Onko täällä muka sellaisia, joilla oikeesti asiat olisi hyvin, kuten ehjä perhe, koulutus, työ

Kuulostaa jotenkin mustavalkoiselta. Minulla itselläni on ollut mielenterveysongelmia nuorena paljon. Tällä hetkellä minulla on kuitenkin pieni koulutus ja olen töissä. Käytän alkoholia ja muita päihteitä runsaasti, mutta se ei ole ainakaan tähän asti haitannut elämää. Olen ajatellut ehkä opiskella lisääkin, mutta tällä hetkellä työ ja harrastukset riittävät. Kävisin mielelläni vanhempieni tai poikaystäväni vanhempien kanssa sunnuntaisin syömässä, mutta he asuvat tosi kaukana, joten käymme vaan poikaystäväni kanssa kahdestaan.

Pikkuporvarillinen shaiba on monella tavalla helpompaa ja mukavampaa kuin sinun valitsemasi tapa.

Se on niin, että kun alkaa olla tietynlaisen kaverin kanssa, siihen ympärille alkaa kerääntyä samanhenkisiä kuin itse ja tämä kaveri.

Siksi onkin tärkeää seurata, millaiseen kaveripiiriin omat lapset ajautuvat. Teini-iässä tähän on enää vaikeaa vaikuttaa. Myös asuinympäristö määrää paljon, millaisia kavereita sieltä saa. Erilaisia ympäristöjä ja erilaisia kaveripiirejä.

Voisi kärjistäen sanoa, että sittenhän on hyvä, että saat viettää haluamaasi elämää. 

Ei, opiskelut kesken, kaksi lasta, mies, molempien vanhemmilla okt:t ja hyvät tutkinnot. Toivottavasti meilläkin vielä joskus. Onneksi lapsilla kivat mummolat. Meillä molemmilla työpaikat, mutta ollaan laiskoja koulussa.

Elämänkoulu -90

Hmm. Minulla on gradu tekeillä, työpaikka jossa viihdyn ihan mukavasti, suloinen koira ja mies, joiden kanssa asutaan kerrostalokolmiossa. On ollut puhetta naimisiinmenosta ja asunnon ostamisesta. Kummallakaan ei mielenterveysongelmia. Mies käyttää harvoin alkoholia, minä n. 2-3 kertaa kk:ssa. Ystäviä on paljon, hekin eri aloilta: pankkialalta, kiinteistönvälityksestä, työttömiä, opiskelijoita ja perusduunareita.

Ulkomailla käydään kerran, pari vuodessa. Olen kasvanut ehjässä ydinperheessä. Vanhemmat sisarukset menestyneitä aloillaan.

Minusta me eletään ihan normaalia elämää, ja olen onnellinen näin.

Mulla on kaikki hienosti.

Ehjä perhe, molemmilla on hyvä koulutus ja töitä ihan hyvällä palkalla. Asutaan omassa talossa ja elämä on kaikin puolin hyvää. Koputtaa puuta ***

Ei elämä helppoa ole ollut. On ollut tosi koviakin vastoinkäymisiä ja kaikesta on selvitty. Tällä hetkellä kaikki on hyvin.

Hyvä elämä ei ole välttämättä mitään "pikkuporvarillista shaibaa". Musta on kivaa, kun on mahdollisuudet tehdä monenlaista: matkustaa, käydä ulkona syömässä, ostaa vaatteita ja muuta ilman, että tarttee pihistellä jne. Nyt suunnitellaan koko perheen voimin USA:n reissua - Route 66 teksi mieli ajaa läpi ja muitakin reittejä on, mitkä kiinnostais...

Mulle tuo sun tuttavapiirisi kuulostaa täysin oudolta. En ole ikinä tavannut tuollaisia ihmisiä. Mä kyllä sanoisin, että kyllä pikkuporvarillinen ( mun mielestä normaali) elämä on hyvää ja siihen kannattaa pyrkiä. Mä olen onnellinen - ja mun on vaikea kuvitella kuvailemasi kaltaista elämää ja tuttavapiiriä :O

Minulla on ollut jonkin verran mielenterveysongelmia, mutta onneksi olen tästä huolimatta onnistunut hankkimaan hyvän koulutuksen. Mies löytyi jo ekana opiskeluvuonna ja yhdessä ollaan oltu reilu 10 vuotta. Vakituisen työpaikan sain juuri äsken kuuden vuoden pätkäputken jälkeen ja tästä innostuneena uskaltauduttiin ostamaan omakotitalo. On tässä monia ikäviäkin asioita matkalla sattunut mutta nyt tilanne on aika optimi. Omassa kaveriporukassa on ehkä enemmän niitä joilla elämä on mennyt samaan malliin, mutta on siellä seassa niitäkin joilla kolhuja on tullut matkalla runsaammin. Alkoholin käyttö on tietääkseni kaikilla tutuilla hallinnassa enkä ainakaan ole tietoinen että kukaan vetäisi huumeita.

Meillä ja meidän kolmella nuorella aikuisella lapsella on kaikki perusasiat tosi hyvin, mutta kyllä elämässä on riittänyt vastoinkäymisiä siltikin yllin kyllin.  Monta vuotta putkeen oli niin täynnä kaikkea ikävää, sairauksia, kuolemaa, keskenmeno, oikeusjuttuja sun muuta stressaavaa, että tuntui ettei tälle ikinä tule loppua.

Minulla/meillä on kaikki hyvin. Enempää en voisi toivoa. Varmaan sitten ollaan pikkuporvarillisia.

Mulla kans toi sama kun ap:lla :(

Kasvoin lähiössä, vanhemmat eros kun mutsi dokas. Jouduin sijaisperheeseen Keski-Suomeen missä en viihtynyt.

Koulut jäi, lähiökaverit ja makee elämä vei mukanaan. Nyt oon 28, odotan pääsyä sairauseläkkeelle :( mt-kuntoutuja, kaks lasta huostassa.

Mut frendit on mun tuki ja turva ja mun sisko. Respect kaikille kellä ei kulta lusikkaa perseessä: kyl me selvitään hei!

Vierailija kirjoitti:

Mulla kans toi sama kun ap:lla :(

Kasvoin lähiössä, vanhemmat eros kun mutsi dokas. Jouduin sijaisperheeseen Keski-Suomeen missä en viihtynyt.

Koulut jäi, lähiökaverit ja makee elämä vei mukanaan. Nyt oon 28, odotan pääsyä sairauseläkkeelle :( mt-kuntoutuja, kaks lasta huostassa.

Mut frendit on mun tuki ja turva ja mun sisko. Respect kaikille kellä ei kulta lusikkaa perseessä: kyl me selvitään hei!

Lähiö ja makee elämä samassa lauseessa :D

Outo kaveriporukka sulla.

Mun aikuiset lapset on 25-35v eikä kenelläkään ole (ainakaan näkyviä) ongelmia. On koulutus, hyvä vakityö, ystäviä,  kumppani, lapsia, unelmia ja tulevaisuuden suunnitelmia, harrastuksia, kauniit kodit mutta ei mt ongelmia. Eikä heidän ystävilläkään.

Sama omassa elämässä ja ystäväpiirissä. Elämän haasteet ei ole masentaneet vaan saaneet yrittämään entistä enemmän. Eihän hyvä elämä tarkoita sitä että saa kaiken valmiina.

Kaikki ovat saaneet perhekeskeisen mallin kotoaan, tavataan perhettä ja ystäviä usein. Käyvät meillä kotona syömässä vähintään 1-2x kuukaudessa. Huomennakin pöydän ääressä 15 henkeä.

Keskiluokkaista shaibaa tai ei niin täyttä ihanaa elämää iloineen ja suruineen. Mieluummin näin.

Itse olen duunariperheestä, vanhempani viettivät juuri kultahäitään. Puoliso keskiluokkaisesta perheestä, hänenkin vanhemmat edelleen yhdessä.

Molemmilla on tutkinto ja työpaikka. Lapsi, pari koiraa ja omakotitalo, yksi sijoitusasuntokin löytyy velattomana. Elämmä tuikitavallista elämää ja harmaata, mutta turvallista arkea. Kerran vuodessa pariksi viikoksi etelään. Ei mitään pröystäilyä.

Oma kaveripiirisi on aika merkillistä, en tunne yhtään vastaavia omasta lähipiiristäni.

Ap, ootko Sörkasta tai Valkasta? Meil on varmaan yhteisii piirei

Kaksi kolmesta on. Ehjä perhe, koulutus - ei töitä.

Mulla on ollut noin puolet elämästäni vaikea masennus, olen siis 18. Jollain ihmeen kaupalla silti jaksan vielä käydä lukiossa ja mulla on myös tyttöystävä. Koen elämääni päivä, toisinaan minuuttikin kerrallaan ja yritän opetella elämään masennuksen kanssa. On vain tämä elämä ja näillä puitteilla siitä olisi selvittävä mahdollisimman hyvin. 

Me kai kuulutaan tähän. Ollaan 31v ja 39v, yhdessä oltu pitkälle yli kymmenen vuotta, molemmilla taskussa mieleinen tutkinto, miehellä vakiduuni ja minä olen nyt ihan tarkoituksellisesti kotiäitinä, ja koulutukseni on sellainen että töitä tulen saamaan. Terveet, fiksut, toivotut ja helposti saadut lapset 3v ja 5v, talous kunnossa, kiva koti, tukiverkostot, kaikilla harrastuksia ja kavereita oman luonteen ja tarpeen edellyttämällä tavalla. Ainoa asia elämässäni johon toivoisin muutosta on ylipainoni, mutta aika onnekkaana pidän meitä jos tuo on ainoa pulma :)

Mielenterveysongelmia kyllä oli nuorena ja varhaisaikuisuudessa, ja syömiskäyttäytyminen ei ole ihan tervettä edelleenkään. Mutta kenen elämä nyt ihan täydellistä olisi?

On työ, perhe, koti, auto, koira jne. Mutta riittää sairauksia, rahavaikeuksia, työssä väsymistä jne.

Minulla menee loistavasti. Myös lähisuvussa kaikilla on elämä mallillaan. On ehjät ydinperheet, koulutus, työpaikat, omistusasunnot, hyvin käyttäytyvät ja fiksut lapset, ei taloushuolia, ei mielenterveysongelmia. Elämä on onnellista ja täysipainoista, ei mitään shaibaa.