Iltasatu? / jatkaisitko tätä satua pätkän verran?

Muorilla ei ollut tietoa siitä, kuinka kauan oli maannut hiljaa pimeydessä, kun hän yhtäkkiä säpsähti valveille. Hän raotti varovasti silmiään ja kesti hetken tottua hämärään. Kirkkaat valot olivat poissa.

takaisin maahan. Sattui. Alaosa peikkomaisesta vartalosta oli kuin tulessa.

Älä enää syö niitä perunalastuja.

niitä perunalastuja. Vaikka hampaat oli pesty ja lapset hyvin tiesivät ettei perunalastuja saannut enää ottaa...

" Hampaat on pesty, nyt nukkumaan. Perunalastuja syödään joskus toiste" . Pienokaiset palasivat karvapeittojen alle ja pian nurkasta kuului tasainen tuhina.



Tarkitettuaan, että pienokaiset nukkuivat, äiti kaivoi perunalastupussin uudelleen esille ja söi pussin tyhjäksi viimeistä murua myöten.

kunnolla lapsukaisten päällä. Että varpaat olivat peittojen alla... Sitten peikkoäiti huokasi syvään ja suoristi selkänsä. Oli yö ja täysikuu. Hiljaa hän hiipi luolan suulle ja tunsi yötuulen tuivertavat turkkiansa....

hiippaili luolan suulle ihailemaan tähtien peittämää taivasta

Hän pelästyi outoa valoilmiötä. Tähdenlentoko? Olipa kirkas tähdenlennoksi, eikä hän ehtinyt toivoa.

Peikkomuori meni katsomaan kuka tuli. Täällä kaukana ei käynyt paljon vieraita-

ei nähnyt heti tulija kun h' n nousi autosta, koska tulijan auton valot heijastivat luolan suulle. Kaiken varalta Peikkomuori haki luolastaan....

peikkoäiti ajtteli. Nyt täytyy mennä varovasti. Auton valot olivat jo sammuneet ja hiljaisuus täytti metsän.

" varovammin vielä" , hän toisteli mumisten itseksensä ja alkoi laskeutua polkua pitkin alas kohti metsätietä.....

tiukassa nyrkin puristuksessa jakoavain, jonka hän oli noutanut kotiluolastaan,.... " varovasti, varovasti....etten nyt vaan liukastu tällä polulla" hän ajatteli itsekseen ja keskitti kaikki voimavaransa rinteeltä alas laskeutumiseen... kunnes...

peikkomuorin jalka lipesi... ja hän lennähti maahan...