Seksitön, riitaisa avioliitto

Täällä ilmoittautuu eräs, jonka parisuhteessa ei ole enää keskustelua, toisen huomioimista, ei yhdessä tekemistä eikä seksiä. Miehen kanssa ei pysty enää juurikaan keskustelemaan, koska mies alkaa puhumaan päälle, poistuu tai ei kuuntele. Hyvin usein myös loukkaantuu tai kääntää kaiken minun syykseni.

Miehellä on todettu keskivaikea masennus ja kohta puoli vuotta ollut lääkityksellä ja käynyt sairaanhoitajan luona keskustelemassa. Mutta eipä tilanne ole siitä muuttunut juurikaan.

Miehellä menee herneet nenään, vaikka kuinka rakentavasti yrittäisi ongelmista puhua.

Olen itsekin jo aika loppu, koska joudun yksin hoitamaan kaiken (2 lasta) ja mies vain heittää hiekkaa rattaisiin kiukuttelemalla ja syyttelemällä. Kävin äskettäin työpsykologin luona, joka kehotti miettimään että kuinka kauan tämmöistä elämää luulen jaksavani. Parisuhteessa siis jo yli 20 vuotta, joista pari viimeistä vuotta ollut tällaista.

Vinkkejä tilanteeseen kaipailen minäkin.

Olen kaiketi itsekäs lurjus, mutten näe yhtään syytä, miksi ikinä tuhlaisin ainoan elämäni tuollaisessa "parisuhteessa". Ajatelkaa nyt, että ette enää koskaan, ikinä saa toista tilaisuutta olla elossa ja onnellinen. Tuhlaatte elämänne kärsimiseen, vaikka teillä olisi vaihtoehto! Mikä siinä avioliitossa olon tekee pakolliseksi? Se on vain sopimus, joka on sovittu silloin kun asiat oli vielä hyvin, ja jonka saa purkaa jos se ei toimi. Miksette pura? Pääsisitte elämään sellaista elämää mitä itse haluatte, iloisina ja rauhallisina.

Itse haluan naisena ainakin parisuhteen, en kirjoita liitosta koska vanha instituutio, joka on seksin ja hellyyden täyteinen. Riidellä saa, mutta rakentavasti aj niin ettei kupit lentele eikä silmät ole mustina.

Ymmärrystä ja suvaitsevaisuutta. Sitä on parisuhde.

Vierailija kirjoitti:

Olen kaiketi itsekäs lurjus, mutten näe yhtään syytä, miksi ikinä tuhlaisin ainoan elämäni tuollaisessa "parisuhteessa". Ajatelkaa nyt, että ette enää koskaan, ikinä saa toista tilaisuutta olla elossa ja onnellinen. Tuhlaatte elämänne kärsimiseen, vaikka teillä olisi vaihtoehto! Mikä siinä avioliitossa olon tekee pakolliseksi? Se on vain sopimus, joka on sovittu silloin kun asiat oli vielä hyvin, ja jonka saa purkaa jos se ei toimi. Miksette pura? Pääsisitte elämään sellaista elämää mitä itse haluatte, iloisina ja rauhallisina.

Totta joka sana. Olen aina kummastellut ihmisiä, jotka elävät huonossa suhteessa - ja nyt olen itse samanlainen. Hieman hävettää.

Lähteminen ei vain ole niin helppoa. On kaksi lasta, jotka pitävät isästään silloin kun isällä on ns. hyvä hetki. On kiva asunto, joka on lasten koti. Toisella koulu ja kaverit lähellä. Asuntoa en pysty lunastamaan, jos eroan. Toinen lapsista on alle kouluikäinen ja toisesta aikuisesta, vaikkakin masentuneesta, on vähän apua esim. jos lapsi sairastuu.

Vähän kuulostaa selittelyltä. Oikeasti olen ajatellut eroa jo puoli vuotta, mutta tällä hetkellä en vain pysty enkä jaksa. Ehkä vuoden päästä?

- pohtii nro 2.