Onko vanhempina kellään kokemusta siitä, että vain pelaamisesta kiinnostunut poika saisi kumppanin?

Poikani muutti juuri yhteen tyttöystävänsä kanssa. Tindermäts 😏

En olisi huolissani kumppanin saamisesta vaan lapsesi elämänlaadusta. On elämän tuhlausta viettää se tietokoneella. Surullista jos lapsesi ei elä, koe, opi elämää.

Kyllä luonto hoitaa sen että pariutuminen alkaa jossain vaiheessa kiinnostaa mutta silti en pitäisi huoltasi täysin aiheettomana. Ihan oikeasti kannattaa jollain lailla rajoittaa pelaamista ja huolehtia että poika tekee muutakin. Aivoille ei ole hyväksi pelata aamusta iltaan ilman kunnon taukoja. Ulkoillakin pitää ja viettää edes jonkun verran aikaa muun perheen kanssa. Sosiaaliset taidot surkastuvat käytön puutteessa jos aina on vaan pelien äärellä. Jos elää näin vuodesta toiseen voi lopulta käydä niin että ei enää osaa olla ihmisten kanssa. Tulee araksi ottamaan kontaktia ja kokee olonsa epämukavaksi toisten seurassa. Silti pohjimmiltaan jokainen tai ainakin lähes jokainen tarvitsee toisten seuraa, kuka enemmän kuka vähemmän. Lopulta ei vaan enää osaa olla toisten kanssa vaikka haluaisi jos on vuosia elänyt lähes eristyksissä koneensa kanssa. Lapsihan ei vielä voi täysin eristäytyä koska jo koulunkäynti pakottaa ihmisten pariin mutta addiktoituminen pelimaailmaan on jo hyvässä vauhdissa ja voimistuu koko ajan jos sitä ei katkaista. Jossain vaiheessa voi sitten havahtua siihen ettei enää ole tekemisissä ihmisten kanssa muuten kuin ihan pakollisimmat asioiden hoitamiset. Oikeat kaverit on jossain vaiheessa jääneet ja voi tuntua vaikealta pitkän ajan kuluttua ottaa yhteyttä. Toisaalta on niin kiinni virtuaalimaailmassa ettei senkään ääreltä pystyisi enää oikein poistumaan. Vastakkaiseen sukupuoleen voi olla yhteydessä koneen välityksellä mutta kynnys tavata oikeasti voi olla jo niin korkea ettei uskalla sitä ylittää. Suurin osa ei varmaan ajaudu näin pitkälle mutta aina on kuitenkin niitä jotka salakavalasti syrjäyttävät ja menettävät kontaktin todelliseen maailmaan joten kyllä se on hyvä tiedostaa ajoissa.

Vierailija kirjoitti:

En olisi huolissani kumppanin saamisesta vaan lapsesi elämänlaadusta. On elämän tuhlausta viettää se tietokoneella. Surullista jos lapsesi ei elä, koe, opi elämää.

Oikea elämä on paskaa verrattuna peleihin

Olen ollut vuosia naimisissa pelialalla työskentelevän miehen kanssa. Sanoisin, että mahdollisuuksia on. ;) Pelit ovat ihan yhtä hyvä kiinnostuksenkohde kuin mikä muu tahansa, kunhan ei nyt ihan aamusta iltaan pelaa - ihan samalla tavalla kuin ei ole terveellistä potkia palloa tai lukea kirjaa tai soittaa pianoa 12 tuntia vuorokaudessa. Voisit kannustaa poikaa vaikka kokeilemaan koodaamista tai muuta pelien tekemiseen liittyvää, niin hän saisi toisenlaisenkin näkökulman peleihin kuin pelkän pelaamisen. Ko. taidoista voi vielä todella olla hyöytyä tulevaisuutta ajatellen. Nykyään näitä taitoja saatetaan oppia todella nuorena, joten siitä vain kokeilemaan. Ilmoita hänet vaikka lasten koodauskurssille tms. Jos koodaaminen ei kiinnosta, niin toki pelien tekemistä voi miettiä monesta muustakin näkökulmasta. Jos pojalla on taiteellista lahjakkuutta, niin hän saattaisi olla kiinnostunut kokeilemaan peliartin tekemistä.

Ei vanhempana, mutta sisarena kyllä. Teiniksi asti vain tietokonepeleistä kiinnostunut veljeni (joka tosin oli pakotettu harrastamaan muutakin) löysi opiskeluaikana rikkaamman sosiaalisen elämän ja on patikymppisestä lähtien ollut erittäin aktiivinen seuramies, harrastaa aktiivisesti musiikkia ja vajaa kolmekymppisenä sai puolisonsa kanssa ihanan tyttären. Nyt kouluikäinen lapsi ja veljeni pelaavat tietokonepelejä yhä, yhdessä ja erikseen, mutta heillä on rikas elämä josta se on vain osa.

Vierailija kirjoitti:

Eli jos 9-vuotiaana mieluiten pelaa ja kaikkeen muuhun kyllästyy suht pian, niin muuttuuko lapsi aikuisena tästä, vai onko naimisissa lopun ikäänsä tietokonepelien kanssa? Meillä ei ole Nintendo-pelikonsolia, mutta tietokonepelejä pelaava poika, jolla Nintendon käsikonsoli. Pelien laadulla tässä ei varmaan ole merkitystäkään.

En tiedä auttaisiko, jos opettaisi lapselle muutakin tekemistä, mutta en tiedä sitten mitä.

Kyllä lapsella pitäisi olla muutakin tekemistä. Pihaleikkejä, askartelua, leipomista, lukemista jne. Yhdessä olemista vanhempien kanssa ja kavereiden kanssa (toivottavasti niitä on?) Pari vuosikymmentä sitten ei edes ollut juuri mitään pelejä ja tietokoneita tavallisissa perheissä ja kyllä lapset tekemistä keksivät.

Sukulaispoika on start up yrittäjä tietotekniikan alalla, useammankin, ja just menossa naimisiin larppauspiireistä löytämänsä tosi kainiin mimmin kanssa.

Pelaaminenhan on urheilua ja kyllä urheilijoille aina naisia löytyy.

Harvoin lapset enää leikkii pitkään leluilla, pelit kuuluu lähes jokaisen lapsen elämään.

Vierailija kirjoitti:

En olisi huolissani kumppanin saamisesta vaan lapsesi elämänlaadusta. On elämän tuhlausta viettää se tietokoneella. Surullista jos lapsesi ei elä, koe, opi elämää.

Samaa mieltä. Pelaaminen on ihan kiva harrastus, jos se ei vie koko elämää, mutta aika helposti se vie. Harva nyt maanisesti potkii jalkapalloa tai heittää tikkaa koulupäivän jälkeen aamuyöhön asti mihin homma helposti lipeää ainakin teininä. En nyt olisi pariutumisesta niin huolissani kuin fyysisestä terveydestä ja mielenterveydestä. Oma poikani koukuttui peleihin 11-vuotiaana ja nyt 14-vuotiaana hänellä on aikarajoitin pelikoneellaan - mikään neuvottelu tai muu "lempeä linja" ei auttanut, pelaaminen muuttui elämäntarkoitukseksi. On oikeasti ihan tuubaa väittää, että lapsi opettelee tulevaisuuden kannalta tärkeitä atk-taitoja, kun tappaa virtuaalisesti toisia lasittunut katse silmissään tunnista toiseen eikä mikään muu enää lopulta kiinnosta.

Varmasti löytyy - kokemuksia on!

Itse olin ja olen edelleen mummonörtti ja pari avoliittoa takana! Näistä tyttö ja poika, jotka molemmat ovat aina pelanneet ja olleet tietokoneen ääressä vauvasta lähtien. Mitään raja-aikoja ei ole asetettu.

Molemmat opiskelevat yliopistossa tietotekniikkaa, tosin eri suuntautumisvaihtoehdot. Kummallakin on ollut suhteita ja molemmat seurustelevat tälläkin hetkellä, poika varsin vakavastikin (olivat äsken kahvilla).

Molemmat ovat aina olleet myös innokkaita lukijoita, ihan vanhanaikainen paperinen käyttöliittymä on ollut hyvä vaihtoehto. Samoin me kaikki käymme uimassa ja pyöräilemässä sekä syksyllä intohimoisesti sienestämässä. Tyttö on myös  taiteellisesti lahjakas ja poika kehittelee nyt itse pelejä.

Kaikki tämä ilman pakkoa, nillitystä ja vain heidän omia taipumuksiaan kehittäen ja ruokkien.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eli jos 9-vuotiaana mieluiten pelaa ja kaikkeen muuhun kyllästyy suht pian, niin muuttuuko lapsi aikuisena tästä, vai onko naimisissa lopun ikäänsä tietokonepelien kanssa? Meillä ei ole Nintendo-pelikonsolia, mutta tietokonepelejä pelaava poika, jolla Nintendon käsikonsoli. Pelien laadulla tässä ei varmaan ole merkitystäkään.

En tiedä auttaisiko, jos opettaisi lapselle muutakin tekemistä, mutta en tiedä sitten mitä.

Kyllä lapsella pitäisi olla muutakin tekemistä. Pihaleikkejä, askartelua, leipomista, lukemista jne. Yhdessä olemista vanhempien kanssa ja kavereiden kanssa (toivottavasti niitä on?) Pari vuosikymmentä sitten ei edes ollut juuri mitään pelejä ja tietokoneita tavallisissa perheissä ja kyllä lapset tekemistä keksivät.

pari vuosikymmentä sitten oli melkein joka kodissa tietokone peleineen tai muu pelimasiina ja jopa 30 v sitten monessa. Nykyajan nelikymppiset on kasvaneet pelien maailmassa - ainakin pojat pelasivat melkein kaikki.

Olet huolissasi 9-vuotiaasta? 9??? Olin varma, että kyseessä olisi joku 29-vuotias poika. Itse olin 9-vuotiaana aina tallilla koko ajan, eikä siellä poikia ollut koskaan. Kotona pidin netissä virtuaalitallia eli koodailin. Kuitenkin ihan yliopistoon menin ja mieheni löysin sieltä 20-vuotiaana. 9-vuotias on lapsi!!!

T. Nainen 29v

Mä olen nainen ja musiikkiaddikti, myöskin tietokonepelit on kiinnostanu taaperosta asti.

Eipä oo seuran puutetta ollu ikinä, osa itsekin pelaajia :)