Lue keskustelun säännöt.
Olen ollut viimeaikoina pahantuulinen
28.05.2017 |
Ja purin mieltäni äidilleni, siis harmittelin ja kerroin, miten olen lapsillekin silloin ilkeä ja vihainen. Niin äiti kehtasi sanoa, että niin ei saa tehdä, vaikka siis itse kun olin pieni toimi aina niin! ELi kaikki vihantunteet syydettiin minun päälleni vaan. Suutuin, että itsekin teit, missä tuki? Eikö luulisi ihmisen itsensä tietävän, miten hirveää se on, kun tulee oltua omille lapsilleen paha, vaikkei halua?
Kommentit (13)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö kellään ole todellakaan mitään sanottavaa tällaiseen? Äitinne kohdelleet teitä lastensaannin jälkeen aina oikein jne?
ap
Eihän se nyt tietenkään oikein auta, jos äiti olisi sanonut vain, että ei se haittaa, tiedänhän mä, että se haittaa, mutta joskus hiljaisuuskin on jonkinlainen tuki, vaikkei osaa auttakaan... Mutta että tuomitsee, olen jotenkin ihan järkyttynyt. Tai siis äitini tuntien en tavallaan, mutta olen järkyttynyt siitä, ettei hän ole ilmeisesti tehnyt minkäänlaista kasvutarinaa edes minun lähdettyäni kotoa, katsonut itseään millään kriittisellä silmällä. Luuleeko todellakin itse olleensa aina hyvä, ja esimerkillinen äiti?
ap
Äitisi kohdalla aika kultaa muistot, ei varmaan muistakaan, että olisi ikinä kiukkuaan sinuun purkanut. Tekopyhäähän tuo on äitisi puolelta, mutta nyt puhutaankin myös hänen tyttären lapsista - tottahan toki tuomitsee lapsenlapsilleen kiukuttelun ja ehkä vähän mielessään toivoo, että olisit ehkä tuossa asiassa pikkuisen kypsempi ja parempi äiti kuin hän oli.
Jos pahantuulisuutesi jatkuu, niin keskustele siitä psykologin, ystävän, puolison tai juurikin äitisi kanssa äläkä pistä "hyvää kiertämään" lapsillesi. Äitisi nyt otti moraalinvartijan viitan harteilleen, mutta itse tiedät, että pahan olon purkaminen lapsille ei vanhemman käytöstä ole - keskity olennaiseen, unohda äitisi paheksunta ja keskity olemaan seuraavalla kerralla parempi vanhempi ja lopeta kiukuttelu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Äitisi kohdalla aika kultaa muistot, ei varmaan muistakaan, että olisi ikinä kiukkuaan sinuun purkanut. Tekopyhäähän tuo on äitisi puolelta, mutta nyt puhutaankin myös hänen tyttären lapsista - tottahan toki tuomitsee lapsenlapsilleen kiukuttelun ja ehkä vähän mielessään toivoo, että olisit ehkä tuossa asiassa pikkuisen kypsempi ja parempi äiti kuin hän oli.
Jos pahantuulisuutesi jatkuu, niin keskustele siitä psykologin, ystävän, puolison tai juurikin äitisi kanssa äläkä pistä "hyvää kiertämään" lapsillesi. Äitisi nyt otti moraalinvartijan viitan harteilleen, mutta itse tiedät, että pahan olon purkaminen lapsille ei vanhemman käytöstä ole - keskity olennaiseen, unohda äitisi paheksunta ja keskity olemaan seuraavalla kerralla parempi vanhempi ja lopeta kiukuttelu.
Sehän se tässä onkin, kun pahaa tuulta ei pysty tunkemaan minnekään syrjään. Äidin kanssa, miksi juttelisin äitini kanssa? Terapia on, onneksi, mutta välillä liian harvoin (1-2 vko väli). En tiedä kenen tutun kanssa uskaltaisin tästä jutella, aika hirveää kertoa että oma paha tuuli menee lasten niskaan :( Vaikka tottahan se on, mutta mitä kukaan voisi siihen sanoa?
ap
Enkä minä oikein nyt saa mallia, että se ei ole vanhemman käytöstä, äitinihän näyttää hyväksyvän oman käytöksensä.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi kaadat pahan olosi lastesi niskaan, jos heillä ei ole osaa eikä arpaa tilanteeseen?
Mieti onko se aikuismaista käytöstä.
Itse sain juuri vihat niskaan äidiltäni, vaikka syy oli ihan muualla. Satuimpa vain olemaan ainoa ihminen sinä päivänä lähettyvillä.
En viitsinyt kuunnella moista vaan kiukutkoon yksinään.
Vierailija kirjoitti:
Miksi kaadat pahan olosi lastesi niskaan, jos heillä ei ole osaa eikä arpaa tilanteeseen?
Mieti onko se aikuismaista käytöstä.
Itse sain juuri vihat niskaan äidiltäni, vaikka syy oli ihan muualla. Satuimpa vain olemaan ainoa ihminen sinä päivänä lähettyvillä.
En viitsinyt kuunnella moista vaan kiukutkoon yksinään.
No ei se nyt ihan tyhjästä se tilanne ja tunne synny, eli siis lapset siinä ärsyttävät minua, mutta olen räjähdysherkkä syistä, jotka eivät johdu heistä eivätkä minusta.
Sainhan minäkin vihaa äidiltä niskaani, juurihan kerroin. Eikä se ole äidistä ollut edes väärin. Vaikka se minusta tuntui pahalta, niin onko se syy äidille olla ollut suuttumatta? En minä HALUA kaataa vihaa lasten niskaan, mutta sitten en pystyisi puhumaan heille, mitään, ymmärrätkö? Kun olen raivon vallassa koko aamupäivän esim?
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koko ajan tulee juttuja, mihin pitää reagoida. Ja siis kränää, valitusta, kyselyjä.... Siinä menee pinna jos on huonotuulinen jo valmiiksi.
ap
Mielestäni pitäisi silti voida hahmottaa mikä aiheuttaa vihan tunteen.
Usein syy on ihan muussa, mutta kun se henkilö vaikka oma lapsi on lähellä niin on helppo kaataa se hänen niskaan , jos hän erehtyy sanomaan jonkun väärän sanan.
Äitini oli ärsyttänyt toinen henkilö ja hän sai siitä syyn raivota kaikille ihmisille.
Sitten muut ihmettelevät, miksi heille raivotaan kun eivät ole tehneet mitään.
Lapsille se voi vielä aiheuttaa enemmän tuskaa, jos lapsi on pieni eikä kykene yhdistämään, miksi hän on aiheuttanut raivokohtauksen.
Itselle mm. syytettiin joka kerta lapsena, että minä olen syy pahaan oloon.
Nyt kun olen asunut vuosikymmeniä omillani , kuulen, kuinka kiukku kohdistuu johonkin muuhun, minuun vain siellä käydessäni.
Raivottaren pitää aina löytää joku johon kohdistaa raivo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen sinun kanssasi pahantuulinen.
Miten äitini kehtaa jeesustella, että minä toimin jotenkin väärin siinä? Ei ollut itse lainkaan parmpi. En tajua.
ap