Äiti alkoi huutamaan, kun annoin kukkakimpun ja toivotin hyvää äitienpäivää
Mun äiti suuttui, kun toivotin hyvät äitienpäivät ja annoin kukkakimppun ja äidin lemppari suklaalevyn sekä toin täytekakun, jonka olin konditoriasta käynyt ostamassa.
Huusi ettei häntä tarvi pakollisesti muistuttaa, että äitienpäivä on ihan turhaa paskaa ja kauppojen juhlaa.
200km päästä ajoin autolla äidin luokse, kun halusin yllättää. Äiti monesti voivotellut, kun niin harvoin käyn ja melkein ihan itkenyt puhelimessa tuota asiaa.
Kyllä se äiti sitten kahvit kuitenkin keitti, mutta jotenkin vaan vaivaannuttavissa tunnelmissa meni sekin kahvihetki.
Minä kyllä muistan äitiä myös ihan muutenkin, kuin vain pakollisesti äitienpäivänä, että ei tarttis kyllä raivota.
Hohhoijaa. Seuraavat tulevat äitienpäivät saavat olla minun osaltani tässä. En jaksa.
Kommentit (24)
Olen pahoillani. Äitisi on idiootti. Mutta onnittele itseäsi, olet huonosta äidistä huolematta ajattelevainen ja mukava ihminen.
Meillä taas vaimo veti herneet nenään kun annoin nimipäivänä keltaisia kukkia.Niitä kuulemma annetaan silloin jos on pettänyt.Ei vittu että sisälläni kiehui tuona hetkenä.No enpä enää koskaan anna sille kukkia.
Marttyyriäiti on minullakin, tämä vuosi on ensimmäinen kun en edes yritä. Laitoin aamulla teksiviestin jossa toivotin hyvää äitienpäivää, vielä ei ole vastausta kuulunut. Luultavasti istuu kotona katkeraa kiukkua täynnä eikä puhu minulle pariin viikkoon. Eli sama juttu joka vuosi, ihan minun muistamisistani riippumatta. Tänä vuonna ei edes tunnu niin pahalta, kun ei ole itse viikkotolkulla miettinyt että millä tuon naisen saisi iloiseksi, ja käyttänyt aikaa, rahaa ja energiaa, saadakseen vaan kuulla miten hirveä tytär on, ja kuinka häntä ei koskaan arvosteta.
Onko äidilläsi mielenterveysongelmia? Ei tuo kuulosta ihan normaalin ihmisen jutulta.
Meidän äiti teki samoin.
Tuhahti nokkaansa ja lähti polkua pitkin kohti aittaa hymisten mennessään :(
kiittämätönbaska kirjoitti:
Meillä taas vaimo veti herneet nenään kun annoin nimipäivänä keltaisia kukkia.Niitä kuulemma annetaan silloin jos on pettänyt.Ei vittu että sisälläni kiehui tuona hetkenä.No enpä enää koskaan anna sille kukkia.
:DD
Äidilläkin on oikeus välillä raivota ja näyttää ne vähemmän mieluisat puolensa, äidin ei aina tarvitse olla lempeä, nöyrä, rakastava pyhimys itsekkäille kakaroilleen. Jos lapset ei sitä kestä ja jättävät, niin edestänsäpä löytävät jossain vaiheessa. hah.
jeps.. sama.. ja sitten jos ei muista, niin sillon se jaksaa niin uhriutua "yhyyy kun häntä ei kukaan muista"... v*ttu kun mikään ei kelpaa...
Luulen, että monien äitien mielestä "erityinen äitienpäivä " on merkityksetön ja vaivaannuttaa. Varsinkin vanhemman polven äitejä. Itse tunnustaudun heihin, jotka ei pidä huomionosoituksista eikä varta vasten tehdyistä "päivistä " vaikka äiti olen ja myös mummi. Mielestäni "muistamispäivä " voi olla mikä päivä tahansa ja mieluummin niin. Jokainen päivä voi olla äitienpäivä ja yllätys on mukava ele milloin vaan. Rutiinit ja rituaalit out.
Tosi kurja tilanne, ettekö päässeet ollenkaan yli äidin hermojen menetyksestä? Mullakaanei mene aina yksiin äidin kanssa, mutta on sen ikäinen ja kuntoinen että yritän aina erota sovussa.
Munkaan äiti ei tykkää mistään ylläreistä. Ei sitten yhtään. Haluaa että käynnit on sovittu etukäteen ja aikataulutettu. Hän ikäänkuin hallitsee tilannetta silloin. On siivottu tiptop vaikka muutenkin on aina siistiä, on miettinyt tarjottavat huolella. Äiti on seitsemänkymppinen eikä arjessa laittaudu, mutta kun tietää että olemme tulossa on meikattu ja hiukset hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että monien äitien mielestä "erityinen äitienpäivä " on merkityksetön ja vaivaannuttaa. Varsinkin vanhemman polven äitejä. Itse tunnustaudun heihin, jotka ei pidä huomionosoituksista eikä varta vasten tehdyistä "päivistä " vaikka äiti olen ja myös mummi. Mielestäni "muistamispäivä " voi olla mikä päivä tahansa ja mieluummin niin. Jokainen päivä voi olla äitienpäivä ja yllätys on mukava ele milloin vaan. Rutiinit ja rituaalit out.
Aika rajoittunut ja vakava suhtautuminen maailmaan?
Vierailija kirjoitti:
Äidilläkin on oikeus välillä raivota ja näyttää ne vähemmän mieluisat puolensa, äidin ei aina tarvitse olla lempeä, nöyrä, rakastava pyhimys itsekkäille kakaroilleen. Jos lapset ei sitä kestä ja jättävät, niin edestänsäpä löytävät jossain vaiheessa. hah.
Ai, AP:n äitikin on täällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen, että monien äitien mielestä "erityinen äitienpäivä " on merkityksetön ja vaivaannuttaa. Varsinkin vanhemman polven äitejä. Itse tunnustaudun heihin, jotka ei pidä huomionosoituksista eikä varta vasten tehdyistä "päivistä " vaikka äiti olen ja myös mummi. Mielestäni "muistamispäivä " voi olla mikä päivä tahansa ja mieluummin niin. Jokainen päivä voi olla äitienpäivä ja yllätys on mukava ele milloin vaan. Rutiinit ja rituaalit out.
Aika rajoittunut ja vakava suhtautuminen maailmaan?
En ole se kenelle kysymyksen osoitat, mutta ymmärrän häntä hyvin. Mun jo edesmennyt isäni ei tykännyt yhtään isänpäivästä vaan se oli hänen mielestään yksi kauppiaiden keksimä turhake. Ja mielipiteestään huolimatta hän oli loistava faija ihan siinä arjessa ja otti lapsuuden tarha-askartelut ihan normisti vastaan.
Nuorempi sukupolvi suhtautuu äitien ja isänpäivään annettuna, näin on aina ollut. Vanhemmilla on kritiikkiäkin asioiden suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani. Äitisi on idiootti. Mutta onnittele itseäsi, olet huonosta äidistä huolematta ajattelevainen ja mukava ihminen.
mistäs sinä sen tiedät? Taas näitä kommentteja.
kiittämätönbaska kirjoitti:
Meillä taas vaimo veti herneet nenään kun annoin nimipäivänä keltaisia kukkia.Niitä kuulemma annetaan silloin jos on pettänyt.Ei vittu että sisälläni kiehui tuona hetkenä.No enpä enää koskaan anna sille kukkia.
Voi apua, itse olisin ilahtunut mistä tahansa kukista. Tästä tuli mieleen että kun mulla oli hääkimpussa valkoisten kukkien lisäksi keltaisia, niin eräs vieras tokaisi että keltainen on mustasukkaisuuden väri :D Siis mitä ihmeen väliä joillain kukkien värillä??
Äitienpäivä, isäinpäivä, ystävänpäivä voi olla mikä päivä tahansa. Tosiaan, kauppiaitten hyödyn vuoksi tehtailtu nuokin päivät.
Tiedän ihmistyypin.... Mikään mitä teet, ei ole koskaan hyvin. Tarpeeksi kun tuota kuuntelee, niin ei jaksa enää edes loukkaantua.