Vanhempani ovat alkaneet kertoa kauhutarinoita vauva-ajastani

Loukkaantuisin minäkin varrsinkin, jos pelkästään kerrottais noita kurjia asioita.

Et ole yliherkkä vaan loukkaannut aivan turhasta.

( tuo yhden sun toisen ilmoitus " yliherkkyydestä " tulee jo korvista ulos)

Ei kai tuo ollut mikään kauhautarina, jos oli ihan vain kuvaus siitä miten isäsi yksittäisen asian lapuudestasi muistaa. Vauvat voi olla hyvinkin erilaisia. Itselläni kolme lasta josta yksi on huutanut kaiketi kolikkia ensimmäisen vuoden kutkuinkin yöt läpensä ( juuu tiedän liiotten varmasti hieman , mutta siltä se nyt 15 vuoden jälkeenkin vielä tuntuu ) Kyllä väsytti- jälkeen päin vain ihmettelee miten sitä jaksoi.  Huumori on paras keino selviytyä, ja välillä naureskellaan yhdessä tämän lapsen kanssa sitä " rääkymistä".

Kaksi muuta lasta nukkuivat hyvin , yön antoivat siis levätä, mutta pitivät vanhemmat vaudissa sitten päiväsaikaan :) lapsuusmuistoihin  ja elämään mahtuu monenlaisia asioita, hyviä ja huonoja  ja kaikkia niitä voi muistella

Siis eivät he muistele lapsuuttani mitenkään muuten kuin pelkädtään kertomalla, kuinka huonost söin ja kuinka huonosti nukuin. Vanhempani kävivät jossain motellissa vuoronperään nukkumassa, kun oli niin kauheita ne yöt vuokseni.

Ei mitään muita muisteluita.

Ap

Ehkäpä muistelevat vanhoja, jotta tiedät mitä on tulossa omien lastesi kanssa.

Omat lapseni ovat kohta täysikäisiä.

Ap

Miksi dissaat vanhempiesi muistoja? Et salli heille edes niitä.

Osta seuraavana syntymäpäivänä tai jouluna lahjakortti terapiaan. Tai hääpäivänä yhteisesti. Pääsevät käsittelemään traumojaan päästämään irti ;)

Saavat vanhempani muistella vaikka mitä, tietenkin, mutta miksi näitä muistoja täytyy nyt eläkeiän kynnyksellä kertoilla kohta nelikymppiselle tyttärelle? Muistelisivat keskenänsä, se olisi tietenkin täysin ok.

Ap

On tosi ajattelematonta vanhemmiltasi. Tavallaan ymmärrän - mun esikoinen heräili elämänsä ensimmäiset KUUSI VUOTTA öisin, ja meinasimme kuolla väsymykseen ja jollain tasolla traumatisoiduin siitä - mutta eihän se lapsen syytä ole ja aikuinenkaan lapsi ei halua kuulla mitään tuollaista, varsinkaan jos vielä vertaillaan sisaruksiin.

Sinuna sanoisin vanhemmillesi, että sinusta tuntuu pahalta tuollaiset tarinat. He eivät varmaan oikeasti tajua että tuollainen loukkaa.

On kyllä harvinaisen kurjasti tehty vanhemmiltasi. Luultavasti eivät itse tajua tuota, eli eivät tahallaan yritä pahoittaa mieltäsi. Ymmärrän että susta tuntuu todella pahalta. Tulee varmasti sellainen olo että et olekaan niin rakas ja tärkeä kun olet kuvitellut. Mun mielestä voisit hyvin sanoa vanhemmillesi että sinulle tulee paha mieli tuollaisesta.

Älä kuuntele. Ala tekemään jotakin muuta, poistu paikalta, selaa kännykkää, vaihda puheenaihetta.

Sama. En loukkaannu, mutta se on jo kulunut läppä ja tahtoisin oikeasti kuulla niitä muistoja siitä, kun olin pieni nyt kun minulla itsellänikin on vauva. Jopa hääpuheessa koko puhe koski sitä, miten huusin koliikkivauvana illat ja yöt. Entä ne päivät? Olinko iloinen vauva? Mitä teimme yhdessä? En saa koskaan tietää, sillä puhe kääntyy aina siihen huutamiseen. Onneksi mummi on edelleen elossa ja hyvämuistinen. Lisäksi hänellä on upeat valokuva-albumit joita selatessa muistuu mieleen ihania tarinoita.

Vierailija kirjoitti:

Miksi dissaat vanhempiesi muistoja? Et salli heille edes niitä.

Miksi vanhemmat pyrkivät dissaamaan ap:n varhaislapsuutta ja syyllistämään häntä siitä, millainen hän oli vauvana? Sillä siltä tuo minusta kuulostaa. Mitaliako he odottavat ap:lata nyt, ilmeisesti vuosikymmeniä tapahtuneen jälkeen (kun kerran ap:n omatkin lapset ovat jo täysi-ikäisiä)? Vauva ei päätä maailmana tuostaan eikä voi kontrolloida sitä, miten nukkuu tms, kyllä ne ovat vanhemmat, jotka kantavat vastuu omista valinnoistaa, eli lasten hankinnasta ja hoidosta.

Minusta tuollainen "hauska" muisteleminen ja vanhojen kaivelu on oire jostain muusta, mitä vanhempien ja ap:n välisessä suhteessa hiertää.

Vierailija kirjoitti:

Sama. En loukkaannu, mutta se on jo kulunut läppä ja tahtoisin oikeasti kuulla niitä muistoja siitä, kun olin pieni nyt kun minulla itsellänikin on vauva. Jopa hääpuheessa koko puhe koski sitä, miten huusin koliikkivauvana illat ja yöt. Entä ne päivät? Olinko iloinen vauva? Mitä teimme yhdessä? En saa koskaan tietää, sillä puhe kääntyy aina siihen huutamiseen. Onneksi mummi on edelleen elossa ja hyvämuistinen. Lisäksi hänellä on upeat valokuva-albumit joita selatessa muistuu mieleen ihania tarinoita.

Voi miten ymmärrän sinua! Hääpuhe ei koskenut koliikkia, mutta isän 18-vuotispäiväpuhe minulle kyllä koski! Nyt muistinkin :|

Ap

Vierailija kirjoitti:

Sama. En loukkaannu, mutta se on jo kulunut läppä ja tahtoisin oikeasti kuulla niitä muistoja siitä, kun olin pieni nyt kun minulla itsellänikin on vauva. Jopa hääpuheessa koko puhe koski sitä, miten huusin koliikkivauvana illat ja yöt. Entä ne päivät? Olinko iloinen vauva? Mitä teimme yhdessä? En saa koskaan tietää, sillä puhe kääntyy aina siihen huutamiseen. Onneksi mummi on edelleen elossa ja hyvämuistinen. Lisäksi hänellä on upeat valokuva-albumit joita selatessa muistuu mieleen ihania tarinoita.

Minusta tuo on ajattelematonta ja suorastaan julmaa, että vanhemmat kääntävät lapsensa koko identieetin siihen, että hän on ollut heille vaivalloinen koliikkivauva. Ihan kuin se olisi muka lapsen oma valinta, että niitä terveysongelmia on ollut :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama. En loukkaannu, mutta se on jo kulunut läppä ja tahtoisin oikeasti kuulla niitä muistoja siitä, kun olin pieni nyt kun minulla itsellänikin on vauva. Jopa hääpuheessa koko puhe koski sitä, miten huusin koliikkivauvana illat ja yöt. Entä ne päivät? Olinko iloinen vauva? Mitä teimme yhdessä? En saa koskaan tietää, sillä puhe kääntyy aina siihen huutamiseen. Onneksi mummi on edelleen elossa ja hyvämuistinen. Lisäksi hänellä on upeat valokuva-albumit joita selatessa muistuu mieleen ihania tarinoita.

Voi miten ymmärrän sinua! Hääpuhe ei koskenut koliikkia, mutta isän 18-vuotispäiväpuhe minulle kyllä koski! Nyt muistinkin :|

Ap

Isäsi alkaa kuulostaa todella vain ja ainoastaan kypsymättömältä ja tahdittomalta urpolta, sori vaan...

Koliikkivauvan kanssa elämä on pelkästään sitä huutamista. Ehkä sinusta ei pikkuvauvana saanut juurikaan iloa irti, vasta sitten taaperona ja isompana lapsena. Pitäisikö vanhempien valehdella?

Vierailija kirjoitti:

Koliikkivauvan kanssa elämä on pelkästään sitä huutamista. Ehkä sinusta ei pikkuvauvana saanut juurikaan iloa irti, vasta sitten taaperona ja isompana lapsena. Pitäisikö vanhempien valehdella?

Tarvitseeko aina muistella niitä pahoja asioita. Miksi halutaan mässäillä negatiivisilla asioilla. Jos mitään hyvää ei kerran ollut niin koittaa sitten unohtaa ne pahatkin asiat eikä mässäile niillä.

Ei vanhempien tarvitse valehdella :)

En vain ymmärrä, miksi ottaa oma-aloitteisesti puheeksi tämä asia nyt, kun ei ole mitään erityistä syytä, minulla ei ole enää vauvoja, heillä ei lapsenlapsiakaan vielä jne. Toki vanhemmat voivat muistella menneitä, mutta miksi ottaa puheeksi - jo useampaan kertaan - joku tällainen vauva-aikani asia pelkästään. Minusta tämä on aika tylyä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Siis eivät he muistele lapsuuttani mitenkään muuten kuin pelkädtään kertomalla, kuinka huonost söin ja kuinka huonosti nukuin. Vanhempani kävivät jossain motellissa vuoronperään nukkumassa, kun oli niin kauheita ne yöt vuokseni.

Ei mitään muita muisteluita.

Ap

Jos vauva ei syö, eikä nuku juurikaan, eipä siinä KOKO perheessä ole muuta elämää kuin sen vauvan saaminen syömään ja nukkumaan. Toki ehkä pyykkiä pestään välissä; se vauva huutaa siinä vieressä silloinkin.