Miksi aikuiset, pitkässä (?) parisuhteessa olevat ovat mustasukkaisia?

Olen itse suht nuori, ja ollut saman miehen kanssa noin 10 vuotta. Tähän on mahtunut monenlaista mullistusta ja muutosta, erilaisia elämänvaiheita, intohimoisia kausia ja intohimottomia kausia. Omasta mielestäni se on elämää ja pitkään suhteeseen sitoudutaan rakkauden, pysyvyyden ja mukavuuden tähden. Yhteinen historia on arvokasta ja haluan vanhana olla saman mieheni kanssa, jonka kanssa olen kokenut niin paljon ja ollut niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Elämä on kuitenkin aika pitkä aika ja ihmiset muuttuu jatkuvasti, joten kaikennäköistä elämään varmasti mahtuu.

Kysymys kuuluu, miksi mustasukkaisuus ja toisen rajoittaminen tuntuvat olevan niin yleisiä asioita. Niin täällä vauva-palstalla kuin ystäväpiirissäkin sekä sinkkuystävien ajatuksissa.

Olen itse ehdottomasti vapaamielisimmästä päästä, ja mieheni on myös. En voisi elää peläten ja vältellen joitain asioita. Mielestäni flirttailu piristää elämää, seksuaalisuus on hyvin kokonaisvaltainen ja muuttuva asia ihmisessä sekä myös henkilökohtainen.

Meidän parisuhteessa ei ole koskaan ns petetty, siis harrastettu seksiä, pussailtu tai käyty treffeillä tai muuten etsitty muuta seuraa. Mutta kyllä meillä molemmilla on varmasti silmät auki ja ajatukset sallittuja vaikka kenestä. Tietenkään emme kerro toisillemme kaikkea, siis että en todellakaan sano miehelleni vaikkapa että "kylläpä se yksi kaupan myyjä onkin seksikäs, olen aivan ihastunut". Mutta pointti on se, että ihatuksia tulee ja menee ja se on ok.

Itselleni ei olisi mikään ongelma jos mieheni joskus harrastaisi seksiä jonkun muun kanssa kertaluontoisesti, mutta en haluaisi siitä kuulla. Haluaisin kyllä että mies huolehtisi ehkäisystä tarkkaan.

Kuitenkin, täällä eletään vain kerran, ketään ei voi omistaa, elämästä on parempi nauttia kuin katkeroitua ja muuttua sisältä harmaaksi.