaa valkoviinillä, jos aikani kärvisteltyä ei mene ohi. En siis "käsittele" tai juurikaan analysoi. Ajattelen olevani vain syntymäsurkea. N47

Itken. Suren, prosessoin ja analysoin asioita yksin. Usein kävelen metsässä. Elämänkokemus auttaa asettamaan asioita mittasuhteisiin, mietin miten olen vaikeammistakin tilanteista selvinnyt. Ajattelen myös asiaa pitkällä tähtäimellä. Vaikka asia nyt harmittaa, niin miten on esim viikon, kuukauden jne kukuttua.

Joo, tunteiden ja ajatusten tunnistaminen ja erittely, eli niiden nimeäminen. Tämän ei tarvitse kestää kuin pari minuuttia. Nimeäminen voi vähentää ahdistusta huomattavasti. En aina itse malta tehdä sitä, vaikka tiedän sen olevan hyväksi!

Minulle on tärkeää myös moraalinen erittely, eli jos "mokaus" on ollut väärä teko minulta tai mokaus on johtunut jostain aiemmasta laiminlyönnistä tai välinpitämättömyydestä, niin käsittelen sen moraalisesti: tunnustan ja totean teon olleen väärin, ja koska olen uskovainen niin pyydän ja vastaanotan anteeksiannon Jumalalta, ja päätän etten tee sitä enää koskaan.

Sana kirjoitti:

Joo, tunteiden ja ajatusten tunnistaminen ja erittely, eli niiden nimeäminen. Tämän ei tarvitse kestää kuin pari minuuttia. Nimeäminen voi vähentää ahdistusta huomattavasti. En aina itse malta tehdä sitä, vaikka tiedän sen olevan hyväksi!

Minulle on tärkeää myös moraalinen erittely, eli jos "mokaus" on ollut väärä teko minulta tai mokaus on johtunut jostain aiemmasta laiminlyönnistä tai välinpitämättömyydestä, niin käsittelen sen moraalisesti: tunnustan ja totean teon olleen väärin, ja koska olen uskovainen niin pyydän ja vastaanotan anteeksiannon Jumalalta, ja päätän etten tee sitä enää koskaan.

Pysytkö myös päätöksessäsi? Itsekin olen uskovainen, mutta silti lankean samoihin synteihin kerta toisensa jälkeen. En voi luottaa itseeni, parhaimmatkin yritykset elää hyvin ovat täyttä paskaa.

Ensin usein hieman vellon tunteessa, kuuntelen märinämusiikkia ja ryven antaumuksella. Vaikka vain 10 minuuttia, se jo puhdistaa. Sitten alan laittaa asioita mittasuhteisiin: minkä kokoluokan mokasta on kyse, kuinka pitkäaikaisia tai peruuttamattomia seuraukset ovat? Usein mokista selviää pelkällä häpeällä ja/tai anteeksipyynnöllä. Omat mokat kannattaa suoraselkäisesti tunnustaa ja pyytää osallisilta anteeksi. Jos virhe on sellainen, että sillä on peruuttamattomia seurauksia, on tärkeää pohtia, miksi virheen päätyi tekemään, mikä siihen ajoi, ja pystyykö vastaavia virheitä tulevaisuudessa välttämään.

Häpeän tunnetta on helpompi sietää, kun hoksaa, että se on arvottomuuden tunnetta. Joskus häpeä on aivan paikallaan, ansaittua, mutta usein ihmiset tuntevat häpeää, koska heitä on siihen opetettu ja menneisyydessä on ehkä häpeään opettavia nöyryyttäviä kokemuksia. Mutta häpeä ei ole vaarallista, se on vain kurja tunne!