Onko sinulla ollut joku " ahdistava" asia joka on pitkän aikaa kalvanut mieltäsi

ahdistanut ihan sairaasti se, että kuolen joskus. Ajatus on todella häiritsevä ja ahdistava ja valtaa mielen erityisesti iltaisin.

Mulla ei vuoden terapiankaan jälkeen ole selvää käsitystä mikä se on. Ahdistaa vaan heeela tiiiden.

siinäpä olet ahdistunut ja vaan kärsit.

sitä itse jollain mielikuvaharjoittelulla helpottamaan? Tai jollain kognitiivisella lyhytterapialla? En haluaisi lääkitystä enkä varsinkaan pitkäkestoista psykoterapiaa, jossa tongitaan kaikki pohjamutia myöten.

5

Esimerkki: keksin pari päivää sitten pomminvarman tavan paeta ahdistusta. Aina kun se iski, eli noin puolen tunnin välein, ajattelin vaan lomaa. Kun esim. joku sanoi jotain viatonta joka laukaisi ahdistuksen, kuuntelin mutta samalla ajattelin mielessäni loma loma loma loma ja mielikuva helpotti. Kun olin hetken harrastanut tätä hyvällä menestyksellä, huomasin että käytin apuna telkkumainoksen kuvaa veteen kävelevästi naisesta. Mieleeni tuli heti, että olenko ihan varma, että haluan lomalle jonnekin trooppiselle saarelle. Jos siis lomaa hokiessani rupeankin alitajuisesti järjestelemään sitä. Ja bang. Ahdistus oli takaisin, nyt yhdistyneenä siihen loma-ajatukseen ja ahdistukseen siitä, olenko nyt varmasti valinnut oikean mielikuvan. Koetin pelastaa tilanteen vielä järkeilemällä, mutta en saanut enää samaa helpotuksen tunnetta ajatuksesta.

Enkä tarkkaan edes tiedä, että mitkä asiat siellä.

Vaan ahdistaa ja häiritsee se, että tämä minuus ja elämä sellaisena kuin minä sen tunnen, loppuu ja katoaa.



Olen ollut uskonnollinen, mutta en enää erityisesti. Ei tietysti raamattua lukemalla mitään häviä, hyvä jos sieltä joku löytää lohdutusta. Mutta itse luultavasti olen niin maallistunut, että se ei auta.



Ja tuo esirukoiltavana käyminen, ei siinäkään tietysti mitään häviä, kiitos siitäkin vinkistä. Mutta aikamoinen kynnys mennä kokeilemaan.





t. 2

kukaan tiedä? Ei edes läheisenne? Voimia teille, toivottavasti rohkaistutte hakemaan apua.

En rukoile, koska en usko mielikuvitusolentoihin.

13

Yleistyneen ahdistuneisuushäiriön tausta on monitekijäinen, kuten yleensäkin useimmissa mielenterveyden häiriöissä. On esitetty että aivojen hermovälittäjäaineet, kuten norepinefriini, serotoniini ja GABA toimisivat osittain virheellisesti. Aivojen kuvantamistutkimuksissa on todettu aineenvaihdunnallisia muutoksia amygdalan, basaaliganglioiden, ohimo- ja takaraivon lohkon alueella. Potilaat myös valvovat enemmän yön aikana kuin terveet ihmiset ja unen laatu on kaiken kaikkiaan huonompi. Kielteiset elämäntapahtumat edesauttavat häiriön syntymistä perinnöllisten tekijöiden vaikuttaessa taustalla.



Muita riskitekijöitä ovat vanhempien puutteellinen huolenpito tai päinvastoin ylihuolehtiminen. Potilaat kärsivät myös hyvin usein huonosta itsetunnosta, perusturvallisuuden tunteen puutteesta, eroahdistuksesta sekä riippuvuus- ja aggressio-ongelmista. Ahdistuneisuutta voivat aiheuttaa myös jotkin lääkeaineet sekä päihteiden käyttö, liiallinen kahvinjuonti ja runsas tupakointi.

nimenomaan just toi oman olemisen lakkaaminen. Uskon jollakin tasolla, mutta ei se auta. Tykkään elää ihmisenä täällä maapallolla, en kaipaisi muualle.



Myös se ahdistaa, etten kuitenkaan oikein tiedä mitä elämältäni haluan. En ole lainkaan varma, olenko tehnyt oikeita (peruttavissa olevia) valintoja. Tuntuu, että menen vain päivä kerrallaan eteenpäin enkä kuitenkaan mene minnekään. Arrgh.

kaikki vakavammat sairaudet ja tarkkailen itseäni ihan liikaa. :-(

se että olen oikeasti hyväksymässä asian. Että mulla on parantumaton vika, jolle en voi mitään. Olen ruvennut sanomaan itselleni, että tämä tilanne ei ole mun vika enkä voi sille mitään. Aina - kuten nytkin - tuo ajatus saa silmät kostumaan helpotuksesta. Vuosikymmeniä iso osa energiasta on mennyt itsensä sättimiseen. Että miten en muka osaa järjestää ajatuksiani niin, etten ahdistu koko ajan ja joka asiasta. Minä nyt vaan ahdistun, ja se todellakin haittaa normaalia elämää.



Yksi ajatus joka helpotta aina, on seuraava illalla vuoteessa. " Annan itselleni anteeksi" . Silloin oikein tuntee miten jotain sisimmässä rentoutuu. Päivällä se ei jostain syystä auta.

kaikki perheenjäseneni ovat kuolleet ja olen jäänyt yksin. Se tyhjyyden tunne on kaamea ja jää vaivaamaan päiväkausiksi. Tätä on jatkunut siitä saakka kun toinen siskoni kuoli. Kuolema oli traumaattinen kokemus koko perheelle.

Lähekkäin kuitenkin toivottavasti, ja lapsi tapaisi isäänsä. En taida kuitenkaan jaksaa ilman häntä, mutta hänen kanssaankaan ei ole ihan helppoa.