Nainen! Älä tee näitä virheitä elämässäsi
Kun tätä palstaa ja omaa ystäväpiiriä seuraa niin on tiettyjä asioita, joihin naiset sortuvat ja jotka aiheuttavat merkittävän paljon haittaa naisen elämään.
1. Hanki itselleni ammatti ennen lapsia.
Okei, vahinkoja voi käydä. On kuitenkin hyvä muistaa, että opiskelu lapsen kanssa on mahdollista, mutta erittäin haastavaa ja se jää monelta tekemättä. Jos sinulla ei ole ammattia, voit pahimmillaan sitoa itseäsi elämään köyhyysrajalla loppuelämäsi ajaksi.
3. Hanki sellainen ammatti, jolla on myös tulevaisuutta
Maailma on muuttunut, kaikki eivät voi tehdä työkseen asioita, jotka vain tuntuvat kivalta vaan ammatinvalintaa on hyvä miettiä järjellä. Esimerkiksi teknologia-ala turhaan mielletään miesten jutuksi, vaikkei se sitä todellakaan ole. Sovelluskehitys ei ole matematiikkaa etkä tarvitse peruskoulumatematiikkaa monimutkaisempia juttuja. Kannattaa tutustua aloihin, joilla on hyvä työllistymismahdollisuus eikä tuomita heti, ettei kiinnosta. Joskus pitää olla järkevä ja aina ei saa tehdä sitä, mikä on kivointa.
Esimerkiksi valtiotieteiden maistereiden työllistymismahdollisuudet ovat surkeat. Samoin monen muun maisteriohjelman. Voisi sanoa, että kannattaa pyrkiä sellaiseen ammattiin, jonka avulla voit tuottaa jollekin yritykselle mitattavissa olevaa selkeää arvoa. Niistä maksetaan ja niillä saa töitä.
3. Älä KOSKAAN suunnittele talouttasi puolison varaan
Tämä on tärkein kohta! Älä ikinä koskaan jättäydy taloudellisesti kenenkään toisen varaan vaan suunnittele ja pidä huoli omasta taloudesta. Vaikka rakastuisi päätä pahkaa, olisi hirveän kiva jäädä lasten kanssa kotiin ja on luotettava mieskin, et voi IKINÄ tietää, mitä tapahtuu. Älä jää pitkäksi aikaa kotiin ja uhraa työuraasi, sillä tulet katumaan sitä seuraavat 20-30 vuotta kun sinulla on vielä työelämää jäljellä. Jaa myös lastenhoitovastuu sekä hoitovapaat puolison kanssa sekä osallistu perheen elätykseen. Pidä huoli, että yhteisessä omaisuudessa on AINA myös sinun nimesi. Älä koskaan ikinä luota rakkausopimuksiin vaan teet ihan oikeat sopimukset.
Tässä vaiheessa voit ajatella, että "eihän meillä ole avioehtoa, jos eroamme, saan puolet omaisuudesta ja näin ollen voin olla kotona". Tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa. Sen pienlapsivaiheen jälkeen sinulla on silti vielä 30-40vuotta jolloin joudut olemaan työelämässä ja elättää itsesi eikä takeita ole, että esimerkiksi sen hetkinen parisuhteesi kantaa tämän ajan. Haluat varmistaa, että saat vielä hyvän työpaikan tai sinulla on hyvä pohja omalle yritykselle.
4. Rakenna itse itsellesi se elintaso, jonka haluat
Moni rakentaa myös oman elintasonsa miehen varaan. Tämä on iso ongelma, sillä olet silloin riippuvaunen siitä parisuhteesta ja esimerkiksi pettämis- vai väkivaltatapauksissa voit joutua jäämään suhteeseen, koska olet riippuvainen elintasosta. Mieti nuorena millainen elintaso on sinulle hyvä ja tee kaikkesi, että rakennat sen itse itsellesi.
5. Rakkaus on ihana asia, mutta se ei tarkoita, ettei sinun tulisi olla järkevä.
Tilastollisesti on todennäköisempää, että eroat jossain vaiheessa. Et voi vaikuttaa siihen mitenkään, jos puolisosi löytää toisen tai päättää lähteä. Varaudu tähän aina, vaikka sitä ei tarvitsekaan pelätä ja miettiä. Nauti elämästä, mutta ole järkevä.
Kommentit (11)
Miksi otsikossa oli NAINEN? Eikös tämä päde miehiinkin?
Kyllä tämä on hyvä lista. Kaikkien pitäisi vaan lukea se ajatuksen kanssa läpi ja todella miettiä, mitä nämä asiat tarkoittavat omalla kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
Miksi otsikossa oli NAINEN? Eikös tämä päde miehiinkin?
Toki, mutta harva mies näitä virheitä tekee :) Tuntuu olevan huomattavasti yleisempiä naisille.
Miten ap olet tätä itse toteuttanut?
Vierailija kirjoitti:
Ei valiettavasti mitään uutta, mutta kiva lista kuitenkin. Luulisi noiden seikkojen olevan itsestäänselvyyksiä, mutta välillä tapahtuu esim. vahinkoraskauksia ja sitä kutsutaan elämäksi.
Vahinkoraskauden mahdollisuus on olematon, jos käytössä on joko pillerit tai kierukka sekä kondomi.
Eli ap sanoo, että hänen tapansa elää on "se oikea tapa".
Ap:n viestistä tulee jotenkin kylmä vaikutelma
Muuten osittain samoilla linjoilla, mutta tuo ammatinvalintakohta on vähän tylsä. Meitä on moneen junaan, ja jotkut jää asemallekin ;)
Älä kouluttaudu pieni palkkaiseen työhön.
Vaikka kuinka säästät, voi tulla tilanne että ne vuosien säästöt menee kun sairastut.
Vaikka kuinka olen elänyt apn oppien mukaan, joudun seuraavan vuoden aikana luopumaan niistä pienistä ylellisyyksistä, jotka ovat tehneet elämästäni hyvää.
Säästöt tulevat kulumaan hyvin pian, kun sopeutan kulutustani puoleeen entisestä.
Vierailija kirjoitti:
Miten ap olet tätä itse toteuttanut?
Ihan nuo kaikki kohdat. Ei tuo ole kauhean vaikeaa, kun bvähän käyttää myös järkeä eikä elä pelkillä tunteilla - eli siis toisin sanoen tee vaan kaikkea, mikä tuntuu kivalta.
Toisaalta olen hyvin onnellinen. Teen työtä josta nautin, en ole kenestäkään riippuvainen taloudellisesti. Parisuhde voi hyvin ja niin edelleen :) Ei siinä ole mitään kylmää, että osaa myös käyttää järkeä.
6. Älä avioidu narsistin kanssa, sillä se kumoaa edelliset kohdat ja olet nalkissa loppuikäsi.
Ei valiettavasti mitään uutta, mutta kiva lista kuitenkin. Luulisi noiden seikkojen olevan itsestäänselvyyksiä, mutta välillä tapahtuu esim. vahinkoraskauksia ja sitä kutsutaan elämäksi.