Haluan pitää oman sukunimeni, mies ei enää haluakaan naimisiin

En suostuisi pakottamalla mihinkään.

Hän saa päättää oman nimensä, sinä omasi. Jos hän haluaa perheelle yhteisen nimen, ottaa sinun.

Olen kamala vanha akka ja pahanilmanlintu, mutta ehkä ei olekaan ihan kamalaa, että häät peruuntuivat. Saatoit pelastua jostain nimenvaihtoriitaa pahemmalta.

Ihanan nykyaikainen mies. Eiku.

Avoliitto on ihan hyvä vaihtoehto periaatteista kiinnipitäville.

Ei naimisiin muutenkaan kannata mennä. Pitäkää jotkut muut hienot juhlat tai lähtekää reissuun sillä rahalla mikä menee häihin.

No sit ette mee naimisiin

Naimisiinmenosta ei todellisuudessa ole paljokaan taloudellista hyötyä, erityisesti jos on avioehto joten ei se muuta käytännössä elämää mitenkään.

Hyvä että kuspäisyys paljastui nyt eikä vasta häiden jälkeen.

Onpas ikävää, mutta luultavasti säästää sinut jatkossa monelta murheelta, jos mies on noin ehdoton.

Parisuhde vaatii neuvottelua, kompromisseja ja toisen näkökulman ymmärtämistä. Mietipä miten hän suhtautuisi mahdollisten tulevien lasten nimiin (hän päättää tai ei tunnusta isyyttä?) tai asunnon ostoon (ei osta jos ei saa juuri sellaista kun hän haluaa?).

Miksi haluat pitää oman sukunimesi?

Muuttakaa kumpikin: sorvatkaa uusi nimi yhdistäen nykyisenne. Tämä on mahdollista.

Tai pysykää avoliitossa.

.

Miten muuten tuo jäärän kanssa menee? Riitaa suihkuverhosta? ( Nykymiehet ja mielipiteet keskustelu.)

Vierailija kirjoitti:

Naimisiinmenosta ei todellisuudessa ole paljokaan taloudellista hyötyä, erityisesti jos on avioehto joten ei se muuta käytännössä elämää mitenkään.

Kyllähän se on aika juridinen sopimus jos toinen vaikka kuolee?

Tulee lapsia?

Mun mielestä aivan helvetin noloa ravata tunnustamassa isyyttä.

"Kyllä, tunnustan, minä sitä panin"

Eikä se tunnustus mitään huoltajuutta anna.

Ikävä juttu. Mutta toisaalta, tuo nimiasia varmaan edustaa kyseisen miehen laajempaa elämännäkemystä siitä, miten sinusta tulee avioliiton myötä hänen egonsa jatke. Ja koska olet ns. osa häntä, on parempi että käytöksesi on muutenkin ruodussa ja hänen hyväksymänsä mukaista. Sinähän nolaat hänet ja hänen nimensä jos erotut massasta millään tavoin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naimisiinmenosta ei todellisuudessa ole paljokaan taloudellista hyötyä, erityisesti jos on avioehto joten ei se muuta käytännössä elämää mitenkään.

Kyllähän se on aika juridinen sopimus jos toinen vaikka kuolee?

Tulee lapsia?

Mun mielestä aivan helvetin noloa ravata tunnustamassa isyyttä.

"Kyllä, tunnustan, minä sitä panin"

Eikä se tunnustus mitään huoltajuutta anna.

Isyyden tunnustaminen taitaakin olla ainut missä eroa. Muutoinhan lasten huolto ja elatus on ihan joissain muissa laeissa kuin avioliittolaeissa. Ja heteroparin ei tarvitse miettiä sisäistä adoptiotakaan.

> erityisesti jos on avioehto

no, avioehtoa ei kait voi olla, jos ei ole avioliittoa.

 Kuolemantapauksessa avio-oikeuden etu lienee siinä, että voi veroitta siirää varoja vainajalta leskelle. Puolet yhteenlasketusta omaisuudesta vai miten se meni.

Erotapauksessa avio-oikeus turvaa köyhemmän asemaa. Ja avioehdolla sitä voi rajata ja sulkea pois kokonaan tai osittain.

  Tms

Vaan se on vain rahaa. Toisin kuin jotkut ajattelevat, oikeasti elämässä merkitsee muut asiat.

Miksi pitää mennä naimisiin, varsinkaan jos nimikään ei kelpaa? Vanhasta rituaaleista jäänyt pelkkä lakiosuus ja tyttöjen prinsessaleikit.

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitää mennä naimisiin, varsinkaan jos nimikään ei kelpaa? Vanhasta rituaaleista jäänyt pelkkä lakiosuus ja tyttöjen prinsessaleikit.

Suomalaisella 1900-l jälkipuoliskolla yleistyneellä tavalla, että vaimo ottaa miehen sukunimen, on aika vähän tekemistä avioliittoon vihkimisen kanssa. Esim. 1900-l alussa oli ihan normaalikäytäntöä, että vävy ottaa talon nimen (morsiamen suku).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitää mennä naimisiin, varsinkaan jos nimikään ei kelpaa? Vanhasta rituaaleista jäänyt pelkkä lakiosuus ja tyttöjen prinsessaleikit.

Suomalaisella 1900-l jälkipuoliskolla yleistyneellä tavalla, että vaimo ottaa miehen sukunimen, on aika vähän tekemistä avioliittoon vihkimisen kanssa. Esim. 1900-l alussa oli ihan normaalikäytäntöä, että vävy ottaa talon nimen (morsiamen suku).

Ja oli myös ihan yleistä, että ei menty naimisiin, kun tarpeeksi menee ajassa taakse.

Jos haluaa mennä naimisiin, laittaa mietelausetia karkkeihin. Ottaa kenkiin sopivan tupsun hiuksiin ja pitää polttarit. Sitten ei ole kuitenkaan, niin tosissaan ole kuitenkaan, että haluaisi miehensä nimeä vaan pysyä isän tyttönä. 

Jokainen saa ottaa tai pitää minkä nimen haluaa. Se on ihan ok. Naimisiin menossa ei kuitenkaan ole miehelle mitään järkeä juridisessa mielessä. En ymmärrä miksi pitäisi ottaa suunnaton taloudellinen ja juridinen riski, jos toinenkaan ole tosissaan.

Pitäkää leikkihäät. 

Jos nimi on kynnyskysymys naimisiinmenolle, on parempi olla menemättä.