Olisitko tyytäväinen, jos sinulla olisi lopun elämää yksi lapsi ja asuisit kolmiossa?

ellen kaksioon vaihda myöhemmin, mutta mihin multa toinen laps vietäis?

joka toivottavasti kyllä kasvaa vielä aikuiseksi. Ja todennäköisesti tulemme aina asumaan kolmiossa, emme tarvitse isompaa..... Ja alueellamme isommat maksaisivatkin liikaa :)

asun lapsen kanssa kahdestaa ja meillä on vain kaksio.

Isä katosi ja lapsia en enää saa.



Jos elämä antaa sitruunaa, siitä pitää tehdä mehua.

Mutta kun hän itsenäistyisi ja muuttaisi aikanaan kotoa niin olisin varmasti todella yksin.



Onneksi nyt on kuitenkin kaksi lasta ja tuo ukko tossa toivottavasti jakaa mun kanssa eläkepäivätkin. :)

ja ihana mies :)

Aika mielenkiintoisesti muotoiltu aloitus...

Mieluimmin niin kuin homeisessa rötiskössä. Aina saa pelätä mikä paikka seuraavaksi hajoaa.

ikuista marinaa lämmitysongelmien ja lumen kanssa.

Kolmio kyllä olisi sopivan kokoinen minulle ja yhdelle lapselleni, mutta silti unelma suuremmasta, kentien omasta talosta, saattaisi ajoittain häiritä tyytyväisyyttäni.



Tietenkin, toivon myös, että jonain päivänä elän taas parisuhteessa, ja että lapseni muuttaa aikuisena omaan kotiinsa, eli taitaisi olla pariaatteessa aika harvinainen yhtälö, että asusin lopun ikääni yhden lapseni kanssa kolmiossa. Ellen sitten kuole nuorena...

Onnellisuus ei taas ole kiinni siitä onko lapsia 1, 3 tai 15. Siihen ei vaikuta asuuko vuokralla vai omassa, ei talon/asunnon koko tai sijainti.

Onnellinen voi olla yksin tai yhdessä.



Asun talossa 4 henkisessä perheessä, mutta mikä estäisi olemasta onnellinen jos tulee ero ja lapset puolitettaisiin ja asuisin kolmiossa joskus? Musta onnellisuuteen vaikuttaa itse jokanen omalla tekemisellään. Ei sillä mitä on hankkinut.

Siellä, kun tuli sellainen " kun mikään ei riitä" -olo tuon kodin kokoon liittyvän pointin suhteen. Onneksi ihmisillä on vielä järkeäkin päässä!