Olen raskaana ja oma huono lapsuus saa harmistumaan äidilleni

Olen 5. kuulla raskaana ja yllättäen oman lapsuuden kauhut ovat nousseet mieleen odotusaikana. Alan vierastaa ja karttaa omaa äitiäni yhä enemmän kun raskaus etenee, enkä halua käydä enää katsomassa lainkaan. Isääni minulla ei ole vuosikymmeniin ollut kunnon välejä.

Lapsuudessani oli perheväkivaltaa, alkoholismia ja vakavia mielenterveydellisiä ongelmia. Isä joi, hakkasi äitiä ja kävi vieraissa. Jätti meidät välillä ilman ruokaa ja rahaa. Äiti jäi lasten kanssa kotiin, oli kuin lapanen isän suhteen ja meni päästään sekaisin, ja purki sitä sitten lapsiinsa eli meihin. Olen esikoinen ja mulla on 2 nuorempaa sisarusta, joista toinen on katkaissut välit lähes kokonaan vanhempiin (ei käy, neutraalisti vastailee puhelimeen) ja toinen vielö hieman yrittää mutta ei oikeasti haluaisi. Minä olen ehkä eniten vanhempien kanssa puolipakolla tekemisissä. Minua isä ei koskaan lyönyt, pienempiä kyllä.

Jostakin oudosta syystä vanhemmat ovat yhä yhdessä. Kumpukaan ei varmaan uskalla viettää vanhuuttaan yksin, kun lapset eivät juurikaan perään katso (varsinkin isään lellään ei ole välejä).

Voinee sanoa, että äidille olen katkera siitä ettei hän huolehtinut meistä. Jäi känniläisen ja väkivaltaisen miehen luo. Myöhemmällä iällä elää omassa rinnakkaisulottuvuudessaan, ja kuvittelee että kaikki on hyvin ja vanhat on unohdettu. Puhuu kuinka on läheisissä väleissä lastensa kanssa, etenkin minun. Tunkee sisarusten luo kylään vaikka ei ole kutsuttu.

Nyt, tultuani raskaaksi, en jaksaisi katsrlla kumpaakaam vanhempaa. Isän läsnäolo ahdistaa enkä haluaisi esitellä häntä lainkaan lapselleni, mikä on vaikeaa koska asuvat yhä yhdessä. Äitini läsnäolo ja tekopyhyys ärsyttää, ja vanha katkeruus paskasta lapsuudestani ja perusturvallisuuden menettämisestä vaivaa kovasti.

Ajatuksia ja kokemuksia? Kiitos kaikille jo etukäteen. Otan asian puheeksi ensi kerralla neuvolassa.