Eikö Jyväskylän vesi ole vieläkään juomakelpoista?
Hitto rupeaa jo ärsyttämään tuo vedenkeittäminen :(
Kommentit (2)
" Janakan vesinäyte täysin puhdas
Heljä Roikonen
Tuorein näyte Janakan vesilaitokselta lähtevästä vesijohtovedestä on todettu täysin puhtaaksi. Koliformisia bakteereita siitä ei löytynyt enää lainkaan.
Viimeisin näyte otettiin lauantaina. Tulokset siitä saatiin tänään sunnuntaina.
Palokan terveysvalvonnan johtaja Kari Lampivuon mukaan näyte osoitti, että ainakin vesilaitokselta lähtevä vesi on nyt puhdasta.
- Jossakin putkiston päässä ehkä saattaa vielä olla joitakin epäpuhtauksia, mutta tärkeintä on, että lähtevä vesi on puhdistunut.
Sunnuntaina Janakan vesilaitokselta otettiin edelleen näytteitä. Tulokset valmistuvat maanantaina. Kaupungin puolelta otetuista näytteistä ei ole löytynyt koliformisia bakteereita missään vaiheessa.
Talousveden kloorausta jatketaan edelleen. Myös veden keittokehotus on varotoimena edelleen voimassa Vaajakoskella, Leppälahdessa, Oravasaaressa sekä kaupungin puolella Halssilassa, Kuokkalassa, Keljonkankaalla, Nenäinniemessä ja Säynätsalon pohjoisosassa. Keittokehotuksen jatkosta päätetään maanantaina."
Täällä mlk:n puolellakin keitetään.