Onko kaikilla "fiksujen perheiden" lapsilla jokin soittoharrastus?

Mielestäni fiksuus näkyy käytöksessä.

Ei ammatissa tai harrastuksessa.

Mun lapsen tuttavapiirissä on yksi, joka soittaa jotain. Leimaantuu varmaan siitä.

Soittoharrastus ei kerro perheen fiksuudesta yhtään mitään, niin kuin ei kerro mikään muukaan harrastus. Joskus lapsi harrastaa vanhempien egon pönkittämiseksi, joskus siksi koska itse haluaa. Lastemme fiksuimmat kaverit harrastavat mm. tanssia, partiota ja joukkuelajeja. Siis yhteisöllisiä juttuja. Äidin egon pönkittäjä taas harrastaa puhtaasti yksilöjuttuja, käy soittotunneilla ja harrastaa (kilpailee) yksilölajia.

Omat lapseni vaihtavat harrasteita parin vuoden välein ja se on ihan OK. Pääasia että on mielekästä ja monipuolista tekemistä niin, että koululle ja vapaa-ajalle jää tilaa.

Uskomaton aloitus...

kannattaa haraastaa sellasta mikä kiinnostaa lasta. Jos se on 7 vuotias ei tarvi harrastaa välttämättä mitään.

Minä olen viestittänyt lapsilleni että pari harrastusta on syytä olla ja toisen niistä pitää olla liikuntaa.

tähän mennesä on toteutunut kyllä. lapset 13 ja 15.

En pidä itseäni "fiksun perheen" lapsena, äiti oli yksinhuoltaja/tavallinen duunari, isä alkoholisti. Erosivat kun aloitin koulun. Minulla on 3 sisarusta, vanhimman sisaruksen kaapit täynnä sm-tason kultamitaleja (liikunnallisesti lahjakas), toiseksi vanhin on erittäin taiteellinen, sitten on musikaalinen ja erittäin matemaattisesti lahjakas sisarus, ja sitten minä, musikaalisin. Musiikkiopistolla käynnin aloitin vasta 10 vuotiaana, omasta halustani. Lapsellasi voi olla mielenkiintoa aivan johonkin muuhun, joten ole se oikeasti fiksu vanhempi ja tue lastasi. Tuntuu typerältä ajatella vaikka vanhinta sisarustani soittamassa pakolla jotain soitinta heikolla menestyksellä, kun tietää mitä hän on nyt saavuttanut - oman mielenkiintonsa ansiosta

Itse en harrastanut mitään, puuhailin toki kaikenlaista, mutta itsekseni/kavereiden kanssa ilman harrastusstatusta. En tiedä fiksuudesta, mutta valmistun piakkoin lääkäriksi. Eli antakaa niiden lasten touhuta oman kiinnostuksen mukaan, kaikki ei tykkää liikunnasta Harrastuksena ja toiset ei välitä musiikista/taiteesta. Postimerkkeily, lukeminen ja askartelu on myös lapselle sopivaa vapaa-ajan puuhaa siinä missä nämä nykyaikana ihannoidut viralliset harrastuksetkin.

Varma keino saada lapsi vihaamaan esim liikuntaa/musiikkia, on harrastukseen pakottaminen. On toki hyvä kokeilla kaikenlaista, mutta pakko ei ole jatkaa.

Vierailija kirjoitti:

Olen yrittänyt saada 7v poikaani aloutramaan jonkin soittimen soiton. Ihan mikä vaan. Hän vaan ei halua. En ole pakottanut. Tuntuu vaan, että kaikkien fiksujen ja koulutettujen ihmisten lapset soittavat jotain. Niin oli minun lapsudessani ja näyttää olevan edellee. Itse olen soittanut 2 eri instrumenttia ja käynyt yli 15 vuotta soittotunneilla ja teoriatunneilla. En itse etityisemmin pitänyt soittoharrastuksesta, mutta kävin, koska se kuului vaan elämään. Nyt tuntuu, että jos poika ei ala soittamaan mitään, ei pääse muiden perhetuttavien lasten porukoihin ja leimaantuu.

Soittoharrastuksen ohella sinun olisi kannattanut opetella äidinkieltäsi!

Outo aloitus. Mun neljä lasta soittaa jotain soitinta, koska haluavat itse. Tai en voi tietysti olla varma parin nuoremman halun taustoista, ehkä he soittavat, koska ajattelevat sen jotenkin kuuluvan heidän hommiinsa (malli vanhemmilta sisaruksilta). Olen kyllä yrittänyt sanoa, että jokainen valitsee harrastuksensa itse. Sitä olen yrittänyt toitottaa, että joku urheiluharrastus olisi hyvä olla. Ja minusta voi harrastaa ilman seuraakin. Jos lapsi käy aktiivisesti talvella hiihtämässä ja kesällä pelaa vaikka futista kavereiden kanssa ja pyöräilee niin se riittää mulle harrastukseksi. Jos ap meinaa, että soittaminen on jotenkin intellektuellia niin yksinkertaisin tapa tappaa lapsen innostus hommaan kuin hommaan on pakottaminen

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni fiksuus näkyy käytöksessä.

Ei ammatissa tai harrastuksessa.

Samaa mieltä.

Soittoharrastus, jotta se olisi oikea harrastus = tuottaa mielihyvää, edellyttää musikaalisuutta ja halua musisoida. Ei sillä ole mitään tekemistä fiksuuden kanssa. Sulle soittaminen oli 15 vuoden ajan yhdentekevä suorite. Onko soittamisella tai musiikilla mitään merkitystä nykyarjessasi? Haluatko pojallesi saman kokemuksen vain siksi, että se tekisi perheestänne sinun mielestäsi fiksun? En usko. :)

Minun lapsuudessani monet kävivät pianotunneilla. Nykyään pari tällaista "fiksua muusikkotyttöä", kuten asiaa ajattelit, näyttää lähinnä halvalta Kim K:lta ja suoriutui juuri ja juuri lukiosta.

Itse en ole koskaan soittanut, enkä edes ymmärrä nuotteja. Puhun kuitenkin jo 18-vuotiaana viittä kieltä sujuvasti - se on minun fiksuuteni, enkä kuuna päivänä vaihtaisi sitä kykyyn ymmärtää nuotteja.

Ei kai sitä noin vain aloiteta? Meillä yksi lapsista pääsi musiikkiopistoon, eli oli pääsykokeessa ja läpäisi.  On nyt soittanut jo vuosia instrumenttia jonka itse valitsi. Toinen puolestaan ei läpäissyt pääsykoetta. Minusta musiikkiharrastuksen aloitattaminen on turhaa jos on totaalisen epämusikaalinen, kuten esimerkiksi itse olen. Siksikin nuo pääsykokeet on hyvä juttu.

Veikkaan että riippuu soittimestakin se "fiksun lapsen" soittoharrastus. Saisiko lapsesi esimerkiksi kasvattaa pitkän tukan ja alkaa treenaamaan viitossoinnuilla rock/hevibiisejä (ilman teoriaopintoja)?

Soittoharrastus on kallis. Siis yksityistunteineen, en tarkoita mitään kerhoja. 

Eli enemmän kuin fiksuuden mukaan luokittelisin varallisuuden mukaan. Ja onhan siinä jotain nousukkaiden nostetta. 

Ihan sama, vaikka lapsi olisi epämusikaalinen kuin ammuvainaa. 

Mun poika soittaa kitaraa huvikseen ja ka ollut koulussa aina yli 9 myös lukiossa ja pääsi sinne minne halusi pääsykokeitten kautta yliopistoon. Ei halunnu viulua vinguttaa eikä pianoa pimputtaa. Tuli karrikoidusti en tietenkään väheksy jälkimainittuja.

Toinen tekee musiikkiopiston loppututkinnon kohta mutta toinen ei ole tehnyt muuta kuin urheillut. Fiksuja ovat molemmat ja ka. pitkälle yli 9. Ei se soittaminen yksin fiksuksi tee tai perhettä "hienoksi"

Koen että meillä on fiksu perhe ollut. Liikuntaharrastukset ja kilpalajit olleet suvussa ja perheessä kylläkin harrastuksena. Kukaan ei soita kuin suutaan, osa kyllä itseasiassa hyvin :D

Meillä akateeminen perhe, lapsille opetettu pienestä asti kulttuuria, mukaan lukien musiikki. Molemmilla soittoharrastus. Pojalla sello, tytöllä sekä viulu että piano.

Kyllähän lapsen soittoharrastus aika tyypillinen harrastus perheissä, joissa vanhemmat ovat korkeasti koulutettuja ja kiinnostuneita lapsen koulunkäynnistä. Mutta ei se mikään must ole.

Ja se lapsen saaminen aloittamaan jonkin soittimen soittotunnit on lastenleikkiä siihen nähden, että saa lapsen jatkamaan soittotunteja 1-2 ensimmäistä vuotta ja harjoittelemaan kotonakin. Sen jälkeen jatko sujuu yleensä helpommin, kun lapsi huomaa itsekin edistyvänsä ja innostuu asiasta. Ei ole minusta järkeä yrittää ylipuhua lasta soittotunneille, jos hän ei itse niille halua, koska yleensä alku on joka tapauksessa hankalaa, vaikka lapsi olisi ihan itse tunneille halunnut.

Into soittoharrastukseen aloittamiseen syntyy yleensä sitä kautta, että kotona kuunnellaan paljon musiikkia, lauletaan paljon yhdessä ja mielellään soitetaankin. Ap, oletteko tehneet tätä?

Se on taas minusta puppua, että pitäisi olla erityisen musikaalinen oppiakseen soittamaan. Musikaalisuus ei ole ominaisuus, jota joko on tai ei ole, vaan ominaisuus, jota pystyy harjoituttamaan hyvin pitkälle. Meidänkin perheessä alunperin täysin epämusikaaliselta vaikuttanut lapsi suoritti loppujen lopuksi musiikkiopiston päättötodistuksen erinomaisin arvosanoin (no, säveltapailun MOT-tutkinnosta hän sai vain kiitettävän).

Minusta kannattaisi tukea lapsen omia kiinnostuksia jos sellaisia on?