Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Bulimia ja siitä parantuminen
Typerys
27.04.2017 |
Hei, etsin vertaistukea ja kokemuksia bulimiasta. Tiedän, että tämä asia on tabu ja ihmisillä on asiasta varmasti jyrkkiä mielipiteitä, mutta haluan silti kertoa omasta kokemuksestani.
Olen 32-vuotias nainen Etelä-Suomesta. Kaikki alkoi muutama vuosi sitten, kun aloin tarkkailemaan painoani ja laihduttamaan, olin tuolloin lievästi ylipainoinen. Minulle tuli ihan järkyttävä himo syödä suklaata ja söinkin. Sen jälkeen oloni oli kamala, koska laihdutuskuuri tietysti kärsi ja päätin oksentaa. Oksentamisen jälkeen minulle tuli mahtava olo ja luulin keksineeni mahtavan tavan herkutella silloin tällöin ilman, että mitään tarttuu kroppaan. Sama meininki jatkui vuosia ilman, että tajusin kyseessä olevan syömishäiriö. Tiedän sen kuulostavan uskomattomalta, mutta en kokenut olevani sairas koska olin jotenkin aina ajatellut bulimian olevan sellaista, että jokainen ruoka oksennetaan pois.
Herkkujen ahmimista ja oksentelua oli silloin tällöin ja tässä välissä tuli kolme lasta lyhyellä aikavälillä. Olen jo vuosia punninnut kaikki ruokani ja tällä hetkellä olen normaalipainoinen. Ruokavalio on auttanut minua laihtumaan, mutta herkkujen oksentaminen on tietysti auttanut hallitsemaan painoa, koska söin niitä PALJON. Alkuaikoina saatoin syödä hieman, ehkä levyn, suklaata ja oksentaa mutta tänä vuonna saattoi mennä litra jätskiä, 2 suklaalevyä ja melkein kilo irtokarkkeja samaan syssyyn, jotka sitten oksensin pois. Olen aina ahminut ja oksentanut salaa, ilman että kukaan koskaan on saanut tästä tietää. Ruoan punnitsemisen jätin n. 2vkoa sitten pois, koska luettuani internetistä bulimiasta, tajusin sen olevan mieltä myrkyttävä tapa ja esimerkki lapsille! Ruoanpunnitsemisen olen tehnyt lasten nähden, koska en ole tajunnut sen olevan huono tapa, sillä esim. eräät fit-sivustot sitä suosittelevat.
Oksentelun ja ahmimisen lopetin samaan aikaan, kun tosiaan netistä luin bulimiasta ja tajusin sairastavani sitä! Eksyin kyseiseen aiheesen kun etsin vertaistukea ahmimiseen. Koen nyt olevani tavasta jo osittain kuivilla, vaikka herkutelusta tuli oma yöllinen salainen tapani. Saatoin istua puolituntia-tunnin vain ahtamassa sisään herkkuja ja sitten rutiininomaisesti oksensin ne pois. Ja tämä tapahtui usein! Loppuaikana pahimmillaan jopa viidesti viikossa, mutta koskaan en oksentanut useammin kuin kerran päivässä. Tietenkin syömishäiriöön on aina varmasti alttius, mutta haluan oikeasti ja todella parantua tästä. Katselin kuvia bulimikkojen hampaista ja varmaan tämä oli se, joka sai minussa aikaan lopullisen päätöksen. Omat hampaani ovat netin kuviin verrattuna vielä varsin hyvässä kunnossa, joten sekin antaa buustia toipumiseen, koska jotain on vielä pelastettavissa. Olen aina ollut iloinen ja hyvinvoiva, mutta kun olen pohtinut asiaa uudelta kantilta, olen aika kova stressaamaan sekä kontrolloimaan ja varsinkin kolmen lapsen myötä olen jotenkin ehkä hukannut oman itseni. Jotenkin saattaa tuntua siltä, että paino on ainut asia jota pystyn konrolloimaan. Koen oloni tällä hetkellä tyhmäksi ja samalla myös jotenkin sairaalla tavalla kaipaan omia salaisia ahmimis-oksentelutuokioitani, koska tosiaan koskaan en kokenut olevani sairas, jota todellakin olen. Eihän kukaan normaali ihminen halua syödä itseään ähkyyn herkuilla ja oksentaa niitä pois. Rahaakin on karkkeihin ja jäätelöön mennyt varmasti satoja euroja lyhyessä ajassa. Tällä hetkellä minulla on vahva ja varma olo tästä suunnasta, jonka olen elämälleni nyt valinnut. Ennen söin 4x päivässä, siis aamupala, lounas, välipala ja iltapala, mutta nyt olen syönyt lisäksi päivällisen ja se on hillinnyt ahmimishalujani paljon. Lisäksi voima saan siitä ajatuksesta, että haluan olla hyvä esimerkki lapsilleni nyt ja aina, enkä sitä voi olla jos arvostan omaa kehoani näin vähän.
Kommentit (11)
Minä olen 35-vuotias helsingissä asuva nainen. Olen sairastanut bulimiaa noin 10 vuotta, viimeksi kuluneen vuoden aikana oireilin todella pahasti, sitä edeltävät kaksi vuotta olivat lähes oireettomat ja luulinkin, että sairaus on minulla jo takana päin. Mutta tosissaan viime keväänä tapahtui jotain erittäin ikävää, jonka seurauksena oireeni palasivat ja pahenivat sen verran, että hain apua. Ahmimis/oksentelukierre oli niin paha, että tarvitsin ns. katkon ja olin noin kolme viikkoa psykiatrisessa päiväsairaalassa. En kuitenkaan päässyt syömishäiriöpuolelle, mutta tuo "yleinen" psykiatrinen päiväsairaala auttoi paljon.
Harjoittelen ensimmäistä kertaa elämässäni täsmäsyömistä, järkevää määrää liikkumista ja sitä, etten arvota arvoani ulkonäköni perusteella, vaan esim. sen perusteella, kuinka hyväkuntoinen olen. Vaikka repsahdankin, niin vaikka paino ei sen takia putoaisikaan, mutta hyvää kuntoani se ei vie, jos vain liikun säännöllisesti. Ja yritän ajatella, että se on tärkeämpää ja tuo hyvän fiiliksen pitkällä aikavälillä.
Itseäni on auttanut paljon fluoksetiini-lääkitys ja Etelän syömishäiriöliiton vertaistukikeskusteluryhmä ahmintaoireileville, suosittelen sitä.
Et ole siis todellakaan ainoa, joka kamppailee tämän sairauden kanssa vielä tämän ikäisenä.
Yritä olla salaamatta sairauttasi, mikään ei lietso sitä enemmän kuin salailu. Oma toipumiseni alkoi, kun uskalsin kertoa asiasta miehelleni. Hän myös auttaa ruokailun suunnittelussa ja yhdessä syömällä. Voin myös soittaa hänelle, kun epäterveet ajatukset täyttävät mielen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen 38v. nainen. Ahmin ja oksentelin ollessani 34-36 -vuotias, sitten ahmimishimo pikku hiljaa jäi pois ja sitä tapahtui yhä harvemmin. Nyt en ole enää ahminut vuoteen. Luulen, että minun ahmimiskohtaukseni liittyivät hormoneihin, ahmimisen ollessa pahimmillaan kuukautiseni olivat jääneet pois muista syistä. Kun ne jälkeen alkoivat, ahmiminen vähentyi ovulaation jälkeiselle jaksolle, kunnes sitten jäi pois kokonaan ihan itsestään. Enää ei yksinkertaisesti tee mieli ahmia, ja jos joskus herkuttelenkin, en enää oksenna ruokaa pois.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen 38v. nainen. Ahmin ja oksentelin ollessani 34-36 -vuotias, sitten ahmimishimo pikku hiljaa jäi pois ja sitä tapahtui yhä harvemmin. Nyt en ole enää ahminut vuoteen. Luulen, että minun ahmimiskohtaukseni liittyivät hormoneihin, ahmimisen ollessa pahimmillaan kuukautiseni olivat jääneet pois muista syistä. Kun ne jälkeen alkoivat, ahmiminen vähentyi ovulaation jälkeiselle jaksolle, kunnes sitten jäi pois kokonaan ihan itsestään. Enää ei yksinkertaisesti tee mieli ahmia, ja jos joskus herkuttelenkin, en enää oksenna ruokaa pois.
vielä jatkan... sen verran bulimia on vaikuttanut, että ruokatorven läppä on ilmeisesti jotenkin löystynyt ja jos syön paljon, ruoka nousee suuhuni ihan itsestään. Oksentaessanikaan en koskaan työntänyt sormia kurkkuun, vaan työnsin syömäni ruoan ulos vatsalihasten avulla. Yleensä ahminkin sitten helposti oksennettavaa ruokaa, kuten jäätelöä ja suklaata.
<3 täältä saat ymmärrystä! olen 22v nainen ja rajua bulimiaa takana 3,5 vuotta. Viikon päästä muutto edessä toiselle paikkakunnalle ja yritän kitkeä tätä paskaa elämästäni jälleen kerran, toivon että jos saan muodostettua uudet rutiinit arkeeni heti alusta, on bulimia helpompi pitää kurissa. Häpeän ja vihaan tätä kaikkea niin paljon.
Jos päädyt ahmimaan tai oksentamaan, yritä olla syyllistämättä itseäsi, vaan ymmärrä, että yksittäiset "repsahdukset" kuuluvat lähes aina tämän sairauden toipumisprosessiin.
Huolehdi säännöllisestä syömisestä, mutta mieti myös asioita, jotka ovat ongelmasi taustalla. Mikä saa sinut ahmimaan? Milloin ahmit? Mitkä asiat saavat sinulle huonon fiiliksen, milloin todennäköisesti himosi herää?
Itse esim. en tällä hetkellä pidä pankkikorttia/rahaa mukanani ellei ole pakko, jotta en hetken mielijohteesta ostaisi ahmittavaa. Pyrin mahdollisimman paljon sopimaan muiden kanssa yhteisiä ruokailuja. Yritämme miehen kanssa saada lasta, mutta minulla on hormoniongelmia. Kun selvisi, etten ovuloinut viime kuussa, niin esim. silloin tiesin, että se on minulle erityisen rankka paikka ja on suuri riski, että bulimia saa vallan. Silloin tiesin suunnitella päiväni erityisen tarkasti ja kertoa miehelleni, että tänään on vaikeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosi hyvä, että olet tajunnut olevasi sairas ja haluat parantua, se on ensimmäinen askel. Bulimiasta voi jäädä fyysisiä vaivoja ja siihen voi jopa kuolla. Omat neuvoni olisivat hakea apua ja kertoa luotettaville läheisille, jotka voivat sitten tukea sinua. Eri lääkityksistä voi olla hyötyä ja syömällä tarpeeksi tasapainoisesti ahmimishimoa voi ehkäistä.
Itse olin aivan toivoton syömishäiriöni kanssa muutamia vuosia sitten. En nähnyt parantumista edes mahdollisena. Olen nyt parantunut lähes kokonaan, oksentelu on ollut poissa kuvioista jo pitkään ja haluan lähettää tsemppiä sinulle, toipuminen on mahdollista, vaikkei aina siltä tuntuisikaan!
Kommentoija 3/5 jatkaa... pahimmillaan bulimiani oli ahmimista ja oksentelua useita kertoja päivässä. Jollain mökkireissullakin saatoin kauppamatkalla ostaa jäätelöä pari litraa, vetää sen huiviin ja sitten oksennella jossain pusikossa. Yleensä olo oli ärtyisä ja huono ennen ahmimista, mutta oksentamisen jälkeen todella hyvä. Jotenkin se oksentelu siis toi hyvän olon, en tiedä miksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos teille kaikille ihanista ja ymmärtäväisistä vastauksista! Viestienne lukeminen tuntui todella hyvältä. <3 häpeän tätä niin paljon, että tuntuu aivan ylitsepääsemättömän vaikealta edes ajatella kertovansa tästä kenellekään. Pelkään että mieheni pitää minua hulluna. Päätin pari viikkoa sitten, että mikäli nyt repsahdan totaalisesti, otan yhteyttä mahdollisiin palveluihin joista saisin apua. Pelottaa kamalasti jo seuraava hammaslääkärireissu, että mitäs jos lääkäri löytää pahan eroosion hampaistani ja tajuaa sairauteni. Viimeisinä ahmintaa edeltävinä kauppareissupäivinä, jolloin ostin pussillisen herkkuja pelkäsin, että myyjä tajuaa minun sairastavan bulimiaa ja hävetti ihan kamalasti. Olen nyt kauppareissut tehnyt yhdessä mieheni kanssa, joten en ole antanut itselleni edes mahdollisuutta ostaa herkkuja. Iltani/alkuyöni, eli normaalit ahmimisaikani, olen täyttänyt erilaisilla aktiviteeteilla yrittäen viedä ajatukset vanhasta rutiinista pois.
Löytyisikö vielä lisää vertaistukea ja onnistumistarinoita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on vasta puolitoista viikkoa todellista parantumisyritystä takana ja ikääkin vain 20v, mutta voin kertoa oman tarinani.
1,5 vuotta sitten laihdutin ensin 4 kiloa joulua varten, jotta näyttäisin yhdessä mekossa hyvältä. Jouluaattona ruokien ahmintani ahdisti kuitenkin verran, että oli pakko mennä oksentamaan useaan otteeseen. Näin kävi vielä vuoden 2016 alussakin, mutta sain sen lopettua. Kesään menessä oli laihduttanut vielä 5 kiloa lisää, mutta en kuitenkaan ollut tyytyväinen. Olin joka tapauksessa alipainoinen ja hieman joistakin paikoista luiseva.
Kesällä iski hirveät ahmimishalut ja oli nälkä, joten ahmin ja lihosin 6 kiloa. Sain laihdutettua ne pois, mutta ahminta jatkui ja paino heitteli neljäkin kiloa. Parin viime kk aikana paino on taas noussut, kun olen kaikki päivät kotona enkä halua mennä minnekään, joten syönsyönsyön ja oksennan. Nyt olen tosin saanut herkkujen ostoa hienosti kuriin, kun ennen ostin esim 800g suklaata jotka söin kaikki kerralla.
Ongelma on vain siinä, että asun vielä lapsuuskodissani 4 muun ihmisen kanssa, joten en voi kontrolloida sitä mitä kaikkea ruokaa kaapeissa on. Äiti myös haluaa, että syön hänen tekemäänsä ruokaa, mistä menen aina paniikkiin ja alan ahmia. Kaapit on usein myös täynnä herkkuja ja mummo saattaa tulla ihan puskista käymään tuoden 3 pussia pullaa, jotka vedän salaa illalla kun kukaan ei niitä kuitenkaan muista. Iltaisin äiti haluaa katsoa telkkaria sipsi- ja karkkipussin kanssa... En ole kertonut hänelle, sillä se musertaisi hänet!
Anteeksi, etten osaa kertoa tätä tarinaa hienosti. Vihaan kehoani, vaikka yritänkin vakuutella itselleni, ettei keskivartalolihavuus maailmaa kaada. Pelkään vain sitä, että jos vielä lihon, niin teen jotain pahaa itselleni. Tähän mennessä olen hakannut päätäni nyrkeillä kun vartalo ahdistaa :(
Parantumisvinkkejä olisi ihana kuulla lisäöä.
Alue: Aihe vapaa
Oletko kertonut tilanteesta kellekään? Tuntuisiko mahdolliselta, että hakeutuisit juttelemaan terveydenhoitajalle tai psykologille jos tuntuu siltä? Itse olen päässyt muutaman vuoden kestäneestä oksentelukierteestä irti, ja olen siitä kyllä todella onnellinen. Hampaat on minullakin tallella, eikä sydän pettänyt, mutta en osaa sanoa, olisiko kroppa kestänyt montaa vuotta pidempään... Aloituksesi perusteella minusta vaikuttaa myös siltä, että olet tosi motivoitunut parantumaan, ja uskon että onnistut varmasti! Tsemppiä hurjasti, kunhan alkuun selviää päivästä kerrallaan oksentamatta, sitä ahmimista ja oksentelua "kaipaa" koko ajan vähemmän.