Lue keskustelun säännöt.
En halua miestäni :(
06.07.2017 |
Parisuhteessa on ollut paljon ongelmia ja riitaa. Henkistä väkivaltaa, vähättelyä, arvostuksenpuutetta jne. Puolin ja toisin, mutta enemmän miehen puolelta. Ongelmia on ollut jo vuosia ja ero harkinnassa säännöllisin väliajoin. Suhteen tila on muuten ok tällä hetkellä, mutta ongelmana on haluttomuus. En halua enää miestäni, en yhtään. Mies on ulkoisesti erittäin haluttava, seksi on hyvää ja sitä rataa, mutta en kertakaikkiaan halua häntä enää. Vuosien saatossa olleet ongelmat, ilkeilyt, nimittelyt ja loukkaukset ovat tehneet tehtävänsä, enkä koe miestäni haluttavana vaikka kuinka pinnistelen. Miehellä ei tunnu olevan tätä ongelmaa. Sen sijaan (ja ymmärrettävästi) häntä häiritsee minun haluttomuuteni ja siitä johtuva passiivisuus petipuuhissa.
Ongelmallista on myös se, että olen alkanut himoita seksuaalisesti erästä tuntemaani miestä. Samanlaisia tuntemuksia minussa on edellisen kerran aiheuttanut mieheni, ja siitäkin on jo vuosia aikaa (silloin kun kaikki oli vielä hyvin..). Olisin valmis hyppäämään sänkyyn tuon himoitsemani miehen kanssa koska vaan, mutta moraalini ei salli sitä. En hyväksy pettämistä missään muodossa.
Nyt olenkin miettinyt, olisiko aika päättää surkea suhde vai yrittää vielä saada kuollut himo heräämään. Miestuttavaani kohtaan heränneet himoni ovat saaneet minut miettimään sitä, haluanko viettää koko loppuelämäni miehen kanssa, jota en enää halua. Toisaalta intohimo kai kuolee suurimmasta osasta suhteita ennemmin tai myöhemmin... Joka tapauksessa tilanne on alkanut olla aika tukala.
Onko täällä ketään samanlaisessa tilanteessa olleita/olevia? Miten tilanne ratkesi, heräsivätkö kuolleet halut kumppania kohtaan vai tuliko ero?
Kommentit (7)
Vierailija kirjoitti:
Miten niin intohimo kuolee suhteessa? Tuo on asia jolle molemmat pystyy tekemään töitä.
Voihan sitä töitä tehdä, mutta ei se muuta mitään. Intohimo on tunnetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei ap,
Mulla on lähes samanlainen tilanne ollut jo viitisen vuotta. Tuona aikana olen ollut ihastunut pari kertaa. Tällä hetkellä olen vähän niin kuin luovuttanut asian suhteen. Lasten takia tässä ollaan. Tosin miestäni en halua ja hän tietää sen. Toisaalta olisin helpottunut, jos hän löytäisi toisen. En ole koskaan pitänyt häntä erityisen komeana. Kamalalta tuntuu kirjoittaa näin, mutta näin vaan on.
Nämä kaksi ihastumistani ovat olleet voimakkaita tunteita minun kohdallani (mitään ei ole tapahtunut). Ja uskon, että tässä viimeisessä "tapauksessa" kohdekin tunsi jotain, mutta aika ei vaan ollut otollinen/mahdollinen.
Joten tässä venessä" ollaan ja välillä mietitään eroa.
Olisiko tässä vinkkiä. Ainakin kyseinen kirja kannattaa luke.
flirttaileminen_vieraille_antaa_kipinaa_parisuhteeseen
Vierailija kirjoitti:
Hei ap,
Mulla on lähes samanlainen tilanne ollut jo viitisen vuotta. Tuona aikana olen ollut ihastunut pari kertaa. Tällä hetkellä olen vähän niin kuin luovuttanut asian suhteen. Lasten takia tässä ollaan. Tosin miestäni en halua ja hän tietää sen. Toisaalta olisin helpottunut, jos hän löytäisi toisen. En ole koskaan pitänyt häntä erityisen komeana. Kamalalta tuntuu kirjoittaa näin, mutta näin vaan on.
Nämä kaksi ihastumistani ovat olleet voimakkaita tunteita minun kohdallani (mitään ei ole tapahtunut). Ja uskon, että tässä viimeisessä "tapauksessa" kohdekin tunsi jotain, mutta aika ei vaan ollut otollinen/mahdollinen.
Joten tässä venessä" ollaan ja välillä mietitään eroa.
Tässä vähän kalskahti korvaan tuo "komeuden puute". Eihän ulkonäön pitäisi olla intohimon tärkein (erikseen mainittu) raaka-aine?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hei ap,
Mulla on lähes samanlainen tilanne ollut jo viitisen vuotta. Tuona aikana olen ollut ihastunut pari kertaa. Tällä hetkellä olen vähän niin kuin luovuttanut asian suhteen. Lasten takia tässä ollaan. Tosin miestäni en halua ja hän tietää sen. Toisaalta olisin helpottunut, jos hän löytäisi toisen. En ole koskaan pitänyt häntä erityisen komeana. Kamalalta tuntuu kirjoittaa näin, mutta näin vaan on.
Nämä kaksi ihastumistani ovat olleet voimakkaita tunteita minun kohdallani (mitään ei ole tapahtunut). Ja uskon, että tässä viimeisessä "tapauksessa" kohdekin tunsi jotain, mutta aika ei vaan ollut otollinen/mahdollinen.
Joten tässä venessä" ollaan ja välillä mietitään eroa.Tässä vähän kalskahti korvaan tuo "komeuden puute". Eihän ulkonäön pitäisi olla intohimon tärkein (erikseen mainittu) raaka-aine?
Aika monelle se, että toinen on "hyvän näköinen" on yhtä kuin "seksuaalisesti tai romanttisesti kiinnostava". Jos minusta joku on kaunis, haluan panna häntä, mutta jos hän paljastuu aivottomaksi tyhjännaurajaksi, hänen ulkonäkönsäkin lakkaa miellyttämästä.
Tästä aheesta on ollut monta ketjua. Usko vain, että iso osa meistä operoi näin.
Aloitukseen sanoisin, että luojan kiitos olen lapseton. En osaa kuvitella, miten murskana miehen itsetunto on tuon suhteen jäljiltä. Se, ettei tule parisuhteessa halutuksi, rakastamansa ihmisen haluamaksi, on pahimpia tunteita, mitä maailmassa on. Ja että sitä pitäsi kestää lasten takia vuodesta toiseen... Luojan kiitos olen lapseton.
Miten niin intohimo kuolee suhteessa? Tuo on asia jolle molemmat pystyy tekemään töitä.