Onko normaalia olla huolissaan siitä, että on nuori ja luultavasti paljon vuosia edessä?

Olen 27 ja asiat ovat periatteessa hyvin. On poikaystävä, oma asunto, vakituinen työpaikka, hyvät tulot ja jonkin verran ystäviä. Olen terve, jos heikkoja unenlahjoja ei lasketa sairaudeksi.

Toki minulla on myös huolia, kuten satunnainet uniongelmat, tyytymättömyys työn sisältöön, heikko itsetunto..

Haluaisin lapsia, mutta toisaalta pohdin, onko järkeä siirtää ongelmia eteenpäin. Minä ainakin huomaan, että kärsin samoista asioista kuin äitini eli uniongelmista, heikosta itsetunnosta ja introvertistä luonteesta.

Usein huomaankin pohtivani, miten ihmeessa jaksan tulevat vuosikymmenet (toki voin kuolla sattumalta vaikka huomenna). En ole missään nimessä itsetuhoinen, enkä ikinä tekisi itselleni mitään. En koe olevani masentunut. Ehkä vain hieman alakuloinen.

Onko kenelläkään samansuuntaisia ongelmia?