Jos haluaisi tulla jätetyksi rauhaan, niin oikeasti tuleekin hylätyksi?

Äidit (jotkut) käyttävät tuota metodia lapsiinsa. Eilenkin täällä oli ketju, jossa ap ei ollut 16:na äitiysvuotenaan voinut viettää omaa äitienpäivää lastensa ja miehensä kanssa, koska hänen äitinsä vaati, että juhla vietetään hänen luonaan.
Olen kasvanut vähän samalla lailla "oirehtivan" äidin kanssa, eli että sokea muiden tarpeille ja heikko persoona jollain lailla.
Niin tällaiset äidit voivat olla tosi hanakoita "kasvattamaan" lapsiaan. Kaikkeen on jokin neuvo, eikä sen noudattamista kysellä, eikä ne neuvot useinkaan toimi juuri sinulla, koska äitisi ei ole sinä, mutta ei itse ymmärrä sitä.
Mutta lapsi ei voi toivoa että hänet jätettäisiin rauhaan ja käyttäytyä sen mukaan, sillä siitä seuraisikin hylkääminen pienellekin lapselle. Eikö jotkut (narsistiset?) vanhemmat käytä kasvatusmetodinaan emotionaalisella hylkäämisellä uhittelua? Niin heille itselleenkin on varmaan tehty.
Tästä seuraa se, ettei ihminen opi osaamaan vaatia saada olla edes rauhassa silloin, kun hänen rajojensa yli kävellään. Siitä ei seuraa mitään hyvää (saat vahvistettua omat rajasi ja oikeutta ihmisyydellesi), vaan se, että sinut hylätään, ja siitä saisit vieläpä (täysin väärin) syyttää itseäsi. Ja ainakin meillä tämä tapahtui vielä saatesanoilla "älä ihmettele, jos kukaan ei sinusta tykkää". Tai siis olisi tapahtunut, jos en olisi sitten suostunut siihen, mitä muut (=äiti) halusi, koska oikeasti uskoin, että olen vain sopeutumaton jos en suostu.

Aika paljonvaikeuksia nyt aikuisena (ja äitinä) sitten saada tarvitsemiaan asioita, rauhaa, tilaa, kohtelua, joka itselle sopii jne.