Voi itku, ei olisi pitänyt kertoa masennuksesta

Hoidan itse kolmea lastamme kotona ja ovat tasapainoisia muksuja, vaikka välillä olen ollut tosi alamaissa.



ap

Mikäs sen mukavampaa kuin saada positiivisia asioita elämään ja niitä kummilapset (ainakin mulle) on...

Sen sijaan eräs ystävämme on nimittänyt itsensä kummiksi. Hän on todella mukava ihminen ja tuo aina karkkia, kun tulee käymään. Hän muistaa lapsiamme yleensä myös jouluna ja onkin ainoa aikuinen, joka muistaa lapsiamme säännöllisesti. Ei edes sukulaiset muista meidän lapsiamme yhtä säännöllisesti. Luultavasti, jos olisimme miettieneet kummiasiaa, niin emme olisi häntä koskaan siihen hommaan pyytäneet. Saamme siis olla iloisia, että tämä aikuinen ihminen on halunnut ystäyvystyä lastemme kanssa. Hänellä on skitsofrenia, joka pysyy lääkkeillä kurissa. Jotenkin on sellainen tunne, että myös tämä " vastuun" ottaminen meidän lapsistamme antaa hänelle positiivista elämäniloa.

Mutta ennakkoluuloja sitäkin enemmän? Hänn ei siis edes aiemmin huomannut masennustasi ja nyt oletkin yhtäkkiä mielenterveyspotilas? Tsiisus mitä idiotismia, sanon minä!

Eikä olisi rasite. Mut jos sisko pitää sua mielenterveysongelmaisena, en luultavasti haluaisi kummiksi hänen lapselleen.

Vierailija:

siskolle, koska kummipyyntö peruttiin :( Ei haluttu rasittaa lisää " mielenterveyspotilasta" ...

Toivottavasti siskosi ei ole kakkosen tyyppinen idari!

me emme kuulu kirkkoon, joten oikeita kummeja ei lapsillamme ole, eräänlaiset leikkikummit kumminkin.



Odottaessani tokaa eräs kaverini sairastui psykoosiin, taustalla keskivaikea masennus ja burnout. Siitä on pian kaksi vuotta, ja edelleen hän on ihan elävä kuollut. Olin hänelle aika paljon tukena sairastumisen aikana ja jälkeenkin, ja mietin vakavissani hänen pyytämistään tyttäreni " leikkikummiksi" , ajatuksena nimenomaan pitää häntä kiinni elämässä.



Päädyimme kuitenkin erääseen mieheni ystävään, ja nyt olen siitä tosi onnellinen. Herttinen mua ahdistaisi ajatus siitä, että kaverini ramppaisi meillä, ja häntä pitäisi kutsua synttäreille ym, ja hän haluaisi mahdollisesti lastani hoitoon jne. Kun sille ihmiselle mä en uskaltaisi tänäkään päivänä uskoa edes koiraani.



Tosin sisko on tietty eri asia kuin kaveri (en sano edes ystävä) ja sinun terveydentilaasi en tietenkään tiedä. Voi olla että olet paljon paremmassa kunnossa.

Minä olen se, joka kirjoitti skitsofreenisestä lasten ystävästä. Emme me anna tälle ihmiselle lapsiamme hoitoon. Eli jonkin verran kuitenkin olemme rajoittaneet hänen apuaan. Me arvostamme yleensä ottaen sitä, että hän muistaa lapsiamme ja vierailee säännöllisesti lastemme luona. Sen sijaan emme ole antaneet hänelle lapsiamme hoitoon, vaikka hän on sitä pyytänytkin, koska hänen käytöksessään on joitan piirteitä, että me emme sitä uskalla tehdä.

Ja selittely, että et ole niin pahasti masentunut vaan yleensä pahentaa asiaa. :( Omalla kohdalla myös ovet sulkeutuneet jossain ja joidenkin ihmisten kohdalla kun on tullut sanottua ajattelemattomuuttaan että sitä on masentunut. Kumma kun on ennakkoluuloja ja täydellistä tietämättömyyttä!



Sanoisin kyllä aika suoraan, että sinua harmittaa, että et päässytkään kummiksi.

Hänellä ei taida olla oikeaa tietoa taudinkuvasta, saati sitten siitä, että kyseisestä sairaudesta voi parantua, vaikka alttius sairastua uudelleen tietysti säilyy. Ei se ihmistä kyvyttömäksi hoitamaan kummin tehtäviä tee.

Varmasti erittäin harvinainen tapaus. Ääriharva masennuspotilas menee psykoosiin eikä näillä sairauksilla välttämättä ole edes mitään tekemistä toistensa kanssa.

Vierailija:

Odottaessani tokaa eräs kaverini sairastui psykoosiin, taustalla keskivaikea masennus ja burnout. Siitä on pian kaksi vuotta, ja edelleen hän on ihan elävä kuollut. Olin hänelle aika paljon tukena sairastumisen aikana ja jälkeenkin, ja mietin vakavissani hänen pyytämistään tyttäreni " leikkikummiksi" , ajatuksena nimenomaan pitää häntä kiinni elämässä.

.

Vai paasaako muut kristillisyydestä kummilapsilleen