Pyydän kommentteja! Suostunko kosintaan vai en?
Muutama vuosi sitten kysyin täältä neuvoa erääseen elämäntilanteeseen, kun en nähnyt metsää puilta. Ja sain paljon todella hyviä vastauksia, joista oli oikeasti apua! Kyllä se aina auttaa, kun kysyy mielipidettä ulkopuolisilta ihmisiltä, usein itse on liian lähellä. Eli nyt käännyn jälleen puoleenne, ja luotan suureen viisauteenne!
Olin monta vuotta naimisissa elämäni rakkauden kanssa. Hän oli silmissäni maailman komein ja ihanin mies. Hänestä tuli lasteni isä, ja olimme onnellisia monta vuotta. Ja vielä vuosienkin jälkeen sydämessäni läikähti, kun näin hänet. Ajattelin aina, että "vau, toi mies on upea, ja se on mun!" :) Valitettavasti elämä joskus yllättää ikävästi.. Mutta edelleen tuo suhde ja tuo mies on se johon vertaan muita.
Vietin pari vuotta uutta sinkkuelämää ihan tyytyväisenä. Sitten vähän puskista astui elämääni mies, joka oli pitkään ensin hyvä kaveri, mutta siitä kehkeytyi sitten muutakin vähän vahingossa. Meillä on aina hauskaa yhdessä, käydään tekemässä kaikkea kivaa, käydään baarissa, lasten kanssa touhuamassa, lenkillä jne. Seksikin on loistavaa. Hän on korviaan myöten rakastunut minuun, mutta minä en häneen.. Tykkään hänestä tosi paljon, ja ystävänä rakastankin paljon.. mutta jotain puuttuu.. Siis kaikki muu klikkaa, mutta en saa hänestä samaa fiilistä kuin tuosta elämäni rakkaudesta. On häntä aina kiva nähdä, mutta en mä koskaan ajattele että "vau, mä olen juuri tuon kanssa". Tämä mies on kuitenkin todella kiltti, kohtelee minua todella hyvin, on huomaavainen, hauska, huumorintajuinen, luotettava, hellä, uskollinen jne.. luonteeltaan melkein kaikkea mitä voi toivoa. Miinusta siitä, että hän on aika ailahtelevainen, en oikein osaa siihen suhtautua. Ei sano koskaan minulle mitään pahaa tms, mutta hänen epävarmuus meidän suhteesta heijastuu käytökseen. Ja itse en jaksa mitään mustasukkaisuutta ja kiukuttelua yms draamaa, kun suhde tuon elämäni rakkauden kanssa oli tosi mutkaton.
Tämä mies tekisi eteeni ihan kaiken. Ja nyt hän on kosinut minua. Tiedän, että elämä olisi varmasti mukavaa niin.. mutta mutta.. No, todella monet haluaa juuri sitä mitä minulla on, suhdetta jossa kohdellaan hyvin, on hauskaa, voi olla oma itsensä jne. Minua pidetään kuin kukkaa kämmenellä. Silti joku kaihertaa. Mietin että ne asiat jotka nyt ärsyttää vähän, voivat ärsyttää tulevaisuudessa paljon. Riittääkö "pelkkä" rakkaus ja kiintymys ja ystävyys.. vai pitääkö mun saada vielä se huikea jalat alta rakastumisen tunne? Tämä mies voisi tarjota mulle todella paljon. Mutta voinko mä tarjota läheskään samaa hänelle? Hän siis tietää nämä mun pohdiskelemat asiat, ja silti rakastaa ja hyväksyy.. ei edes kuvittele että olisin rakastunut, tosin toki toivoo että rakastun. Mutta mä tiedän itseni.. tiedän heti rakastunko vaiko enkö. Tämä mies jaksaisi varmasti rakastaa minua elämänsä loppuun saakka, pitäisi musta hyvää huolta yms. Minulla on nyt se jota monet ei löydä koskaan.. valitanko turhasta vai pitääkö mun kuunnella sitä pientä ääntä mun sisällä, joka sanoo ettei tämä riitä?
Tuntuu että ihan sama mitä päätän, siitä tulee kuitenkin minulle ongelmia.. ja sitä myötä myös toiselle. Joo, voisihan sitä vaan seurustella ilman tulevaisuudensuunnitelmia, mutta itselleni tulee se olo että minä vaan tässä odottelen omaa päätöstäni, enkä halua toista ns. vedättää sillä aikaa. Kokemukset ja hyvät, asialliset neuvot olisivat tarpeen.