Kumpaa vanhemmistasi muistutat luonteeltasi enemmän?
Vai oletko sekoitus molemmista? Vai etkö muistuta kumpaakaan?
Kommentit (8)
Vaikea löytää mitään yhteistä kummankaan kanssa.
Äitiä. Jostain syystä hän on ollut minulle läheisempi. Suhde isään on aina ollut jotenkin etäisempi, vaikka toki häntäkin rakastan.
Varmaan joku niiden välimuoto. Molemmissa on piirteitä, joita vältän.
Isä oli semmonen aika narsistinen, itserakas ja väkivaltainen. Ei nähnyt puutteitaan, syytti muita kaikesta, oli mielestään aina oikeassa, ei omistanut huumorintajua. En halua oli samanlainen. Yritän olla sellainen, etten ota itseäni liian vakavasti (vaikka vähän otankin, mutta osaan olla itseironinenkin; siihen isäni ei kyennyt). Vastustan väkivaltaa, vaikka kuinka olisin suuttunut. Pyrin myöntämään virheeni ja väärässä olemisen, vaikka se käykin joskus ylpeyden päälle. En kuitenkaan halua olla ylpeä. Isäni oli mielestään "kunnian mies", sanoisin ennemminkin että ylpeä ja omahyväinen. Itse olen "kunnian nainen" siten, että mulle on tärkeää pitää lupaukset, maksaa laskut ajoissa ja toimia suht moraalisesti. En änkeä muiden elämään, jos minua ei siihen haluta, toisin kuin isäni teki. Annan muille tilaa elää omaa elämäänsä.
Äiti on ylikiltti alistuja. Yritän välttää itse olemasta kynnysmatto kenellekään. Vaikka mullakin on surkea itsetunto, en anna muiden talloa minua tai käyttää hyväkseen. Yritän olla ymmärtäväinen kaikenlaisia ihmisiä kohtaan, mutta toisin kuin äitini "ymmärrys", minun ymmärykseni ei ole sitä, että annan muiden vahingoittaa minua. Pysyn kaukana haitallisista ihmisistä, vaikka kuinka ymmärtäisin heitä. Voin puhua sellaisille ja olla heille kohtelias, mutta en rupea heidän kanssaan läheisiksi enkä kerro heille missä asun.
Isää. Johtunee pitkälti siitä, että jäin vanhempieni eron jälkeen asumaan isän luokse, jolloin äiti luonnollisesti jäi hieman etäisemmäksi, vaikka häntä olenkin usein ja säännöllisesti tavannut.
Isääni. Olen aika rauhallinen, mutta kiukustuessani äkkipikainen. Olen realistinen ja teen paljon järkiperäisiä päätöksiä. Äidiltäni olen perinyt joskus oudoillakin hetkillä esiintulevan itkuherkkyyden ja myös empaattisuutta, jota isälläni ei juuri tunnu olevan.
Luonnollisesti sekoitus molempia, mutta enemmän äitiäni. Niin hyvässä kuin pahassa.