KASVATUSTA! Isä pistää pojan laittamaan xboxin paskaksi koska pojan arvosanat paskaa!
Varmaan lumihiutaleet itkevät nähdessään isän, jolla on auktoriteettia
Kommentit (19)
Siinäpä isä, joka toivoo lapsensa tuntevan vihaa ja katkeruutta.
Nimenomaan sitä kasvatusta tuo isä ei osaa.
Sitten kun poika on isompi ja katkerampi niin voi vaan toivoa, ettei paskaa iskää tarvii pistää "paskaksi"...
Turha sitten isän itkeä kun poika ei aikuisena pidä yhteyttä. Tuollaisten idareiden ei pitäisi tehdä lapsia.
Tuollainen "kasvatus" tapa jo selittääkin huonon koulumenestyksen. Eihän poika koulunkäyntiin pysty keskittymään kun on koko ajan paha olla huonoista kotioloissa johtuen.
En katsonut linkkiä mutta omakohtaista kokemusta on, että oma isäni laittoi veljeni pleikkarin pölkylle ja löi kirveellä palasiksi. Samoin kävi toiselle pleikkarille ja skeittilaudalle. Hyvin onnistui kasvatus nuilla metodeilla, nimittäin siihen suuntaan että ei tarvitse olla tekemisissä hänen kanssaan enää. Aika vahvat mt- ja alkoholi/lääkeongelmat ja tekee läheisien elämästä h*lvettiä.
Että jatka isä vain samaa tahtia kuin videolla, jos haluat katkaista välit lapseesi!
Vähän yleisemmin, mitä hittoa yleensäkään liikkuu vanhempien päässä jotka ensin hankkivat jälkikasvullensa kaikki pelit ja vempeleet ja sitten itkevät kun lapsi haluaa niitä käyttää. Oho mikä ylläri että teinipoika haluaa pelata uudella konsolillansa jossa uusimmat pelit.
Kasvatusta ja auktoriteettia? Ei, enemmänkin alistamista ja nolaamista.
Sorit pikkusällille, faija on kusipääsadisti!
Sinällään hyvä, että kerrankin koulumenestyksellä on merkitystä eikä laula vain sitä yleistä virttä, että ei meidän suvusta kukaan oo ollut hyvä koulussa ja sen vuoksi ei sunkaan tarvitse edes yrittää. Tämä taas johtaa siihen, että pian on taas yksi uusi syrjäytynyt/kortistossa oleva valittaja lisää, joka syyttää paskaa yhteiskuntaa omasta tilanteestaan.
Mutta tuo xbox juttu on aivan sairas.. Millaisetkohan kasvattajat tällä isällä on itsellään olleet? Varmaan ihan hyvät, mutta kun se yhteiskunta on niin paska..
Jdkslsk kirjoitti:
En katsonut linkkiä mutta omakohtaista kokemusta on, että oma isäni laittoi veljeni pleikkarin pölkylle ja löi kirveellä palasiksi. Samoin kävi toiselle pleikkarille ja skeittilaudalle. Hyvin onnistui kasvatus nuilla metodeilla, nimittäin siihen suuntaan että ei tarvitse olla tekemisissä hänen kanssaan enää. Aika vahvat mt- ja alkoholi/lääkeongelmat ja tekee läheisien elämästä h*lvettiä.
Että jatka isä vain samaa tahtia kuin videolla, jos haluat katkaista välit lapseesi!
Terkkuja on turha lähetellä suomeksi.
Poika tulee vielä vanhempana olemaan isälleen kiitollinen saatuaan kasvatuksen kautta selkärangan ja arvot.
Tulee olemaan aikuisena aivan eriluokassa oleva ihminen, kuin mitä av-mammojen kasvatuksellaan luomat selkärangattomat ja a-sosiaaleina pyörivät ihmissaastat aikuisena ovat.
Vierailija kirjoitti:

Eriluokassa kuin muut joo. Alistettu jo lapsena, katkeroitunut, täynnä vihaa purkaa sitten ahdistustaan joko itseensä tai muihin. Jos selviää aikuiseksi ja saa omia lapsia siirtää samaa "kasvatusta" heille. Luultavammin löytää itsensä joko vankilasta tai mielisairaalasta. Pahimmassa tapauksessa haudasta jos ei vaan jossain vaiheessa enää kestä.

Kummallista kyllä, noita tarjoilemiasi tapauksia löytää nykysukupolvista, siis näistä vapaankasvatuksen yleistymisen jälkeisistä.
Miksihän näitä vastaavia tapauksia ei löydy kuin minimaalisesti aiemmista sukupolvista, jolloin vapaata kasvatusta pidettiin jo ajatuksenakin mielisairaana? Ja tämä pätee vuosituhansia taaksepäin.

Olen isä enkä ikinä kohtelisi lasta noin huonosti. Pelikonsolin voi rangaistuksena ottaa x ajaksi pois. Lapsi voi hyvinkin tuollaisen rangaistuksen seurauksena inhota isäänsä lopun ikää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Poika tulee vielä vanhempana olemaan isälleen kiitollinen saatuaan kasvatuksen kautta selkärangan ja arvot.
Tulee olemaan aikuisena aivan eriluokassa oleva ihminen, kuin mitä av-mammojen kasvatuksellaan luomat selkärangattomat ja a-sosiaaleina pyörivät ihmissaastat aikuisena ovat.
Eriluokassa kuin muut joo. Alistettu jo lapsena, katkeroitunut, täynnä vihaa purkaa sitten ahdistustaan joko itseensä tai muihin. Jos selviää aikuiseksi ja saa omia lapsia siirtää samaa "kasvatusta" heille. Luultavammin löytää itsensä joko vankilasta tai mielisairaalasta. Pahimmassa tapauksessa haudasta jos ei vaan jossain vaiheessa enää kestä.
Kummallista kyllä, noita tarjoilemiasi tapauksia löytää nykysukupolvista, siis näistä vapaankasvatuksen yleistymisen jälkeisistä.
Miksihän näitä vastaavia tapauksia ei löydy kuin minimaalisesti aiemmista sukupolvista, jolloin vapaata kasvatusta pidettiin jo ajatuksenakin mielisairaana? Ja tämä pätee vuosituhansia taaksepäin.
Koska lapsia ei nykyään kasvatetaan, he ovat usein suoraan sanottuna heitteillä. Tai sitten kasvatusmetodit ovat aloituksen kaltaisia mielivaltaisia ja sadistisia täysin irrallisia tunnetasolla lapsen maailmasta.
Auktoriteettia? Salli mun nauraa.
Kuvaa kännykällä videon Youtubeen, on joo fiksua