Lue keskustelun säännöt.
Huonommuuden tunne parisuhteessa - kokemuksia?
04.05.2017 |
Olen ollut parisuhteessa lähes kolme vuotta. Kaikki on sujunut suhteessamme oikein hyvin, mutta olen alkanut tuntea miesystävääni nähden alemmuutta. Toisin sanoen en tiedä, miksi hän on ”valinnut” juuri minut.
Mies – minua muutaman vuoden vanhempi – on kaikin puolin ihana tapaus, ja hänestä pitävät kaikki. Hän on positiivinen, älykäs, itsevarma (kuitenkin olematta ylimielinen) ja sosiaalinen. Hän tasapainottaa minua, joka olen perusluonteeltani herkempi, epävarmempi ja temperamenttisempi. Viime kuukausina olen kuitenkin alkanut tuntea, että jään eri tilanteissa miehen varjoon.
Esimerkki: kun vierailemme sukulaisteni luona, he ovat haltioissaan poikaystävästäni ja kyselevät aina häneltä kaikenlaista. Minulle suunnatut keskustelut jäävät vähemmälle, ja ensin se oli minulle täysin ok – olihan kohteliasta, että he halusivat tutustua poikaystävääni. Mutta tilanne on edelleen sama, ja myöskin hänen sukulaistensa luona; hänen kanssaan keskustellaan, minulta ei juuri kysellä. Ja kun olemme minun kaverieni kanssa, he keskustelevat miehen kanssa mielellään. Sen sijaan miehen kaverit eivät koskaan välitä jutella minun kanssani mitään, vaikka itse olen yrittänyt viritellä keskustelua. Tämän vuoksi olen alkanut tuntea, etten ehkä vain ole persoonana kiinnostava. Masentaahan se.
Miehellä on myös jo ammatti – vieläpä aika hyvä – ja minä olen vielä opiskelija. Kaverini ovat joskus vitsillä kyselleet, että miten ihmeessä joku minun kaltaiseni on voinut löytää tuollaisen poikaystävän. Miehen nuorempi sisko taas täräytti minulle kerran sukujuhlissa pari drinksun jälkeen, etten ole tarpeeksi hyvä hänen veljelleen. Nyt olen alkanut tuntea, etten olekaan.
Olen joskus kertonut ajatuksistani miehelle ja kysynyt, että miksi hän on rakastunut minuun, kun voisi oikeastaan saada kenet tahansa. Hän on vain vastannut, ettei minun todellakaan pidä kuunnella muiden mielipiteitä ja että hän rakastaa minua juuri tällaisena kuin olen. Se ei silti poista tätä epävarmuuden tunnetta ja pelkään, että se alkaa vaikuttaa negatiivisesti parisuhteeseemme. En edes tiedä, mistä tämä älytön alemmuuskompleksi kumpuaa – olin toki kiusattu koulussa, mutta ei sen luulisi enää vaikuttavan näin voimakkaasti. Terapiaan tässä varmaan pitäisi mennä.
Tulipas romaani! Päätin avautua asiasta täällä, kun en oikein osaa puhua kenenkään kanssa, tai ainakaan niin että kertoisi aivan kaiken. Mielipiteitä? Onko teillä ollut vastaavia tuntemuksia tai epävarma kumppani? Kuinka olette käsitelleet asiaa? Haluan päästä negatiivisista tuntemuksistani eroon. N26
Kommentit (3)
Vierailija kirjoitti:
En ole kokenut samaa, mutta ymmärrän silti tunteesi. On helppo tuntea epävarmuutta sosiaalisen ja ulospäin suuntauneen siipan rinnalla, josta sekä oma että toisen suku tuntuvat hurmaantuvan. Tämä ei silti tarkoita, että itse olisit millään tapaa huonompi tai ettet olisi "tarpeeksi hyvä" puolisollesi. Hän on valinnut sinut - syystä! Ja kehotan siis todella kuuntelemaan poikaystävääsi, kun hän vakuuttaa haluavansa olla juuri SINUN kanssasi.
Kenties voisit viettää vähän enemmän aikaa itseksi ja omissa piireissäsi, tehden asioita joista nautit. Saisit sillä tavalla paremman yhteyden itseesi ja siihen, miten hyvä tyyppi oletkaan. Voi myös olla hyvä välillä hengailla kavereidesi / perheesi kanssa ilman poikaystävää, jottei sinulle jää pidemmän päälle tunne, että muutut heidän seurassaan siippasi käsikoristeeksi.
Kun kerran puoliso on ymmärtäväinen, voisit myös reilusti kertoa hänelle, että hengaillessanne porukalla sinä jättäydyt herkästi varjoon, mutta toivoisit hänen rohkaisevan sinua olemaan enemmän äänessä ja huomion keskipisteenä. Tämä voi olla hankalaa, koska olet ilmeisesti porukassa hiljaisempi! Mutta siksi voisikin olla toimivampaa valjastaa poikaystävä tähän mukaan tueksi, jotta hän heräisi esim. omien kavereidensa / perheensä kesken nostamaan sinua enemmän juttelun keskiöön.
P. S. Minulla on siis itselläni epävarma kumppani, ja sen pohjalta ajatukseni. Pääasia, että epävarmuutesi ei johda poikaystävän syyttelemiseen (että hän olisi liikaa äänessä tai ei suhteessa vakavissaan tms.) vaan tuot tunteesi ilmi ymmärtäen, että ne ovat sinun tunteitasi eivätkä puolisosi syy. Toiseksi on tärkeä tuoda tunteesi poikaystävän tietoon, koska muuten hän ei ymmärtämättömyyttään osaa ottaa niitä huomioon sosiaalisissa tilanteissa. Kolmanneksi on hyvä rakentaa positiivista suhdetta itseen ja itseluottamusta, ettet ole poikaystävän hyväksynnästä tai rakkaudesta riippuvainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on sellainen olo et kannattaa alkaa keskittyä omaan henkilökohtaiseen elämäänsä ja omien vahvuuksiensa tiedostamiseen. sen lisäksi miehen kannattaa nyt antaa tietoisesti tilaa sinullekin, eli siis ei anna muiden puhua päällesi ja antaa sinun vastata jos jotain yleistä kysellään. Joskus nämä huomionkipeät kumppanit tallovat sen toisen jalkoihinsa ja siihen on vaikea havahtua ajoissa varsinkin rakastuneena. Miehien siskot ovat aina samanlaisia riippumatta siitä, millaisen missin tai mallin heidän eteensä roudaa, varsinkin jos se ei ole mikään siskon paras kaveri. Vielä kismittävämpää on, jos mies on juuri siskon hyvän kaverin dumbannut ja löytänyt täysin ilman siskon apua uuden niin herraisä mikä kalabaliikki.
Siskolle olisin väläyttänyt, että olen pohtinut miehen sisaruksista aivan samaa tai sanonut että ajatella mikä saalis veljesi on, vinkannut perään, ja lähtenyt tilanteesta, koska toi oli heitto jonka tarkoitus oli loukata ja laittaa sinut tuntemaan itsesi alempiarvoiseksi.
Valmistuthan sinäkin jonain päivänä, joten keskittyisin miettimään valmistujaisia ja työpaikan hakua. En peilaisi itseäni miehen kautta tai miettisi miten häneen suhtaudutaan, vaan miettisin täysin omaa itseäni omana erillisenä olentona. sen lisäksi keskittyisin sinuna sielunhoitoon eli alkaisin tietoisesti korjata noita koulukiusaamisen jälkiä. Ne ovat kauaskantoisia mutta korjattavissa.
En ole kokenut samaa, mutta ymmärrän silti tunteesi. On helppo tuntea epävarmuutta sosiaalisen ja ulospäin suuntauneen siipan rinnalla, josta sekä oma että toisen suku tuntuvat hurmaantuvan. Tämä ei silti tarkoita, että itse olisit millään tapaa huonompi tai ettet olisi "tarpeeksi hyvä" puolisollesi. Hän on valinnut sinut - syystä! Ja kehotan siis todella kuuntelemaan poikaystävääsi, kun hän vakuuttaa haluavansa olla juuri SINUN kanssasi.
Kenties voisit viettää vähän enemmän aikaa itseksi ja omissa piireissäsi, tehden asioita joista nautit. Saisit sillä tavalla paremman yhteyden itseesi ja siihen, miten hyvä tyyppi oletkaan. Voi myös olla hyvä välillä hengailla kavereidesi / perheesi kanssa ilman poikaystävää, jottei sinulle jää pidemmän päälle tunne, että muutut heidän seurassaan siippasi käsikoristeeksi.
Kun kerran puoliso on ymmärtäväinen, voisit myös reilusti kertoa hänelle, että hengaillessanne porukalla sinä jättäydyt herkästi varjoon, mutta toivoisit hänen rohkaisevan sinua olemaan enemmän äänessä ja huomion keskipisteenä. Tämä voi olla hankalaa, koska olet ilmeisesti porukassa hiljaisempi! Mutta siksi voisikin olla toimivampaa valjastaa poikaystävä tähän mukaan tueksi, jotta hän heräisi esim. omien kavereidensa / perheensä kesken nostamaan sinua enemmän juttelun keskiöön.