Mikä mul on? Herään joka aamu raivoten, huutaen ja vihastuneena

Vierailija kirjoitti:

Tuskin saan edes silmiäni auki kun alkaa verenpaine kiehua. Lasten aamusäädöt niitä en vain kestä.

Tätä jatkuu pitkin päivää että olen kuin hermoraunio. Loman tarpeessa olen vahvasti ainakin. Voisiko siltikin olla jotain neurologista?

Olet kusipää.

Relaa vähän!

Olet joutunut liian kauan hoitamaan aamutoimet yksin, ja taukoamatta. Liian yksitoikkoista elämää. Miksi ei miehesi nouse aamulla ennen sinua, tarjoilemaan aamupalaa, antamaan päivävaatteet, laittamaan kenties jo ulos?

Hyvä, kun huomaat, että asialle on tehtävä jotain.

Onko stressiä ja kaaottista elämää, johon ei näytä olevan helpotusta.

Minkä ikäisiä lapset on? Tarvitseeko he vielä paljon tukea ja kaitsemista.

Nukutko riittävästi?

Kilpirauhasongelmaa?

Verensokeri aamuisin liian matalalla.

Proteiinipitoista aamiaista heti nassuun kun heräät.

Paistat itsellesi esimerkiksi kananmunaa ja/tai pekonia aamiaiseksi niin verensokeri tasaantuu, eikä perheenjäsenien aamua tarvitse pilata rähjäämällä.

Piste.

Sama. Tajusin et mulla on jonkin asteinen ahdistushäiriö ja kun olin asian tunnustanut, helpotti. Ymmärsin mikä elämässä ahdistaa ja jo sen tunnistaminen helpotti. Toisekseen pidin pitkän keskustelun miehen kanssa, joka lupasi ottaa enemmän osaa..

Kunnon ruoka, liikuntaa päivittäin ja ylimääräisen karsiminen elämästä helpotti.

Kekkasin myös että se olen minä jonka pitää omalle jaksamiselle tehdä jotain. Ihan Vitun epäreilua syyttää lapsia ja tehdä heidän elämästään helvetillistä.. Kuitenkin meidän rakkaimmat ja tärkeimmät!

Lapsiperhe-elämä...

Kyllä se siitä taas :)

Teinkö tämän aloituksen aamuraivossani?No, täällä toinen samanlainen.Pitkään oli paremmin mutta tänä aamuna kilahdin taas, ilman syytä.

En ymmärrä miten voi menettää itsekontrollin näin pahasti.

Oletko mahdollisesti pariutunut minun eksäni kaltaisen mieslapsen kanssa? Tunnistan tuon raivon ja minulla se kumpusi perustavanlaatuisen epäreiluuden tunteesta. Luulisi että lapsiperheessä on kaksi vanhempaa, mutta minulla oli miehessä  ainoastaan yksi vaatija lisää. En ollut vihainen lapsille vaan miehelle, mutta lapset saivat tietenkin osansa silloin kun olin väsyneimmilläni, vaikka yritinkin sitä peitellä heiltä. Omalle jaksamiselleni tein sen että erosin. Työmäärä pysyi samana ja nykyisin voin jopa hengähtää välillä kun lapset ovat isällään. 

Vierailija kirjoitti:

Kekkasin myös että se olen minä jonka pitää omalle jaksamiselle tehdä jotain. Ihan Vitun epäreilua syyttää lapsia ja tehdä heidän elämästään helvetillistä.. Kuitenkin meidän rakkaimmat ja tärkeimmät!

Niin, lapset on lapsia ja ahdistuvat, jos pitää varoa jotain räjähtelevää raivopäätä koko ajan.

Syötkö ehkäisypillereitä?

Ei se välttämättä johdu lapsista. Mua vituttaa melkein aina aamuisin. Sama muutamalla tutulla jotka myönsi asian kun tuli puheeksi. Varsinkaan ennen aamukahvia ei kannata puhua mitään. Kaikilla oli muuten samankaltaisia keinoaja että pyritään olemaan yksin aamulla ettei suututa toisia.

Nyt kun oikein mietin niin lapsille en ole ärhennellyt kuin helvetin harvoin aamulla. Ne onkin mailman ainoat joita kohtaan mulla on tosi pitkä pinna.

Mulla on kanssa karhu persiessä, kun herään päikkäreiltä,  puoliso älyää kyllä olla puhuttelematta, ennenkuin olen saanut kahvia juotua.

Sama kun meidän 2- kaksivuotiaalla.

Masennus tai työuupumus (oletko töissä vai vanhempainvapaalla?). Masennuksen yleinen oire on ahdistus/vitut*s ja vihaisuus, pinna jatkuvasti kireällä.

Joillakin ihmisillä on sellainen neurologinen ominaisuus, että jos he heräävät kesken syvän unen (ihmisen ei biologisesti ole tarkoitus herätä syvässä univaiheessa vaan kevyessä univaiheessa) niin he ovat minuutin tai kaksi jossain määrin aggressiivisia. Mutta jos tuo sinun raivopäisyys jatkuu yli puoli tuntia heräämisestä, niin kyllä se joku masennusoire pikemminkin on. Toki masennuskin on osittain neurologinen poikkeavuustila. 

Minulla oli tuollaista, kun olin työssä, jossa oli aikaiset aamut. Olen henkeen ja vereen iltavirkku, ja aikaiset aamuherätykset oli kaikesta harjoittelusta huolimatta todella painajaismaisia. Olin kiukkuinen ihan univajeen vuoksi, oli hirveää joutua heräämään kun oli nukkunut vasta viisi tuntia ja krooninen univaje ja väsymys painoi päälle. Vaihdoin työhön, jossa työt alkaa vasta klo 9:00 ja aamuvihaisuuteni katosi sen sileän tien. 

Oletko siis ap iltavirkku? Ehkä sinulle ei vain "sovi" aamut.

Vierailija kirjoitti:

Olet joutunut liian kauan hoitamaan aamutoimet yksin, ja taukoamatta. Liian yksitoikkoista elämää. Miksi ei miehesi nouse aamulla ennen sinua, tarjoilemaan aamupalaa, antamaan päivävaatteet, laittamaan kenties jo ulos?

luuletko tosissasi että tuommoisella kroonisella raivomammalla on mies?