Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Instabiili selkä/yliliikkuvat nivelet/alkava nivelrikko selässä, vs. raskaustoive
paradoksi
11.06.2017 |
Kyselen teiltä kokemuksia, sillä oma pää on täynnä hyrskynmyrskyä. Olen yli 3-kymppinen, lähempänä neljääkymmentä ja (toistaiseksi) lapseton nainen. Selkä sai diagnoosit talvella, vaivattuaan minua enempi vähempi vajaat 10 vuotta.
Elämäntilanne ei ole missään aiemmassa vaiheessa ollut "otollinen" lapsihaaveille, ja vasta nyt elämän stabiloiduttua on voinut asiasta alkaa puhumaan tosissaan. Mutta sitten, selkä päättää toisin. Lääkäri sanoo, että raskaaksi voin tulla, mutta selkäni tulee olemaan siinä lujilla. Että on olemassa tukivyö, mikä helpottaa selän taakkaa. Mutta, mutta nyt kaipaan kokemuksia niiltä, joilla on ollut raskauden aikana nuo diagnoosit selässä!
Tämä vetää nöyräksi, ja pelottaa ihan hitokseen. Selän kipuilu on tällä hetkellä hallinnassa, kuntoutan sitä aktiivisesti kuntosalilla ja tiedän sen tuomat rajoitteet. Aamuisin selkä on jäykkä muutaman tunnin, joskus kivut herättävät öisin. Pärjään pitkälti ilman särkylääkkeitä, mutta toistaakseni itseäni, kuntoutan selkää fysiatrin ohjeiden mukaan _aktiivisesti_. En tiedä, millainen tilanne olisi ilman kuntoutusta ja tietoista selän hallintaa. Elän hyvin terveellistä ja aktiivista elämää, ja haluankin kuulla kokemuksia miten teidän selkävaivaisten selät ovat kestäneet raskausajan - ja etenkin sen jälkeen. (Olen monien kuullut sanovan, että raskausaikana kaikki vaivat hävisivät, mutta entäs sitten, sen pienen sylivauvan kanssa??!)
Kiitos jo etukäteen!
Kommentit (14)
Valitettavasti minulla on vastaavasta tilanteesta aika huonot kokemukset selän kannalta. Viimeiset 3kk meni käytännösä vuodelevossa, synnytys hoidettiin sektiolla ja raskauden jälkeen en kyennyt enää ikinä töihin, joten jäin siitä sairauseläkkeelle. Mutta tämä varmaan se pahimmasta päästä oleva kauhuskenaario, jossa kaikki mahdollinen (siis selän osalta, muuten raskaus ja synnytys oli vaivatonta) meni pieleen.
Ja siltikin. Hetkeäkään en kadu. Lapsi on tuonut elämääni niin paljon iloa ja valoa ja uusia asioita näiden vuosien aikana. 💕 Oma neuvoni on, ettei turhaan kannata tulevaa pelätä, se tulee mikä on tullakseen ja sen kanssa sitten selvitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Raskausajan oli kovilla. Heti kun vatsa vähän kasvoi alkoi vaivat. Raskauden jälkeen kylläkin helpotti, eikä vauvan/lapsen kantaminen pahentanut.
Kiitos teille! Kiitos kokemuksienne jakamisesta, ja syvät pahoittelut siitä, ettö selän tilanne ei lopulta kestänytkään.
Itsellä ongelmia tuottaa taakan kantaminen edessä/sivussa ns."etäällä", tai äkkiliikkeet tämän taakan kanssa. (Esim. Kahvakuulan käsittely tehtävä harkiten, niin että selkärankaa tukevat lihakset ovat koko ajan aktiivisia.) Pärjään siis normi elämässä, kun voin itse hallita liikkeet/nostot mitä teen. En voi tehdä hoitotyötäkään enää kaikissa muodoissa, sillä en voi/uskalla osallistua potilasnostoihin/-siirtoihin.
Seisoma-asentoon joudun koko ajan keskittymään myös, lantionhallinnalla. Siksi väistämättä se raskausmaha ja sen tuomat muutokset selkärankaan ja ryhtiin kyllä pelottavat jo ennalta!
Kestikö pää hyvin tuon 3kk:n vuodelevon? Ja pärjäsittekö selän kipujen kanssa ilman lääkkeitä?
Pää kesti erittäin hyvin, vaikka olen aina ollut liikkuvainen. Osaltaan tietysti auttoi jo silloin määrätty leikkausaika, eli tarkka päivämäärä jolloin tilanne muuttuu ja toisaalta motivaatio oli korkealla vauvaa odotellessa. :)
Panadolia kummempaa ei raakausaikana suositeltu. Lepoa ainakin oma lääkärini piti huomattavasti turvallisempana vaihtoehtona.
Varmasti myös vaikuttaa, millainen vauvamaha sattuu tulemaan. Toisillahan vauva asettuu lähelle selkärankaa ja masu pysyy hyvinkin pienenä. Omani oli ihan toisesta ääripäästä. Vaikken mitenkään hurjasti lihonutkaan, vatsa oli todella iso.
Kiva kuulla, vaikuttaa siltä että meillä olisi aika samankaltaiset tilanteet selän, aktiivisuuden ja motivaation suhteen! Yksilöllisiä eroja todellakin on, eikä ole olemassa yhtä tiettyä tapaa miten kroppa raskauteen reagoi.
Itsellä sektio tulee olemaan se "ainoa" vaihtoehto, eikä se pelota tippaakaan. Miehen saaminen ajattelemaan samoin onkin sitten toinen juttu.. Antaa taatusti kaiken apunsa minkä kykenee, mutta on selkeästi huolissaan kropalleni tulevista rasitteista, kun toisina päivinä pelkkä sängystä ylösnousu tai kauppakassin nosto voi olla selälleni juuri sillä hetkellä liikaa.
Haluan olla realisti ja tietää kaiken mahdollisen, niin hyvässä kuin huonossakin tämän selän ennusteen suhteen. Ja kaiken olen valmis tekemään, että se kestäisi (paitsi siihen jäykistysleikkaukseen en ikikuunapäivänä suostuisi!). Kunhan osaisin tehdä asiat oikein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nii'in asenne se kuitenkin minun mielestäni on, mikä ratkaisee. Raskaus on aina riski, vauvan terveydestä ei etukäteen voi tietää jne. Niitä voi jäädä surkuttelemaan tai sitten vain elää elämäänsä niillä ehdoilla jotka annetaan. On sitä pahempiakin kohtaloita, kuin huono selkä. :)
Sektio oli nopea toimitus, ja omalla kohdallani toipuminen oli tosi nopeaa. Hoitajat naureskelivatkin, että olen sen verran tottunut kipuun, ettei yksi sektiohaava tunnu missään. Että jotain hyvääkin kivuissa :D
Jäykistysleikkaukseen en mene minäkään, ennen kuin on se viimeinen pakko, eli jos halvaannun. Sitten siinä ei kai enää mitään menetettävääkään ole.
Varmasti osaat tehdä asiat oikein! Kuuntele itseäsi, keskustele miehesi kanssa ja tietysti myös lääkäreiden. Itse olin gynegologin yksityispotilaana koko raskauden ajan ja se tuki minkä häneltä sain, oli kyllä melkoisen korvaamaton. Oli joku, joka oikeasti tiesi ja muisti tilanteeni, jolta voi kysyä neuvoa selittämättä koko sairaskertomusta alusta asti.
Kiitos vielä vinkistä, tuosta ns. "omasta gynestä"! Se voisikin olla kullan arvoinen juttu, varsinkin kun on tuota "ikääkin" jo.
Tämä selkä asettaa omat rajoitteet normaaliin elämään, arkeen ja työhön. Ja se täytyy ottaa aina huomioon kaikkea tehdessäni, niin kyllähän se mietityttää kun raskaus on kuitenkin asia, mihin ei voi kroppaa ennalta valmistella. Niin moni on kannustanut luottamaan siihen, että fysiikka korjaa ja luonto pitää huolen äidistä raskausaikana, joten se tuo kyllä lohtua ja uskoa. Vertaistuki on silti ihan korvaamatonta, sillä harvalla sitten kuitenkaan on tällaista selkää ainakaan lähipiirissä. Kun en tosiaankaan puhu pienestä lihasjumista, kun sanon että selkä on välillä "vähän kipeänä"...
Täytyy avoimesti keskustella miehen kanssa näistä asioista, peloista jne. En tiedä, voiko perhesuunnitteluneuvolaan mennä juttelemaan myös ennakolta, vaikkei ole edes vielä raskaana? Sekin voisi olla hyvä vaihtoehto, mennä sinne yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitäishän se vielä miettiä selän toimintoja sen lapsen kanssakin. Jaksaisitko/pystyistkö juoksemaan, hyppimään, istumaan lattialla ja touhuamaan muutenkin kasvavan lapsen kanssa.
eikö tommosta muka saa treenillä ja paremmalla ryhdillä kuntoon?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nivelrikkoa ei voi parantaa millään treenillä. Yliliikkuvaa, eli instabiilia selkää voi ja pitää vahvistaa, jotta kaikki pienetkin tukilihakset otetaan käyttöön selkärankaa tukemaan. Ajan kuluessa selkä (minun tapauksessani alaselkä) jäykistyy ja kipujen pitäisi hellittää. Siihen saakka on pidettävä korsetista huolta (tai se kammotus, jäykitysleikkaus).
Kantelen nyt jo työkseni lapsia, eikä se ole ongelma. Suuremmat taakat (vrt. vaikka hoitotyössä aikuisiin potilaisiin) ei onnistu, ja kun puhuin kahvakuulatreenistä, tarkoitan siinäkin 25-33kg kuulia. Selkä siis kestää jo tällä treenillä huomattavasti pienemmät taakat.
En siis ole varsinaisesti huolissani lastenhoidosta. Vaan siitä, mitä raskaus on tällaisen selän kanssa ja mitä se voi sen jälkeen olla. Ja olenkin saanut jo erilaisia kokemuksia!
Vierailija kirjoitti:
Pitäishän se vielä miettiä selän toimintoja sen lapsen kanssakin. Jaksaisitko/pystyistkö juoksemaan, hyppimään, istumaan lattialla ja touhuamaan muutenkin kasvavan lapsen kanssa.
Tuo oli ehkä suurin suruni silloin kun lapsi oli pieni. Olisin niin kovasti halunnut olla leikeissä enemmän mukana, harrastaa ulkoilulajeja jne. Mutta soveltamalla aika moneen pystyy, kun haluaa. Pitkälle patikkareissulle en voi lähteä, mutta kierros frisbeegolfia sentään onnistuu. :)
Pikkulapsiaika oli sikäli helppoa, kun voi vain pötkötellä lapsen kanssa lattialla. Hyvin sieltä kotileikitkin vielä onnistuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
eikö tommosta muka saa treenillä ja paremmalla ryhdillä kuntoon?
Voi kun saisikin!
Minä voin sanoa tähän vaikka en olekaan nainen enkä synnyttänyt! Olen 32 vuotias mies jonka elämä käytännössä päättyi yhteen nostoon. Välilevy repeytyi ja siinä todettiin instabilius. Eli alin nikama liikkuu kun välilevy neste on hävinnyt alimmasta välistä eli degeneraatio preskaalivälissä. Olen jumpannut selkää kun hullu ja tehnyt kaikkeni että sen sais kuntoon. Ainut huonopuoli että tupakkia menee nykyisin 3 kpl päivässä kun ennen se meni ehkä viikossa. Selkä tosiaan ei kestä eteenpäin taivutusta eikä hermojen poltto helpota kuin levossa.. Mutta vaikka nainen en olekaan niin miettisin todella tarkkaan jos lapsia teet että se voi olla selkäsi loppu. Se on varmasti raskas taakka selälle kun lantio kääntyy ja paino siinä ympärillä lisääntyy. Ja jos kerran kärsit selästä jo nyt niin riski on varmasti suuri. En haluaisi omaa kohtaloani kellekään. Tämä on jotain aivan helvettiä! Kipuja päivästä toiseen ja kaikki on mennyt, työt, harrastukset, elämän ilo, sekä terveys. Tiedän että tästä en enää itse nouse mutta jos joku jolla on selkä jo valmiiksi rikki ja sen kanssa pärjää niin elä helvetissä ota riskiä että vielä pahennat sitä raskaaksi tulemalla. Koska jos se huonontuu niin takuulla kärsit kivuista jolloin elämäsi huonontuu sekä tulevan lapsesi. Kukaan ei kestä kipuja. Sellaista teräsmiestä ei ole olemassa joka kovista kivuista huolimatta pystyy elämään normaalisti.
Alue: Aihe vapaa
Nostan aloitusta, sillä kaipaan niitä kokemuksia, vaikka eivät ne raskautusmisyrityksiin vaikuta kuitenkaan. Luulisin, että täällä äitien seassa on ihmisiä, joilla olisi antaa ns. "vertaistukea" selkävaivaiselle.