hei! saanko yleiskorotuksessa sovitun joulurajhan, vaikka vasta aloitan työt ja
Kommentit (9)
ja taas höynäytettiin pätkätyöläisiä...
soppari kirjoitettiin alle syyskuussa ja työt alkoi lokakuussa.
edellinen työehtosopimus oli kvtesin mukaan ja nykyinen jytyn mukaan.
Eli 1.8 alkaen voimassaoleva työsopimus ja joulukuussa saa palkkaa. Tämä siis kunnallisella puolella.
elokuussa tein kuitenkin muutamia yksittäisiä päiviä. Olen ollut samalla työnantajalla jo vuodesta 1998. Ja olen vuoden loppuun toisissa tehtävissä eri työantajalla omasta virastani virkavapaalla. Onko tietosi faktaa?
Näissä nettikysymyksissä saattaa tosin aina jotain ymmärtämisongelmaa olla. Mutta jos tosiaan ollut samalla työnantajalla ja palaat virkavapaaltasi joulukuuhun mennessä, niin silloin ei ongelmia vaan saat sen joulurahan.
Eli ehdoton edellytys on se, että saat joulukuussa palkkaa tältä työnantajalta. Eli jos olet virkavapaalla vielä joulukuussa ja toisella työnantajalla, niin silloin et saa joulurahaa
vain jos on ennen joulukuuta ollut 4kk yhtäjaksoisessa työsuhteessa.