Millaistakohan olisi elää yksin 40+v iässä...

Olen 50 ja aina asunut yksin. Vasta nyt ymmärrän miksi ihmiset jäävät ylitöihin, valitsevat pidemmän kassajonon kaupassa jne. Se on heidän ainoaa "omaa aikaansa". Me kaikki tarvitsemme sitä.

No mun oli pakko, kun mies lähti. Eipä ole niin herkkua kuitenkaan, koska ikävä kaikkea mitä oli.

Vierailija kirjoitti:

Välillä leikittelen ajatuksella, että rohkenisin ottamaan avioeron ja muuttaa vuokralle yksin asumaan. Kämpän pitäisi olla 2-3h+k, koska on 2 murrosikäistä lasta jotka olisivat varmaankin 50/50 minun ja isänsä tykö..

En ole koskaan asunut yksin, olin 16v kun aloin suerustelemaan mieheni kanssa, nyt olen 41v.

Mutta ei minulla ole rohkeutta eikä voimia aloittaa mitään eroprosessia, kodin myymistä jne. Tai todnäk mies jäisi tähän, hällä olisi varaa maksaa lainaosuus kuukausittain yksinkin, minulla ei. Tuntuu vain aivan mahdottoman vaikealle ajatus koko rumbasta, uuden kodin etsimisestä, kaikesta. En osaa, jaksa, uskalla, ruippana.

Leikittelet eroajatuksella? Miksi ihmeessä leikit tuollaisella ajatuksella?

Minä tein tuon ja juuri tuossa iässä. Siitä on seitsemän vuotta. Ainoa ero oli, että mies lähti ja lapset olivat nuorempia ja heitä oli useampi.

Nyt olen jo  uudessa parisuhteessa ja lapsetkin osa jo aikuisia. Elämässä on omaa aikaa ja saa ollakin vain. 

Erolla ei kannata leikkiä, vaan se on se viimeinen mahdollisuus.

Noin minäkin joskus ajattelin. Nyt sinkkuna jo 9v.

Olin 40+ kun tuli kamala ero jota ei ensin osattu tehdä, parin vuoden kuluttua asiat olivat todella hyvin. Ei juuri taloudellisesti mutta muuten, myös exän kanssa. Sitä osaa ja uskaltaa lopulta kun ei jää vaihtoehtoja eli ei muuten pääse tilanteessa ees eikä taa.