Tiedättekö miksi olen ns. "morbidly obese"?

En osaa neuvoa, mistä saisit apua, mutta halusin vain sanoa että olet jo ottanut ensimmäisen askeleen! Halauksia täältä ja kovasti voimia!

Vierailija kirjoitti:

En osaa neuvoa, mistä saisit apua, mutta halusin vain sanoa että olet jo ottanut ensimmäisen askeleen! Halauksia täältä ja kovasti voimia!

Kiitos myötätunnosta.

Onkohan mahdollista jotenkin setviä tätä mun ongelmaa itse? Onko joku muu huomannut olevansa samankaltaisessa tilanteessa?

No kai sä nyt sitten vihdoin laihdutat?

Surullista. Kelan tukema terapia voisi olla hyvä.

kunnallisella voi käydä ilmaiseksi, on psyk sairaanhoitajaa ja psykologia

psykoterapiaan voi saada tukirahaa

En itse ole ylipainoinen tällä hetkellä mutta ymmärrän sinua. Käytän itse aina peittäviä ja säkkimäisiä vaatteita, sekä huononnan ryhtiäni koska en halua vastakkaisen sukupuolen huomiota. Väkivallasta johtuen.

Tajusinpa muuten tässä sen, että aina kun olen ollut ihastunut ja saanut siihen vastakaikua, olen saanut ahmimiskohtauksia. Olenkin sitä ihmetellyt, että muut kertoo miten ihastuminen vie ruokahalun, mulla käy just päinvastoin. Mun tekee mieli vaan syödä koko ajan. Ja sehän taas sitten johtuu just tästä, että alitajuisesti pelkään -- syön jotta lihoisin ja saisin enemmän suojamuuria koska näköjään se ei ole vielä riittävä kun joku osoittaa kiinnostusta. :( 

Ja vaikka olen ollut ylipainoinen, miehet on silti olleet kiinnostuneita. Vasta nyt, näissä kiloissa, olen saanut "olla rauhassa". Varmaan siinä on osasyy sille, miksi olen päätynyt näinkin suureen kilomäärään. 

Toki tässä on muutakin taustalla; suunnatonta stressiä, loppuunpalamista, jojoilua joka on rikkonut mun aineenvaihdunnan, unettomuutta, masennusta, pari fyysistä sairautta jne jotka kaikki tekee sen että paino ei meinaa pudota vaikka tekisin mitä. 

t. ap

Vierailija kirjoitti:

Viimeiset 15 vuotta mä olen kamppaillut koko ajan lisääntyvän painoni kanssa. Olen kokeillut kaikki mahdolliset dieetit ja konstit, enkä ole onnistunut koskaan. Painoa on tullut vain lisää.

Nyt olen jo niin lihava, että kävin kuoleman porteilla painoni takia ja sitä kautta myös päädyin lopulta ravitsemusterapeutille.

Vihdoin tiedän syyn tälle kaikelle.

Mun ylipaino on ollut mun suojamuuri. Suojamuuri sille, ettei kukaan kiinnitä muhun huomiota eikä siten myöskään satuta.

Kaikki juontaa juurensa lapsuuteeni ja äitisuhteeseeni. Varmaan myös isäsuhteeseeni. Äitini oli pelottava, myös väkivaltainen, enkä ikinä saanut häneltä sitä kokemusta että olisin rakastettu ja arvokas. (En myöskään isältäni. En muista että minua olisi ikinä halattu, pidetty sylissä saati sanottu että minua rakastetaan.)

Kun kasvoin, hain rakkautta ja hyväksyntää vastakkaiselta sukupuolelta. Jokainen varmaan arvaa, että se puolestaan johtaa huonoihin ihmissuhteisiin. Parisuhteeni ovat olleet äärimmäisen väkivaltaisia (minua kohtaan), minua on käytetty kaikin mahdollisin tavoin hyväksi, minua on petetty, minua on loukattu, alistettu, pahoinpidelty, uhattu, peloteltu, kiusattu. Ja ihan vain siksi, että olen suorastaan janonnut rakkautta ja hyväksyntää.

Lopulta näin ettei miessuhteeni olleet normaaleja, ja olenkin siitä saakka ollut sinkku. Ja siitä hetkestä alkoi lihominen. Ollessani normaalipainoinen, miehet lähestyivät minua, kehuivat kauniiksi jne. Mutta mitä enemmän painoin, sen varmemmin sain olla rauhassa, eli turvassa. Nyt kun olen sairalloisen ylipainoinen, kukaan ei edes katso minua millään silmällä.

Ja silti, kaiken tämän keskellä, olen edelleen kaivannut sitä rakkautta, sitä tunnetta että minäkin olen arvokas ja tärkeä. Todella ristiriitaista. Haluan kokea romanttisen rakkauden, mutta pelkään sitä niin paljon että olen lihottanut itseni tämän kokoiseksi. Tämän takia en ole ikinä onnistunut laihduttamaan, sillä alitajuisesti olen estänyt sen itseltäni aina jollain tavalla.

En ole siis lihava siksi, että olisin laiska, mukavuudenhaluinen, syöppö tai ahne. Olen lihava siksi, että en koe olevani rakkauden arvoinen ja pelkään, että taas löydän itseni huonosta suhteesta. Mikäpä pitäisi miehet paremmin loitolla, kuin rumuus. Siinä mun suojamuuri ja selitys näille kiloille.

Vielä kun joku kertoisi, miten pääsen tästä kaikesta yli. En halua olla lihava, enkä oikeastaan haluaisi pelätä myöskään parisuhteita. Psykoterapia voisi olla ratkaisu, mutta mulla ei ole siihen varaa. Osaako joku neuvoa, mikä voisi auttaa että voisin elää edes loppuelämäni onnellisena, ilman tätä kauheaa fyysistä ja psyykkistä painolastia?

Aloita ENE-dieetti, VLCD-tuotteita + 40g proteiinia päivässä. Minulla tippunut 2kk aikana 25kg. Mielettömän hyvä olo. Mikään muu ei auttanut ennen tätä.

Ruokia saa halvalla www.hyvinvoinnin.fi. Syö 5-6 pussia päivässä.

Aloita ENE-dieetti, VLCD-tuotteita + 40g proteiinia päivässä. Minulla tippunut 2kk aikana 25kg. Mielettömän hyvä olo. Mikään muu ei auttanut ennen tätä.

Ruokia saa halvalla www.hyvinvoinnin.fi. Syö 5-6 pussia päivässä.

Korjaan, 20g proteiinia päivässä (~80g tonnikalaa tms.)

Kannattaa omassa mielessä pohtia noita asioita ja muuttaa omat käyttaytymistyylit

Olen kokeillut useampaakin ene-dieettiä, mutta ne saavat mut vain lopulta ahmimaan. Joten en uskalla niitä enää kokeilla. Luulen, että mulle paras olisi vaan opetella syömään alusta lähtien normaalisti ja opetella myös normaali suhtautuminen ruokaan. Päästä yli siitä ajatuksesta, että tarvitsen näitä kiloja suojaamaan itseäni. 

Vierailija kirjoitti:

Olen kokeillut useampaakin ene-dieettiä, mutta ne saavat mut vain lopulta ahmimaan. Joten en uskalla niitä enää kokeilla. Luulen, että mulle paras olisi vaan opetella syömään alusta lähtien normaalisti ja opetella myös normaali suhtautuminen ruokaan. Päästä yli siitä ajatuksesta, että tarvitsen näitä kiloja suojaamaan itseäni. 

Ala käyttämään nikotiinituotteita (ei tupakkaa) ENE-dieetin kanssa. Pysyy nälkä poissa. Lääketieteellisesti huono neuvo, mutta ihan oikeasti toimii. Ja antaa rauhallisen fiiliksen.

Kyllä siihen on syynä myös se, että sinulla on huonot ruokailutavat. Jos tiedät jo osittain miksi olet mielestäsi lihonut, voit ihan hyvin itse työstää sitä ajatusta. Ei tarvitse olla sairaalloisen lihava, kun miehet jättävät kyllä rauhaan. Ei parhainkaan psykiatrinen hoito ole ketään laihduttanut, se voi vain antaa osviittaa, ja ehkä auttaa ymmärtämään joitakin asioita, mutta se työ on tehtävä ihan itse.

Pitää myös muistaa, että jos laihdutus onnistuu, niin ei se elämä siitä muutu niin paljon kuin lihava ihminen unelmissaan kuvittelee. Se muuttuu kyllä käytännön asioissa helpommaksi, pystyy liikkumaan helpommin ja löytyy vaatteita kaupasta. Yksi syy laihdutettujen kilojen palaamiseen takaisin on pettymys siitä, että elämä ei muuttunutkaan niin paljon, kuin odotti, kukaan ei jaksanut ihailla vuosia, miten paljon olet laihtunut. Toinen on se, että elimistömme hormonit taistelevat kaikin keinoin painon laskemista vastaan.

 Annan ensimmäisen ohjeen: Syö VAIN ruokapöydän ääressä ja keskity siihen syömiseen. Syö ja juo mitä haluat, miten paljon haluat, mutta älä lue, älä katso televisiota, pane kännykkä kiinni. Sillä tavalla lopetat oheismussuttamisen.

Pyydä terveydenhuollosta henkilö, jonka luona voit käydä mittauttamassa itsesi  vaikka kerran kuukaudessa. Älä usko, jos sinulle sanotaan, että sinun pitää laihtua enemmän, aluksi on hyvä jos paino ei enää nouse. Ei ne kilot ole vuodessa tulleet, eivätkä pysyvästi lähdekään. Itse laihduin kilon kuukaudessa 2 vuoden ajan, ja ne kilot ovat pysyneet poissa.

Hitaasti laihtuen myös iho pysyy paremmin mukana.

Lähetän sinulle voimia ja energiaa, muista että hiljainen muutos on hyvä, ja niin pääset varmemmin perille.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä siihen on syynä myös se, että sinulla on huonot ruokailutavat. Jos tiedät jo osittain miksi olet mielestäsi lihonut, voit ihan hyvin itse työstää sitä ajatusta. Ei tarvitse olla sairaalloisen lihava, kun miehet jättävät kyllä rauhaan. Ei parhainkaan psykiatrinen hoito ole ketään laihduttanut, se voi vain antaa osviittaa, ja ehkä auttaa ymmärtämään joitakin asioita, mutta se työ on tehtävä ihan itse.

Pitää myös muistaa, että jos laihdutus onnistuu, niin ei se elämä siitä muutu niin paljon kuin lihava ihminen unelmissaan kuvittelee. Se muuttuu kyllä käytännön asioissa helpommaksi, pystyy liikkumaan helpommin ja löytyy vaatteita kaupasta. Yksi syy laihdutettujen kilojen palaamiseen takaisin on pettymys siitä, että elämä ei muuttunutkaan niin paljon, kuin odotti, kukaan ei jaksanut ihailla vuosia, miten paljon olet laihtunut. Toinen on se, että elimistömme hormonit taistelevat kaikin keinoin painon laskemista vastaan.

 Annan ensimmäisen ohjeen: Syö VAIN ruokapöydän ääressä ja keskity siihen syömiseen. Syö ja juo mitä haluat, miten paljon haluat, mutta älä lue, älä katso televisiota, pane kännykkä kiinni. Sillä tavalla lopetat oheismussuttamisen.

Pyydä terveydenhuollosta henkilö, jonka luona voit käydä mittauttamassa itsesi  vaikka kerran kuukaudessa. Älä usko, jos sinulle sanotaan, että sinun pitää laihtua enemmän, aluksi on hyvä jos paino ei enää nouse. Ei ne kilot ole vuodessa tulleet, eivätkä pysyvästi lähdekään. Itse laihduin kilon kuukaudessa 2 vuoden ajan, ja ne kilot ovat pysyneet poissa.

Hitaasti laihtuen myös iho pysyy paremmin mukana.

Lähetän sinulle voimia ja energiaa, muista että hiljainen muutos on hyvä, ja niin pääset varmemmin perille.

Tiedän kyllä, ettei pelkkä psykiatrilla/psykologilla käynti laihduta. Ja ymmärrän kyllä, että ihan itse olen sitä ruokaa suuhuni laittanut, enkä ole lihonut vain ilmasta. Mutta se syy sille, miksi olen tehnyt itselleni näin, on tuo noidankehä jossa epätoivoisesti kaipaan rakkautta ja hyväksyntää ja samalla pelkään sitä niin paljon, että alitajuntani tekee kaikkensa etten voi kokea rakkautta. Syy lihomiselleni ei ole se, että olen toivoton herkuttelija ja syön siksi, että rakastan ruokaa. Tai että olen niin laiska ja mukavuudenhaluinen, että en halua poistua metriä kauemmas jääkaapista. Nämä kun taitaa olla yleisimpiä olettamuksia sille, miksi joku on lihava. 

Olen jojoillut painoni kanssa vuosia, lihoen kuitenkin aina uudelleen entistä lihavammaksi. Väitän, että syy sille on tuo tunnesyöminen. Olen syönyt pelkoon ja ahdistukseen, vaikka en ole sitä tajunnutkaan. Viimeisen kolmen vuoden aikana en sitten enää ole saanut kahta kiloa enempää laihdutettua vaikka olen todella yrittänyt. Eikä siihen syynä ole itsekurin puute, vaan uskoisin että vuosien jojoilu on tehnyt tehtävänsä. Ja alitajunta varmaan laittaa hanttiin, sillä vaikka sanoit että pienikin ylipaino riittää pitämään miehet kaukana, niin minun kohdallani se asia ei ole ollut niin. Vielä satakiloisenakin sain miehiltä huomiota. 

Kiitos vinkeistä. Olenkin jo jonkin aikaa totutellut syömään keittiön pöydän ääressä niin, että keskityn vain syömiseen enkä tee mitään muuta samalla. Siinäkin huomasin, että ensimmäistä kertaa varmaan koskaan oikeasti keskityin syömiseen, siihen miltä ruoka maistuu, miltä se tuntuu suussa jne. En anna edes ajatusten harhailla sinne tänne, vaan ainoa mitä ajattelen on se hetki. 

Käyn säännöllisesti ravitsemusterapeutilla, jossa myös painoni punnitaan. Olen siis hyvissä käsissä, kunhan vain saan myös pääni kasaan :) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä siihen on syynä myös se, että sinulla on huonot ruokailutavat. Jos tiedät jo osittain miksi olet mielestäsi lihonut, voit ihan hyvin itse työstää sitä ajatusta. Ei tarvitse olla sairaalloisen lihava, kun miehet jättävät kyllä rauhaan. Ei parhainkaan psykiatrinen hoito ole ketään laihduttanut, se voi vain antaa osviittaa, ja ehkä auttaa ymmärtämään joitakin asioita, mutta se työ on tehtävä ihan itse.

Pitää myös muistaa, että jos laihdutus onnistuu, niin ei se elämä siitä muutu niin paljon kuin lihava ihminen unelmissaan kuvittelee. Se muuttuu kyllä käytännön asioissa helpommaksi, pystyy liikkumaan helpommin ja löytyy vaatteita kaupasta. Yksi syy laihdutettujen kilojen palaamiseen takaisin on pettymys siitä, että elämä ei muuttunutkaan niin paljon, kuin odotti, kukaan ei jaksanut ihailla vuosia, miten paljon olet laihtunut. Toinen on se, että elimistömme hormonit taistelevat kaikin keinoin painon laskemista vastaan.

 Annan ensimmäisen ohjeen: Syö VAIN ruokapöydän ääressä ja keskity siihen syömiseen. Syö ja juo mitä haluat, miten paljon haluat, mutta älä lue, älä katso televisiota, pane kännykkä kiinni. Sillä tavalla lopetat oheismussuttamisen.

Pyydä terveydenhuollosta henkilö, jonka luona voit käydä mittauttamassa itsesi  vaikka kerran kuukaudessa. Älä usko, jos sinulle sanotaan, että sinun pitää laihtua enemmän, aluksi on hyvä jos paino ei enää nouse. Ei ne kilot ole vuodessa tulleet, eivätkä pysyvästi lähdekään. Itse laihduin kilon kuukaudessa 2 vuoden ajan, ja ne kilot ovat pysyneet poissa.

Hitaasti laihtuen myös iho pysyy paremmin mukana.

Lähetän sinulle voimia ja energiaa, muista että hiljainen muutos on hyvä, ja niin pääset varmemmin perille.

Tiedän kyllä, ettei pelkkä psykiatrilla/psykologilla käynti laihduta. Ja ymmärrän kyllä, että ihan itse olen sitä ruokaa suuhuni laittanut, enkä ole lihonut vain ilmasta. Mutta se syy sille, miksi olen tehnyt itselleni näin, on tuo noidankehä jossa epätoivoisesti kaipaan rakkautta ja hyväksyntää ja samalla pelkään sitä niin paljon, että alitajuntani tekee kaikkensa etten voi kokea rakkautta. Syy lihomiselleni ei ole se, että olen toivoton herkuttelija ja syön siksi, että rakastan ruokaa. Tai että olen niin laiska ja mukavuudenhaluinen, että en halua poistua metriä kauemmas jääkaapista. Nämä kun taitaa olla yleisimpiä olettamuksia sille, miksi joku on lihava. 

Olen jojoillut painoni kanssa vuosia, lihoen kuitenkin aina uudelleen entistä lihavammaksi. Väitän, että syy sille on tuo tunnesyöminen. Olen syönyt pelkoon ja ahdistukseen, vaikka en ole sitä tajunnutkaan. Viimeisen kolmen vuoden aikana en sitten enää ole saanut kahta kiloa enempää laihdutettua vaikka olen todella yrittänyt. Eikä siihen syynä ole itsekurin puute, vaan uskoisin että vuosien jojoilu on tehnyt tehtävänsä. Ja alitajunta varmaan laittaa hanttiin, sillä vaikka sanoit että pienikin ylipaino riittää pitämään miehet kaukana, niin minun kohdallani se asia ei ole ollut niin. Vielä satakiloisenakin sain miehiltä huomiota. 

Kiitos vinkeistä. Olenkin jo jonkin aikaa totutellut syömään keittiön pöydän ääressä niin, että keskityn vain syömiseen enkä tee mitään muuta samalla. Siinäkin huomasin, että ensimmäistä kertaa varmaan koskaan oikeasti keskityin syömiseen, siihen miltä ruoka maistuu, miltä se tuntuu suussa jne. En anna edes ajatusten harhailla sinne tänne, vaan ainoa mitä ajattelen on se hetki. 

Käyn säännöllisesti ravitsemusterapeutilla, jossa myös painoni punnitaan. Olen siis hyvissä käsissä, kunhan vain saan myös pääni kasaan :) 

Hienoa, sinä olet ihan oikealla tiellä, kun olet jo sisäistänyt, että mitkään pikakuurit eivät oikeasti toimi. Monihan lyö päätään seinään uudestaan ja uudestaan tekemällä saman virheen ja uskoo, että joku asia olisi muuttunut ja tällä kertaa en liho takaisin. Eihän se niin mene, koska itsekuri ei voi toimia  20 kertaa päivässä, rutiineiksi muodostuvat oikeat tavat toimivat.

Jatka rauhallista tapaa vähentää syömistä, niin ikävää kuin se onkin, on pakko myöntää, että laihdutuslääkärit ovat oikeassa. Liikuttavasta uskostamme huolimatta syömme kuitenkin liikaa, sillä ne normaalit annoskoot ovat oikeasti pieniä nykyajan jättisitä ja jättitätä-ruokailuihin.

Sitten vielä se ikävä tosiasia, että kerran lihonut joutuu loppuikänsä syömään vähemmän kuin saman painoinen, joka on pysynyt alemmassa painossaan ikänsä.

Koska on todennäköistä, että yhteiskunta ei tule sinulle kovin paljon terapiaa tarjoamaan, etsi muita keinoja saada pääsi kuntoon. Tärkeä on, että et pelkää laihtumista. Et ole enää se sama ihminen, joita traumat kohtasi nuorempana. Käy kirjastossa, aiheesta on  kirjoitettu paljon kirjoja, ja joissain voi olla juuri sinun tilanteeseesi sopivia ohjeita. Tai ajattele, että sillä välin, kun odotan pääni korjautumista voit ihan hyvin opetella myös syömään vähemmän tai terveellisemmin.

Minulla vihattuna ja halveksittuna olo on se "tuttu ja turvallinen" olotila, lihavana saa osakseen samanlaista halveksuntaa ja inhoa kun sai lapsuudenkodissa.

Ihanko tosissaan täällä ovat jotkut niin tyhmiä, että antavat sinulle laihdutusvinkkejä! Huhhuh. Unohda kaikki dieetit ja laihdutus, ne vain pahentavat tilannetta. Tärkeintä on, että saat jonkin sortin terapiaa ja se, että syöt riittävästi. Jälkimmäinen on ainoa jotenkin toimiva keino ehkäistä ahmiskohtauksia, joiden todennäköisyys kasvaa, jos et syö tai jos keskityt ajattelemaan, mitä et saisi syödä.

Ei ole mitään järkeä, että keskittyisit hoitamaan seurauksia. Toivon, että jaksat hakea apua syihin. Kun syyt saadaan hallintaan, myös paino alkaa laskea.

Olet jo päässyt hyvään alkuun, kun olet ymmärtänyt, mitä on tapahtunut ja mitkä ovat syyt ja seuraukset. Keskity niiden asioiden työstämiseen. Hoida itseäsi ja syö paljon ravintorikasta ruokaa, jossa on hyviä rasvoja, kivennäisaineita, proteiinia ja vitamiineja. Moni lihava on itse asiassa aliravittu! Yritä harrastaa jotain liikuntaa, mutta sellaista, josta tulee hyvä olo. Kävele luonnossa, se hoitaa sielua. Oletko joskus tykännyt vaikka tanssia?

Vierailija kirjoitti:

Ihanko tosissaan täällä ovat jotkut niin tyhmiä, että antavat sinulle laihdutusvinkkejä! Huhhuh. Unohda kaikki dieetit ja laihdutus, ne vain pahentavat tilannetta. Tärkeintä on, että saat jonkin sortin terapiaa ja se, että syöt riittävästi. Jälkimmäinen on ainoa jotenkin toimiva keino ehkäistä ahmiskohtauksia, joiden todennäköisyys kasvaa, jos et syö tai jos keskityt ajattelemaan, mitä et saisi syödä.

Ei ole mitään järkeä, että keskittyisit hoitamaan seurauksia. Toivon, että jaksat hakea apua syihin. Kun syyt saadaan hallintaan, myös paino alkaa laskea.

Olet jo päässyt hyvään alkuun, kun olet ymmärtänyt, mitä on tapahtunut ja mitkä ovat syyt ja seuraukset. Keskity niiden asioiden työstämiseen. Hoida itseäsi ja syö paljon ravintorikasta ruokaa, jossa on hyviä rasvoja, kivennäisaineita, proteiinia ja vitamiineja. Moni lihava on itse asiassa aliravittu! Yritä harrastaa jotain liikuntaa, mutta sellaista, josta tulee hyvä olo. Kävele luonnossa, se hoitaa sielua. Oletko joskus tykännyt vaikka tanssia?

Olen huomannut saman; syömättömyys ja tiukka keskittyminen kaloreihin/punnitsemiseen/sallittuihin ja kiellettyihin ruokiin johtaa jossain vaiheessa jos ei aivan ahmimiseen niin ainakin taattuun ylensyöntiin. Siksi yritän opetella syömään säännöllisesti, NORMAALISTI ja tosiaan tuohon ruuan laatuun panostaen. 

Annoskokoa olen pyrkinyt normalisoimaan sillä, että syön nykyään pienemmältä lautaselta kuin ennen (ja huomaan silti tulevani kylläiseksi).

Tilasin itselleni kunnolliset lenkkikengät. Jospa niiden kanssa liikkuminen olisi vähän miellyttävämpää. Aion tehdä joka päivä pienen kävelylenkin, mutta en kilpaile mitään kelloa tai matkaa vastaan. Kävelen sen verran, sillä tahdilla, kuin hyvältä tuntuu. Pääasia että liikun edes hieman (enemmän kuin nyt). 

Yritän kovasti olla ajattelematta tätä laihduttamisena, ennemminkin haluan ajatella että tämä on uuden elämäni alku, jossa opin rakastamaan itseäni ja tekemään asioita jotka ovat hyväksi minulle. Siis myös syömään ja liikkumaan niin, että siitä tulee hyvä olo. Haluan oppia olemaan itselleni armollinen ja hyväksyvä sekä lempeä. Uskon, että tätä kautta myös paino joskus putoaa. 

Kiitos sinullekin ymmärryksestä ja neuvoista.