Lue keskustelun säännöt.
Onko täällä muka sellaisia, joilla oikeesti asiat olisi hyvin, kuten ehjä perhe, koulutus, työ
13.05.2017 |
Mun kaveriporukassa (20-30 v) kaikki on mielenterveysongelmaisia tai muuten sairaita, työttömiä, vailla koulutusta, alkkiksia, nistejä eikä kellään ole ollut perheitä. Moni ollut sijoitettuna ja laitoksessa.
Luulin että tää on ihan normi, mutta sitten tutustuin saman ikäiseen tyttöön, joka opiskelee, tekee töitä, harrastaa ja käy sunnuntaisin syömässä vanhempien tai poikakaverin vanhempien luona.
Hetken olin todella hämmentynyt ja vähän kateellinenkin hänelle. Sitten mietin etten kestäisi tollasta pikkuporvarillista shaibaa varmaan viikkoakaan.
Kommentit (27)
Olen kahden lapsen totaaliyksinhuoltaja ja vanhempani ovat kuolleet. Olen kuitenkin työssäkäyvä ja asiat ihan ok. Koulujakin on käyty. Ei ole valittamista. Lähipiirissä on paljon todellisia tai ainakin käytännön yksinhuoltajia parisuhteesta huolimatta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi kirjoittelette tänne ilkeitä kommentteja vaikka olette tyytyväisiä elämäänne?
Muuten on kaikki "täydellistä" paitsi että mun mies on vakavasti sairas, ei tiedetä selviääkö (syöpä).
On koulutus ja hyvä työpaikka, kaunis talo, ihanat lapset, iso suku johon hyvät välit, ystäviä. Kaikki olikin vähän liian hyvin tähän asti...
Pikkuporvarillista shaibaa?
Olen valmistumasta korkeakoulusta, tiedossa jatkoa tuttuun työpaikkaan, tapaan säännöllisesti sukulaisiani, harrastan moniakin asioita. Pikkuporvarillista shaibaa? Ei vaan tavallista elämää.
Vierailija kirjoitti:
Ap, ootko Sörkasta tai Valkasta? Meil on varmaan yhteisii piirei
Niihin piireihin ei ole pakko jumittua. Elämässä pääsee juuri sinne mihin haluaa.
Olen itse stadista, Kalliosta ja Sörkasta. Asunut siellä elämäni ensimmäiset 21v, koko perheeni ja sukuni myös. Köyhä duunariperhe. Silti kunnollisia, tunnollisia ja normaaleja yhtä alkoholisoitunutta setää lukuunottamatta.
Ympärillä koko kouluajan "ystäviä" jotka diilasivat tai käyttivät, tekivät pienempiä tai isompia rötöksiä. Iso osa haudassa jo. Mutta suurin osa mun ikäluokasta selvisi hyviin ammatteihin ja keskiluokkaiseen elämään. Välillä tehdään ekskursioita vanhoille kotinurkille muistelemaan lapsuutta ja kilttiä pultsariEikkaa joka pientä flindaa vastaan haki meille vinkkupullon Alkosta:)
Se oli silloin enkä kaipaa sitä enää. Olen näyttänyt itselleni mihin pystyn ja kykenen, toteuttanut unelmani
13
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla on ollut noin puolet elämästäni vaikea masennus, olen siis 18. Jollain ihmeen kaupalla silti jaksan vielä käydä lukiossa ja mulla on myös tyttöystävä. Koen elämääni päivä, toisinaan minuuttikin kerrallaan ja yritän opetella elämään masennuksen kanssa. On vain tämä elämä ja näillä puitteilla siitä olisi selvittävä mahdollisimman hyvin.
Sinulla on hieno asenne. Olet vahva ja rohkea.
Oma lapsuus ei nyt mitään ihan kultaista ollut ja äidin kanssa en mielellään tekemisissä hirveästi ole, mutta ihan sellanen perus ok kuitenkin.
Meillä on pari lasta, pitkähkö parisuhde takana, koulutettuja, mukavia ystäviä. Kenelläkään ei mitään suurempaa draamaa tai ongelmaa. Elämä tuntuu tosi hyvältä ja turvalliselta.