Lue keskustelun säännöt.
Ihmisten pitäisi erota enemmän
02.06.2017 |
Täällä kritisoidaan hirveästi ihmisten eroamisia ja sitä kuinka pitäisi enemmän yrittää eikä "heti" lähteä, kun arki astuu suhteessa kuvioihin.
Itse katson asiaa kuitenkin hyvin toisesta näkökulmasta ja toivoisin, että ihmiset eroaisivat useammin. Mielestäni ihmiset ovat nykyään onneksi rohkeampia eroamaan, mikä on vain positiivinen asia. Todella moni pitkä suhde on vain helppo tapa elää elämää, kun ei uskalleta tehdä päätöksiä, pelätään muutoksia tai oteta itseään niskasta kiinni. Siinä ei ole mitään ihailtavaa vaan lähinnä mietin, että miten joku ihminen viitsii tuhlata meidän ainoan elämän väljään suhteeseen ja elää samalla tavalla vuodesta toiseen. Lopputuloksena on väljähtänyt intohimoton suhde, jossa kumpikaan ei oikein kehity kunnolla ihmisenä, sillä henkilökohtainen kasvu ja muutos ovat vaikeita tehdä, jos ei elä yksin. Monissa suhteissahan ei edes matkusteta yksin tai koeta muita vastaavia henkisen kasvun kokemuksia! Pidän suurinta osaa pitkissä suhteissa eläviä vähän luusereina ja kun suhteita katsoo vierestä, ne vaikuttavat lähinnä painajaisilta - ikäänkuin elämältä ilman suolaa, pippuria ja chiliä.
On toki olemassa hyviäkin pitkiä suhteita - koska kaikki eivät ole samasta muotista - mutta niitä näkee aivan äärimmäisen harvoin näihin huonoihin ja väljähtäneisiin nähden. Olen sitä mieltä, että ero olisi todella monelle hyvä terve kasvunpaikka ja ehdottomasti kannatettava ratkaisu useammassakin parisuhteessa.
Olen itsekin siis suhteessa nyt ja rakastan miestäni hyvin paljon, joten tämä ei ole mikään katkera sinkun tilitys (saan kuitenkin tällaisia kommentteja), mutta jos suhde ei toimi niin olen myös valmis eroamaan ja siirtymään ystävyyteen. Olen hyvä ystävä kaikkien exieni kanssa eikä romanttisen suhteen lopetus pitäisi millään muotoa tarkoittaa ystävyyden päättymistä ellei sitten ole väkivaltainen mies vaikka. Olen myös hyvä ystävä pettäjäexäni kanssa, koska toki siinä oli omaakin vikaa niinkun aina.
Onko muita, jotka ajattelevat ja kokevat samoin?
Kommentit (7)
Olen itseasiassa samaa mieltä. Lisäksi olen sitä mieltä, että täällä eroa eniten kritisoivat (kenen mielestä pitäisi pysyä yhdessä ja työstää vaikka olisi mikä) ovat niitä, jotka ovat halunneet tietyn elintason. En nyt tarkoita mitään ylellisyyksiä, mutta omakotitalo, kiva auto, ulkomaanmatka silloin tällöin. Kuitenkin yllättävän harva nainen viitsii ihan oikeasti rakentaa itselleen taloudellisia edellytyksiä siihen vaan haetaan matalapalkka-aloille ja odotellaan että kohdalle sattuu se mies, jolla on hieman parempi tilanne. Sitten halutaankin äkkiä naimisiin ja sitä perustellaan, kuinka "halutaan turvaa" ja "tunne, että tässä ollaan nyt vaikka olisi mikä". Olen nähnyt ja tällä palstalla lukenut näitä tapauksia niin lukuisia ja lukuisia, että joskus hävettää ihan oikeasti olla nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luulisi että olisi helpompi laskea kymmeneen ennen kuin edes aloittaa suhteen. Ennen yhteen muuttoa kehoittaisin laskemaan sataan tai tuhanteen. Kukaan ei estä käyttämästä harkintaa ihmissuhteiden muodostamisessa.
Tuollainen suhtautuminen, että voi erota, ikävä kyllä aiheuttaa juuri niitä eroja, ja erojen seurauksena lapset kärsivät. Kärsimystä aiheutuu myös vanhemmille. Mitä enemmän eroja, sitä enemmän ongelmia ihmisillä yhteiskunnassa.
Ni-in. Usein tuntuu, että ulkopuolelta ja ulkopuolisten toimesta näkee ja tietää paremmin kuin itse, oli kyse mistä hyvänsä.
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen suhtautuminen, että voi erota, ikävä kyllä aiheuttaa juuri niitä eroja, ja erojen seurauksena lapset kärsivät. Kärsimystä aiheutuu myös vanhemmille. Mitä enemmän eroja, sitä enemmän ongelmia ihmisillä yhteiskunnassa.
Niin, tässä nyt taas oletetaan että ainoat pitkät parisuhteet ovat sellaisia, joissa on pienet lapset?
Sitäpaitsi, monella lapselle ero on vaikea juuri niiden vanhempien vuoksi. Vanhemmat ovat katkeria ja lapsellisia, taantuvat ihan kakaran tasolle. Riidellään lasten nähden, ei tulla toimeen, käytetään suhteen ongelmia tekosyinä omia huoltajuus (tätä tekee etenkin äidit, kun ollaan katkeria - säälittävä ja moraalitonta) jne. Eron voi hoitaa todella siististi ja asiallisesti, puolison kanssa voi tulla toimeen erittäin hyvin eron jälkeen (itsenikin jätettiin pettämisen ja toisen naisen vuoksi eikä olisi tullut mieleenkään tästä katkeroitua ja kehitellä jotain ongelmaa). Lisäksi voi mennä eroterapiaan, joka tekee oikein hyvää, kun pitää lapset ottaa huomioon. Ei se ongelma ole se ero vaan lapselliset vanhemmat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On outoa, että vielä nykypäivänäkin avio- tai jopa avoero on tabu. Eropohdinnoista harva uskaltaa puhua edes lähimmilleen ja erouutisen kertovaa säälitellään, vaikka useinhan pitäisi onnitella: henkilö, joka on tehnyt ison päätöksen, on ottanut elämänsä ohjat omiin käsiinsä ja ikuisen eromärehtimisen sijaan mennyt elämässään eteenpäin.
Kun maailmassa on niin paljon hyviä miehiä ja naisia, jotka eivät vaan sovi keskenään yhteen, niin olisi hyvä pitää useammin vaikkapa kansallisia "kierrätyspäiviä", jolloin olisi todellinen uusjako käynnissä :-D Jospa silloin eroamaan uskaltautuisivat nekin, jotka eivät usko "ikinä" enää löytävänsä uutta kumppania, jos vanhasta tutusta puolisosta eroaa.
Olen itse eronnut yli 20v-suhteesta ja olemme exäni kanssa edelleen hyvissä väleissä, kommunikointikin sujuu paljon paremmin näin ystävinä kuin aviopuolisoina. Lapset ottaneet eron erinomaisesti ja vietämme edelleen silloin tällöin yhteisiä perhelomia jne. Mielestäni eron voi hoitaa hyvin, kunhan kunnioittaa toista ja haluaa hänellekin aidosti hyvää. Useat aviopuolisot tuntuvat enemmän ajattelevan itseään kuin rakastavan aidosti puolisoaan, joten silloin on parempi erota ja olla ystäviä, koska ystävään on helpompi suhtautua neutraalisti.
Olen eroni myötä ollut useille kymmenille läheisille ja vähän etäisemmillekin tutuille uskottu, jolle on voinut kertoa parisuhteistaan ja eropohdinnoistaan. Jännää, että kuulin useimpien tarinoita vasta, kun he tiesivät minun eronneen - uskoivat varmasti, että en halveksi heidän ajatuksiaan tai yritä ikuisuuksiin asti vain kannustaa heitä "yrittämään lisää, lisää, lisää..." Ei parisuhdeterapiassakaan ihmeitä tehdä ja yleensä ihminen kyllä tuntee sisimmässään, onko suhde juuri sellainen kuin haluaa tai voiko se edes muuttua sellaiseksi kovankaan yrittämisen avulla. Useimmat meistä vain kieltävät nuo eron väistämättömyydestä kielivät tunteensa analysoimalla "hyviä" syitä erota, kun kaikilla ei vaan ole "hyväksyttävää" syytä eroon (kuten väkivalta tai alkoholismi, pettäminen....), vaan ainoastaan tunne siitä, että ei voi hyvin kyseisen henkilön kanssa. Eikö se ole riittävä syy? Jos sen syyn sallii parhaalle ystävälleen tai siskolleen eroon, miksi itse pitäisi keksiä joku parempi eron syy, jotta antaisi itselleen luvan erota?
Täällä Vauva-lehden sivuillakin on pääosin naisia, jotka odottavat vauvaa tai joilla on pieniä lapsia. Kunpa he oikeasti tietäisivät, mitä heidän aviomiehensä puuhaavat mm naispuolisten työkavereidensa kanssa tai "poikien reissuilla". Jostain syystä itse olen kuullut noita tarinoita niin paljon eri miespuolisten tuttujeni suusta, että kyllä uskolliset miehet taitavat olla oikeastikin aikamoisia harvinaisuuksia ja silti juuri kukaan mies ei ikinä hae avioeroa, vaan elävät perheen kanssa toista elämää kuin silloin, kun vaimo ei näe... Tavallaan ymmärrän noita miehiä (siksi kai noita juttuja kuulenkin) ja toisaalta pidän heitä täysin munattomina - sen lisäksi, että naiset ovat valitettavan sinisilmäisiä :-/
Joka tapauksessa mielestäni useamman pariskunnan kannattaisi aidosti miettiä, minkälaista suhdetta he oikeasti haluavat ja tuoda ajatuksensa esille myös puolisolleen. Miesten ja naisten ei kannattaisi elää molemminpuolin vaietussa valheessa, jossa sekä puolisot että heidän lapsensa kärsivät. Eroa on turha pelätä, sillä kyllä vapaita hyviä miehiä ja naisia riittää pilvinpimein - kunpa jokainen vain uskaltaisi etsiä itselleen sopivamman kumppanin eikä yrittäisi vääntää jostain lastensa isästä/äidistä itselleen väkisin sopivaa kumppania :-(
Ystävä on helpompi hyväksyä sellaisena kuin on, joten suosittelisin useampia onnettomia ja elämäänsä väsähtäneitä pareja eroamaan ja olemaan toisillensa "vain" hyviä ystäviä! Silloin myös lapset voisivat varmasti paremmin :-)
Olen melko samoilla linjoilla, mutta uskon että on myös ihmisestä kiinni, kehittääkö itseään vai ei. Toiset eivät sinkkunakaan tee mitään radikaaleja elämänmuutoksia.