Poikaystävä syö aivan eri ruokia kuin minä
Itselleen hän ostaa nakkeja, kalapuikkoja, lohkoperunoita, ranskiksia sekä muita halpoja eineksiä ja pakasteita. Minulle hän hakee kalatiskiltä kirjolohta ja nieriää, joiden lisäksi tekee muusin uusista perunoista ja parsakaalista. Hän tekee päivittäin kasvispaistoksia, kalasalaatteja, hummusta ja kaikenlaista tuoretta mistä tykkään, mutta syö itse vain eineksiä.
Hän haluaa tehdä ruoat itse, etten joudu "vaivautumaan" ja tuo valmiin ruoka-annoksen sitten eteeni (sekä tiskaa aina itse). Olen kehottanut häntä ostamaan itselleenkin laadukasta ja hyvää ruokaa, mutta hän haluaa kuulemma säästää oman syömisensä kohdalla. Olen myös sanonut, että söisi samaa ruokaa kuin minä, mutta toteaa vain että ne on minulle tehty.
Kysyin äsken häneltä, miksi syö itse surkeaa ruokaa ja valmistaa minulle paljon parempaa. Vastasi, että koska oot prinsessa.
kähän häntä vaivaa? Mistään alkurakastumisesta ei ole käsittääkseni kyse, enkä ole tietääkseni vakavasti sairas tai muuta.
Kommentit (26)
Se saa jotain sairasta tyydytystä tuosta.
En minäkään syö samaa ruokaa kuin vaimo. Vaimo on lähes kasvissyöjä ja minä olen enemmän makkaraperunamies. Emme ole tehneet asiasta turhaa ongelmaa.
Siis ei kuulosta nyt ollenkaan normaalilta. Lähinnä siltä ettei arvosta itseään vaan rankaisee itseään jostain. Ihan kuin ei ansaitsisi hyvää ja ravitsevaa ruokaa.
Tuo kääntyy ap jossain kohtaa sinua vastaan. "Minä täällä kannan sulle kalliit ruuat pöytään ja olen kituuttanut paskalla ruualla vain koska halusin miellyttää omaa prinsessaani!!"
Vaikuttaa olevan syvästi rakastunut sinuun. Tajuatko, että hän todella luopuu jostakin, jotta SINÄ saat herkkuja ja terveellistä ruokaa. Hän tekee sen SINUN takiasi. Ja kehtaat epäillä, että jotakin on vialla. Hyi helkkari...
Kerro, että voit syödä vaikka jotain edullisempaa kalaa, jotta saatte molemmat samaa ruokaa. Kylkeen perunamuussia ja vaikka porkkanoita provencale ja coleslawta. Taatusti hyvää, terveellistä ja edullista, kun ne tekee oikein. :)
Ai, etkö ehkä pidäkään tästä ajatuksesta? Minä tuona nuorena miehenä lähtisin nopeasti suhteesta, jollei neiti voi tehdä mitään toisen eteen. :(
Aloittaja menee sinne kauppaan jatkossa ja tekee ne ruoat. Mitä helvettiä sä oikein kuvittelet?
Nduddud kirjoitti:
Vaikuttaa olevan syvästi rakastunut sinuun. Tajuatko, että hän todella luopuu jostakin, jotta SINÄ saat herkkuja ja terveellistä ruokaa. Hän tekee sen SINUN takiasi. Ja kehtaat epäillä, että jotakin on vialla. Hyi helkkari...
Kerro, että voit syödä vaikka jotain edullisempaa kalaa, jotta saatte molemmat samaa ruokaa. Kylkeen perunamuussia ja vaikka porkkanoita provencale ja coleslawta. Taatusti hyvää, terveellistä ja edullista, kun ne tekee oikein. :)
Ai, etkö ehkä pidäkään tästä ajatuksesta? Minä tuona nuorena miehenä lähtisin nopeasti suhteesta, jollei neiti voi tehdä mitään toisen eteen. :(
Ihan hauska kommentti, ja olen monesti ehdottanut poikaystävälle noin:D Olen myös sanonut, että voisin minäkin joskus kokata ja käydä kauppassa. Hän haluaa kuulemma hoitaa kaiken itse. Arvostan häntä, vaikkakin asia on mielestäni vähän kummallinen.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Feeder.
Feeder kyllä syöttäisi ennemmin tuota paskaruokaa, jota ap:n mies itsekin syö.
Mä en usko aloituksen olevan totta. Ei tuollaisia miehiä ole olemassa.
Vierailija kirjoitti:
Oletteko minkä ikäisiä?
Päälle parikymppisiä, poikaystävä pari vuotta vanhempi.
Ap
Selvä marttyyri. Kohta se syyllistäminen alkaa...
Ihan keksitty avaus. Uusista perunoista ei voi tehdä muusia, sen tietää kaikki, jotka vähänkin ruokaa laittaa.
Vierailija kirjoitti:
Mä en usko aloituksen olevan totta. Ei tuollaisia miehiä ole olemassa.
Aika kummallista mustakin. Ei kuulemma ennen mua ole halunnut edes tehdä ruokaa tai hemmotella ketään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Ihan keksitty avaus. Uusista perunoista ei voi tehdä muusia, sen tietää kaikki, jotka vähänkin ruokaa laittaa.
Aika helposti ne muussaantui, kuten parsakaalikin:D
Ap
Osta itse ruokasi.