Mitä mieltä vaatteiden tuunauksesta
Onko se vain köyhien hommaa vai voiko sillä tavoin saada hienoja vaatteita?
Kommentit (30)
Itse tuunaan, koska en tykkää nykyisistä muodottomista vaatteista. Kavennan, teen laskoksia, ompelen kiristysnyörejä tms. Ja tietysti lyhennän. Olen myös värjännyt.
Tottakai voi saada hienoja vaatteita, kun on taitava suunnitelija ja toteuttaja. Olisiko muuten vinkkiä faceryhmistä ja blogeista? Ne blogit, joihin olen törmännyt, eivät ole olleet erityisen kiinnostavia tai tekijät minusta taitavia.
Ei sen ainakaan köyhien hommaa ainoastaan ole. Ihailen heitä, jotka osaavat luoda vaatteistaan oman näköisä ja tyylisiä. Itse olen niin tumpelo, että en juuri mitään osaa tehdä. Arvostan käsityötä ja jos olisi enemmän rahaa käytettävissä niin olisi kiva voida teettää omia kokonaan, aiankin itselle uusia vaatteita. - Tai sitten tarjota omia lempivaatteita "päivitettäväksi", joista uskon tai ainakin luulen, että voisi saada jotain kivaa aikaan, jos vain saisi aikaan tai jos olisi taitoa. - Jos ja jos paljonhan on kiinni vain siitä, ettei saa aikaan, vaikka en kuvittele silmänräpäystäkään, että osaisi opettelematta ja harjoittelematta tai vaikka ilman mallia ottamatta itse tehdä erinomaista jälkeä, mutta varmasti jotain kumminkin.
Vierailija kirjoitti:
Tottakai voi saada hienoja vaatteita, kun on taitava suunnitelija ja toteuttaja. Olisiko muuten vinkkiä faceryhmistä ja blogeista? Ne blogit, joihin olen törmännyt, eivät ole olleet erityisen kiinnostavia tai tekijät minusta taitavia.
Blogit.fi parasta
1. VillaNanna
2. Madam B.C.
3. Vintagentti
4. Kototeko
5. Matkalaukkuelämää, kirpputorilöytöjä ja muita sanahirviöitä
Facessa on kierrätysideoita, Tee-se-itse kierrätys ja uudelleen käyttövinkit, vanhasta uutta kierrättämällä, vaatteiden tuunaus
Pakko niitä on tuunata, jos ei saa mieleisiään tai sopivia mistään.
Jos osaa ommella, niin voi ostaa isomman koon ja sitten pienentää sitä, jos sopivat koot on myyty loppuun.
Itse tein juuri näin. Sain viimeisen ihanan koristeellisen puseron liian isolla kaula-aukolla, kaula-aukkoa sain pienemmäksi ja nyt paita on ihan loistava!
Ja alennusmyynnistä.
Olin kyseistä paitaa kuolannut koko kevään, muttei ollut varaa ostaa sitä normaalihinnalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottakai voi saada hienoja vaatteita, kun on taitava suunnitelija ja toteuttaja. Olisiko muuten vinkkiä faceryhmistä ja blogeista? Ne blogit, joihin olen törmännyt, eivät ole olleet erityisen kiinnostavia tai tekijät minusta taitavia.
Blogit.fi parasta
1. VillaNanna
2. Madam B.C.
3. Vintagentti
4. Kototeko
5. Matkalaukkuelämää, kirpputorilöytöjä ja muita sanahirviöitä
Kiitti!
Älä nyt meiltä kysy vaan tuunaa ja katso nouseeko hopeaketun peukku hyväksynnän merkiksi päästä varpaisiin - katseen jälkeen ;)
Itse pidän vaatteiden tuunaamista köyhien hommana. Kun on rahaa ostaa uusia vaatteita, ei tarvitse alkaa tuunailla yhtään mitään.
Tuunatut on aina henkilökohtaisempia ja erikoisia, eikä kellään muulla ole samanlaista. Tätä saisi harrastaa enemmänkin, mutta vain jos on jonkinlaista väri/muotisilmää. Olen nähnyt liikaa aivan kauheita viritelmiä, kirppareiltakin näkynyt sellaisia mitkä suorastaan huutavat niiden olleen tuunattuja.
Vierailija kirjoitti:
Itse pidän vaatteiden tuunaamista köyhien hommana. Kun on rahaa ostaa uusia vaatteita, ei tarvitse alkaa tuunailla yhtään mitään.
Harvalle kaupan valmisvaatteet istuvat hyvin ja usein näkee roikkuvia kaula-aukkoja, hihan istutus alkaa olalta tai sen yli, vyötärö väärässä kohdassa jne.
Jos sitä rahaa on, ainakin ompelijaa kannattaisi käyttää, niin huonosti valmisvaatteet istuvat suurimmalle osalle.
Vierailija kirjoitti:
Itse pidän vaatteiden tuunaamista köyhien hommana. Kun on rahaa ostaa uusia vaatteita, ei tarvitse alkaa tuunailla yhtään mitään.
Olen samaa mieltä ja tuo ylempänä listassa oleva Villa nanna on aika surullinen esimerkki siitä miten suomalaiset köyhät joutuu elämään. Kamalia vaatteita, roskaruokaa ja lapset eivät pääse mihinkään koko kesänä.
Vierailija kirjoitti:
Onko se vain köyhien hommaa vai voiko sillä tavoin saada hienoja vaatteita?
On.
Itse tykkään ommella. Onneksi olen luonteeltani pihi, enkä ole heittänyt pois vanhoja vaatteita. Nyt työttömäksi jääneenä siitä on ollut hyötyä. Olen tuunannut useita vaatekappaleita uuteen uskoon. Netistä löytyy myös halpoja kankaita, on mukava ommella oman maun mukaisia vaatteita.

Eli köyhien hommaa

Kyllä tätä tekee myös rikkaat, mutta he vie ammattilaiselle tuunattavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse tykkään ommella. Onneksi olen luonteeltani pihi, enkä ole heittänyt pois vanhoja vaatteita. Nyt työttömäksi jääneenä siitä on ollut hyötyä. Olen tuunannut useita vaatekappaleita uuteen uskoon. Netistä löytyy myös halpoja kankaita, on mukava ommella oman maun mukaisia vaatteita.
Eli köyhien hommaa
Mitä sitten? Me emme kaikki tyydy nykyiseen massamuotiin vaan haluamme laadukkaita, istuvia ja ennenkaikkea omantyylisiä vaatteita. Tyylitajua ei saa rahalla. Esim sinä olet siitä selkeä osoitus.
Voi saada hienoja vaatteita, vaatteiden tuunaamistahan on myös mm. lisämuotolaskosten tekeminen, helman lyhentäminen / pidentäminen (useimpien hameiden helmaa voi pidentää 2-3cm) yms. sen perinteisen tuunaukseksi ymmärrettävän, eli erilaisten juttujen lisäämisen yms. lisäksi. Jälkimmäisessä kannattaa pitää maltti ja hyvä maku mukana, sekä miettiä materiaalia, mallia ja kuosia ja niihin sopivia lisäyksiä.