Hankitteko kaikki vauvatavarat jo rv25 mennessä?
Tuli mieleen odotuspuolen keskustelusta. Kun joulukuussa saavilla on jo melkein kaikki tavarat hankittuna ja laitettuna tulevaa vauvaa varten. Itsellä esikoista odottaessa ei ollut vielä edes ajateltuna tuossa vaiheessa onko kaikki jo valmiina tai saati, mitä edes tarvitsisin. ja nyt toista odottaessa pitää varmaan tarvittavat hankkia matkalla synnärille tai sieltä tullessa;) Tuntuu, että laskettuun on kumminkin vielä niin pitkä aika.
Kommentit (12)
olisihan ne ehtinyt synnytyksen jälkeenkin, jos olisi ollut tarvis.
Ihan loppuvaiheessa ostettiin pinnasänky. Esikoisen kohdalla äitiyspakkaus tuli jossain vaiheessa, varmaan ensimmäisenä. Vaipatkin mies osti, kun olin sairaalassa miehen kanssa. En halunnut ostaa niitäkään etukäteen, kun en tiennyt minkä kokoinen on tulossa.
kun oltiin vaunuja katselemassa kolme viikkoa ennen laskettua aikaa! Oikeasti ne muijat meinasivat repiä verkkarinsa. Mentiin toiseen liikkeeseen ja noudettiin vaunut matkalla sairaalasta kotiin. Muutenkin ajateltiin, että ei niitä vaunuja nyt välttämättä ihan ekalla viikolla tarvii...
Oikeasti olen sitä mieltä, että monet oikein lietsoo sitä ostamismeininkiä tyyliin " jos olet kunnon äiti, hankit nämä superkalliit vehkeet puoli vuotta ennen synnytystä" .
Viikon-pari ennen laskettua aikaa olen laitellut niitä esille, pessyt ym.
Odotan esikoista ja laskettu aika tammikuun alussa. Meillä ei ole vielä mitään hommattuna, tuntuu että onhan tässä vielä monta kuukautta aikaa. Meillä on suunnitelmissa tehdä pikkuremppaakin vielä, just puhuin että pitää soittaa timpurille ensi viikolla.
Eikös siinä äitiyspakkauksessa tule jo aika lailla vaatteita, loput mitä vaatteista tarvitsee ehtii varmaan muutamalla kauppareissulla tehdä.
Toki vaunut ja turvakaukalot pitää hommata, pitäisi jaksata raahautua kehä kolmosen varteen niihin kauppoihin.
Vaunut hankittiin kun esikoinen oli jo kaksi viikkoa vanha, kuopukselle ei laitettu paljon mitään valmiiksi kun henkiin jäänti oli kiikun kaakun... Ehtii sitä vaatteita ym. hankkia kun lapsi on syntynyt.
Ja me saatiin ainakin lahjaksi paljon vauvan vaatteita, kun vauva oli syntynyt. Rattaat kerkeää hommaamaan vaikka synnytyksen jälkeenkin, itse hankin ihan viimeisillä viikoilla. Mun mielestä tuo on turhaa hysteriaa hankkia kaikkea jo ihan alussa.
Mulla oli määrätty päivä synnytyksen käynnistykseen (odotin kaksosia) ja laitokselle lähtiessäni esim. lastenhuone oli sekaisin/liki tyhjä.. Sairaalassa meni pari viikkoa.. =( Sinä aikana siskoni oli sisustanut huoneen kuntoon, tilatut vaunut olivat tulleet yms.. Mulla ei olisi edes kyllä tietotaito riittänyt moiseen hommaan.. Lapsettomana ja menevänä ihmisenä en ollut koskaan edes suonut ajatusta sille, minkälaisen varustearsenaalin pienet vauvat tarvitsevat. =)
ja silloin oli hommattuna vain muutamia vaatteita. Eräs kaukaisempi tuttu sitten kyselikin että eikö teillä nyt tullut hirmu hoppu kaukalon ja muiden tavaroiden kanssa, että on sitten vauvalla valmiina.
Eipä tullut, vauvahan luonnollisesti oli sinne laskettuun aikaan ja ylikin sairaalassa.
Toinen syntyy tammikuussa ja tuossa rv 35 tienoilla ajttelin ruveta laittelemaan paikat valmiiksi, oli vauva mahassa tai sairaalassa.
Vaunut ja kaukalon ostin kuukausi ennen laskettua aikaa. Esikoista odottaessa ei edes välttämättä tiedä mitä tarvitsee, joten turha hamstrata kaikkea mahdollista etukäteen.
Itselläni jäi moni hankinta ihan viime tippaan, jotain tutteja tms. haettiin kotimatkalla synnäriltä.