Äitini luulee olevansa lapseni äiti..

Ei ole kokemusta moisesta, mutta en kyllä suostuis jättämään lasta yksin. Ootko sanonut mitään äidillesi? Ihanaahan se on, että isovanhemmat hoitavat ja ovat mukana, mutta rajansa kaikella!



Yritä ensin puhua, jos siitä ei ole apua, rajoita tapaamisia!

Sanot, että et aio pitää yhteyttä, kunnes äitisi on valmis hyväksymään sen.



Jos vielä uhkailee lastensuojelulla, niin toteat, että tarkastajat ovat teille tervetulleita koska vaan. Muistuta, että perättömästä ilmoituksesta voi tulla seuraamuksia äidillesi.



Ja sitten annat ajan kulua.



Minä olen " poistanut" veljeni perheeni elämästä, sillä hän ei oppinut kunnioittamaan miestäni, vaan levitteli perättömiä juoruja ja käyttäytyi epäkunnioittavasti omassa kodissamme. En ole päivääkään katunut.

silmissä jne. Nämä asiat voivt vaikuttaa siihen, milliasen rooli äitisi lapsesi elämässä pyrkii ottamaan.

meidän esikoisen ollessa pieni.. Meillä huumetausta ja anoppi usein puhui kuinka voisi ottaa lapsen itselleen jos ongelmia tulisi, nimitti joskus itseään äidiksi ja oli hyvin hoivaava. Nyt kun hällä lapsenlapsia jo monia, ei puheet ole enää samoja vaan hoitaa niin kuin kuka tahansa normaali isoäiti ;)



Mainittakoon, että anopilla takana lapsuudesta hylkäämisen trauma.

Varsinkin kun alkanut tuolla huoltajuuden viemisellä uhkailemaan, olen yrittänyt palauttaa maan pinnalle. Ei ole viesti mennyt perille. Tuttavilleen puhunut kuinka huono äiti olen yms. vaikka tietää, että he tuntevat minut ja tietävät minun olevan hyvä äiti. Moni tuttu tullutkin ihmettelemään.. Voiko tuo olla jokin puhjennut mielisairaus? Alkoi kun lapsi oli noin 2v, eli muutama kuukausi sitten, sitä ennen oli kaikki hyvin... ap

Nyt ilmeisesti pitää sinun tuoda rajat näkyviin ja kertoa, mitkä asiat kuuluvat sinulle ja mitkä äidillesi. Millaiset välinne ovat aiemmin olleet? Onko napanuoranne jo katkennut, vai roikutteko kenties kummatkin sen päissä vai vain äitisi?

Jos ei, niin aivan asiatonta käytöstä häneltä. Mikäköhän häntä riivaa?

Olimme monta vuotta riidoissa teini vuosina, välit palautuivat vähän ennen kuin aloin lasta odottamaan. Olen melko nuori (21), mutta omillani asunut ja itse elämämme kustantanut. Tällä hetkellä opiskelen, silti olen täysin riippumaton äidistäni. Ainut selitys mikä tulee mieleen on se, että olen ollut yksin lapsen kanssa. En silti ole äitiini pahemmin turvannut. ap

Sairaalta äitisi kyllä kuulostaa. Voit ottaa askelen ennen kuin hän ehtii ja mennä soskuun tai perheneuvolaan ja kerrot heille tilanteen ja pyydät neuvoja mitä tilanteessanne olisi järkevää toimia. Lisäksi pyydät kirjaamaan asiat ylös niin on todistusaineistoa tarvittaessa. Miten miehesi suhtautuu äitiisi, entäs sukulaiset ?

Äitini on uusissa naimisissa ja hänellä on kaksi murrosikäistä lasta kotona. Muuten käyttäytyy normaalisti, olen sisaruksiltani kysynyt ovatko huomanneet muuta. Ainoa siis tuo järjetön omistushalu lastani kohtaan..

minun äitinkin sanoo itseään välillä äidiksi kun on tyttäreni kanssa. Toisinaan sanoo esim " muutat mummille, kun äiti on ilkeä" , jne. Tuota itseasiassa tekee myös ex-anoppi..Mutta minä näen sen niin että oma äitini vaan välittää tyttärestäni niin paljon ja on sen takia tuommoinen. Välillä menee kyllä hermo kun kiellän lasta tekemästä jotakin ja sitten mummi antaakin luvan.

Meillä vaan tämä lapsen " omija" oli mun paras ystävä, lapsen sylikummi..



Kun odotin vauvaa, olin jo raskauden alusta asti yksin. Siis ilman miestä.

Ystäväni oli minulle suuri tuki odotusaikana. Hän kävi minun kanssa ultrissa ja oli sovittu, että hän tulee doulaksi synnytykseen.

Ystäväni kanssa jaoin raskauden ilot ja vaivat.

Synnytykseen hän ei päässyt, oli juuri silloin kuumeisessa flunssassa. Mukaan tuli äitini.

Ystäväni tuli kuitenkin katsomaan vauvaa heti toivuttuaan, ja siitä alkoi vauvan omiminen, joka tuntui aluksi ihan mukavalta. Hän kävi päivittäin luonani, kylvetti vauvaa, juotti pullolla, kantoi muutamana yönä viikossa itkevää (koliikki) vauvaa, vaihteli vaippoja. Oli suuri apu minulle.

Pikkuhiljaa, jo ennen ristiäisiä, hän alkoi " vahingossa" nimittämään vauvalle itseään äidiksi. Tyyliin: tule tänne äidin syliin... äiti tuli sinua paijaamaan.. onko ollut äitiä ikävä?...

Huomautin tästä, sanoin, että MINÄ olen vauvan äiti, hän on kummitäti. Tästä lähtien hän puheli vauvalle itsestään " vara-äitinä" . Huomautin tästäkin.

Ristiäiset tuli ja meni, ja hän kutsui itseään muutaman kuukauden ajan kummitätinä, päivittäin kävi meillä edelleen auttelemassa.

Kerran kun olin itse kipeä, pyysin häntä tulemaan vauvaa hoitamaan. Hän luli että nukun ja mutta lepäilin vain sägyssä. Kuulin kuinka hän syöttäessään jälleen puhutteli itseään aitinä.. " ota vielä lusikallinen niin äiti on tyytyväinen" aluksi luulinkin, että hän tarkoitti minua. Mutta puhe jatkui: " tule, mennään käsi pesulle, äiti ottaa syliin.. äiti pesee kädet.. nyt äiti kuivaa.. onko pienen hyvä nyt olla? massu täynnä ruokaa ja saat köllötellä äidin sylissä" .

Heitin ystäväni pihalle ja sanoin, että ei tarvi tulla ennen kuin pääkopan lääkitys on kohdillaan.



Hän soitteli minulle ja ihmetteli (oikeasti oli ihmeissään) että miksi hänelle noin suutuin.. onhan hän vauvalle läheinen, joten hän on kuin äiti. Ja lopulta sanoi pitkien riitojen jälkeen: " se on enemmän mun vauva kuin sun, mä olisin sille niin paljon parempi äiti kuin sinä!"



Alkoi ihan pelottamaan ystäväni käytös.

Olen monesti miettinyt, että olikohan hänellä tosiaan " päässä vikaa" ?

Tiedän, että hän oli kärsinyt lapsettomuudesta jo muutaman vuoden, ennen kuin minä sain vauvani. Lapsettomuus oli hänelle ja hänen miehelleen kova paikka. Hänen mies, lapsen kummisetä, on kyllä ollut ihan normaali kuitenkin.

Tämän naisen kanssa pistin välit poikki täysin. Hänen miehensä käy lapsen synttäreillä yksin, minun pyynnöstäni. Olen tälle miehelle selittänyt tämän, mutta emme ole tarkemmin asiasta puhuneet. Nyt hekin ovat saaneet vauvan, joten josko tämä nainen ei enää leikkisi äitiä muitten lapsille.. en ole kyllä vielä aikonut kylään pyytää.



Niin, ja minun lapseni on jo 9 vuotias, joten en ole tämän ystäväni kanssa ollut yli 8 vuoteen tekemisissä.

Kyllä minäkin ihastuin siskon vauvaan ihan täysillä. Kävin siskon luona leikkimässä vauvan kanssa pari kertaa viikossa. Ja autoin tietysti kaikessa. Välillä työntelin vauvan vaunuja kaupungilla ja leikin mielikuvitusleikkiä siitä, että mitä jos siinä olisikin oma vauvani. Mutta enhän minä silti sitä siskon vauvaa omakseni halunnut, vaan haaveilin aivan omasta vauvasta. Ja tietysti ne haaveet tulvat siitä, kun sitä olemassa olevaa vauvaa hoitelin.



Mutta ei kyllä tullut mieleenkään kutsua itseäni äidiksi. Minusta se olisi ollut sairasta. Kyllähän joskus joku vastaan tuleva mummo pysähtyi lepertelemään pienelle ja sanoikin vauvalle jotain, että olets sitten äidin kanssa kävelyllä. En minä siinä nyt alkanut selvittää tuntemattomalle meidän sukulaisuussuhdetta, vaan annoin mummon jatkaa matkaa siinä luulossa, että minä olin äiti. Mutta ikipäivänä en olisi kenellekään esitellyt itseäni sen vauvan äitinä.



Eli kyllä siskon vauva herätti minussa pientä vauvakuumetta ja kateutta. Mutta kyllä minä jo silloin kaksikymppisenä tiesin, missä se raja menee. Ja siskollekin kerroin näistä mummojen väärinkäsityksistä. Varmasti sisko näki minusta sen ylpeyden, jonka hetki " äitinä" loi. Ja varmasti sisko sen hetken minulle ilomielin antoi.

Tulee mieleen leffa: Käsi joka kehtoa keinuttaa!!

Ystävättärelläni samankaltainen tilanne,hänen äitinsä tosiaan vei asian oikeuteen asti ja vaati lasta itselleen,ystäväni väsyi vuosia kestäneeseen mustamaalaamiseen ja valehteluun ja luovutti,hänellä muitakin lapsia ja terveys alkoi pettämään. Oli kamalaa seurata sivusta kuinka sossut pomppivat tämän äidin pillin mukaan ja ystävä kärsi. Tämän jälkeen pisti välit poikki totaalisesti äitinsä kanssa,jonka seurauksena äiti oli mennyt sossuun ja itkenyt kun ei saa tavata lapsenlapsiaan!!!=o

Kaikenlaisia sairaita sitä onkin.

No mulla oli sellanen tilanne, että mun äiti oli raskaana, kun mun lapsi syntyi, mutta sai sitten keskenmenon. Tosin jo ennen sitä äitini höpisi taukoamatta, että mitähän sevauva tuumaisi jos saisikin mummun tissin suuhun. Mä sanoin sille, että sitähän et muuten tee, mutta se jatko sitä puhetta. Ällötti jättää lapsi sille, jos ois vaikka kokeillukin.



Tänä kesänä mun äiti sano tekevänsä musta lastensuojeluilmoituksen, koska mulla on liian vähän rahaa huolehtiakseni lapsestani(!?), ei kuitenkaan tehnyt.



No äidiksi ei taida itseään mun lapselle kutsua, mutta muuten sen jutut on alkanu mennä niin oudoks, että ei ihan kaikki lepakot oo tornissa silläkään. Tässä kesällä, kun oli vähä rankkaa, niin äitini lohdutti mua sanomalla: " Mähän sanoin kun olit raskaana, että sä tulet maksamaan tosta lapsesta elämässäsi kovaa hintaa." Ja viittasi siihen, että hän ja eräät muut sukulaiset yrittivät taivuttaa mua antamaan lapsi adoptioon. (Voisin lyödä vetoa, et jos sen päätöksen oisin tehny, niin äiti ois halunnu sen lapsen...) Muutakin outoa oli, lapsi meinasi syntyä laskettuna päivänä, mutta sehän ei ois mun äitille sopinu, koska se on sen ja isän (eli sen exän) hääpäivä. Oli melkein vihainen siitä, jos lapsi syntyy sillon.



Kamalan surullista, sillä mummot voivat olla suureksi avuksi ja siunaukseksi äideille.



Muuten, mäkin oon ollu lapsen kanssa yksin koko ajan, oon 22-vee.