Hallituksen junailemien lahjavirkojen myöntäminen Uuvatti-loikkareille on alkanut
Kansanedustaja Hanna Mäntylä on siirtymässä erityisneuvonantajaksi Euroopan neuvoston sihteeristöön Strasbourgiin, tiedottaa ulkoministeriö.
Ulkoministeriön tiedotteen mukaan Mäntylä toimii järjestön demokratiapääjohtajan alaisuudessa ja informoi työstään Euroopan neuvoston pääsihteeriä.
Kyseessä on erityisneuvonantajan tehtävä, jossa tehtäväalueena on radikalisaation estäminen. Tehtävä painottuu nuorisokysymyksiin sekä syrjinnän ja syrjäytymisen ehkäisemiseen, ministeriö kertoo.
Ennen kuin Mäntylä voi ottaa tehtävän vastaan, eduskunnan on myönnettävä hänelle vapautus kansanedustajan toimesta.
Mäntylä oli yksi niistä kansanedustajista, jotka irtautuivat viime viikolla perussuomalaisista ja muodostivat Uusi vaihtoehto -nimisen eduskuntaryhmän.
https://yle.fi/uutiset/3-9684186
Näin se politiikka Suomessa toimii. Seuratkaa tilannetta, noille loikkareille junaillaan hallituksen toimesta hyväpalkkaisia virkoja viimeistään kansanedustuskauden loppuun mennessä.
Kommentit (7)
Pääuuvatti pääsee suurlähettilääksi.
No eikö mikään kelpaa persuille? Kun Hannan eropyyntö eduskunnasta hyväksytään niin hänen tilalleen eduskuntaan nousee varasijalla oleva persu.
Hävinneille Hallis Hihhuleille käy niin tunteisiin. Meillä on laillinen hallitus, eilen juuri eduskunta antoi luottamuksensa. Demokratia on kova koulu, kun ei voikaan suljetuilla ryhmillä hallita mielensä mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Hävinneille Hallis Hihhuleille käy niin tunteisiin. Meillä on laillinen hallitus, eilen juuri eduskunta antoi luottamuksensa. Demokratia on kova koulu, kun ei voikaan suljetuilla ryhmillä hallita mielensä mukaan.
Olen ketjun aloittaja ja olen äänestänyt Vihreitä kohta kymmenen vuotta eli koko äänestyskelpoisuuden ajana. Tuollainen läpinäkyvä hyvävelijunailu on saatava loppumaan Suomesta - en ole yllättynyt, että sinä Kokoomuksen tai Keskustan äänestäjänä olet sellaisiin tottunut.
Siis suomalainen pääsee kv. tehtäviin ja kauhea ulina siitä.
Tilalle tulee perussuomalaisten listan ensimmäinen varasijalla, että mikä ongelma.
Toinen kysymys, että riittääkö voimat uuteen pestiin kun ollut "väsynyt" kotimaassa.
Vitoselle kysymys; pääsikö Pekka Haavisto vihreälle oksalle pelkästään omilla ansioillaan kv. tehtäviin YK:hon vai vaikuttiko siihen, että oli aikaisemmin ministeri vihreitten mandaatilla?
Demokratia toimii ja kansa saa, mitä halusi. Turha ulista.